Morjens. Tiedän, että kieliasioista on typerää nilittää. Teen kuitenkin poikkeuksen. Toivottavasti et ota nokkiisi.
Tuo käyttämästi sana jouheva on noissa yhteyksissä väärä. Sen pitäisi olla juoheva.
Jouheva on jotakin jouhiin liittyvää. Juoheva on sujuva tai mainiosti toimiva/ toimiva jne..
Olen tietoinen, että tämän valistuksen suhteen on jo peli hävitty. Lähes aina ja joka paikassa kirjoitetaan jouhevasta, vaikka ei jouhista ole tietoakaan.
Anteeksi käninäni, mutta tuo virhe jostakin perkuleen syystä tahtoo aina tarttua palaksi kurkkuuni.
Yritän päästä neuroosistani eroon.
Hyvää illan jatkoa ja menestystä noin yleensäkin.
Jossain vaiheessa ajattelin kirjoittaa tunneliasiaa monelta eri kantilta. Jotenkin vain tuli sellainen tunne, että joutuu sylkykupiksi , vaikka argumentoisi aivan asiallisesti. Ehkä myöemmin!
Hei Kyuu
Tämän hetken taloustilanne vaikuttaa ehkä jonkin verran kustannuksia laskeviksi, jos ehdittäisiin kilpailuttamaan laman aikana. Käsitykseni on, että louhimaan päästään varsinaisesti vasta parin kolmen vuoden päästä, koska on uusi ympäristövaikutustutkimus on tehtävä joka tapauksessa.
Maksamaan joudutaan siten vasta toivon mukaan silloin, kun Suomi olisi jo noussut lamasta. Muistutan vielä siitä, että kaupunki vetää jarrut päälle, jos kustannukset karkaavat käsistä.
Sitä en kirjoittaessani Blogiin muistanut, että kaupungilla on oikeus purkaa sopimus valtion kanssa ennen urakkasopimusten tekemistä, jos kustannustaso on oleellisesti kohonnut. Tilanteen arviointi tapahtuu siten vasta vuoden parin päästä. Vertailu tapahtuu vertaillen 140 milj euron rasitusta kaupungin taloudelle tänä päivänä ja mahdollisen uuden kustannusarvion summaa muutaman vuoden päästä kaupungin talouidelle
Oletko Kyuu lukenut koskaan Stieg Larssonin kirjoja ? Niissä on tällainen naispuolinen tietokonevelho Lisbeth Salander. En tiedä miksi, mutta yhdistän sinut jotenkin tähän fiktio hahmoon vaikka et olekaan nainen ja vielä vähemmän sellainen ongelmakimppu kuin Lisbeth. Mutta luepa kirjat jos osuu tiellesi.Ja ompa niistä tehty jo yksi elokuvakin, Miehet jotka vihaavat naisia. Lopuista kahdestakin tulee filmi lähiaikoina.
Alkoi yht äkkiä (esim tänään ja kerran aikaisemmin minulla myös)...taisin hengailla juuri blogeissa. Siirryin pois ja sammuttelin juttuja ja oli lopulta "ikonisivulla". Puheohjelma kuului, se oli joku haastattelu. Sitten aloin testaamaan ja menin tubiin ja otin jonkun musiikkisession, ei auttanut...kuului kaksi ohjelmaa yhtäaikaa. Sammutin koko toosan ja aloitin alusta. Aikaisempi ohjelma ei kuulunut enää.
Se alkaa yllättäen, ei ollenkaan liity tietokoneen avaamiseen tms...
Kysymys. Tietokone soittaa ja puhuu omiaan. Eikä lakkaa, paitsi kun sammuttaa sen (tämän). Ei ole dna - mainos. Ei mikään mainos vaan kuin olisi joku ohjelma, esim äsken enkunkielinen juttu. Ei lakannut vaikka kokeeksi aloin kuuntelemaan tubista toista. Tuli kaksi ohjelmaa päällekkäin...please, please keksi vastaus.
Suomessa eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa puoluetukea, se näkyy kotisivuilla ja mainonnan puutteena. Tällä viikolla vahvistetaan viranomaisille esitettävä ehdokaslista (15). Uskomme laajan ikäsyrjityn kansanosan löytävän meidät, huolimatta vähäisestä media näkyvyydestä.
Moi, tiedätkö oliko eilen joku isompi nettihyökkäys? Minulta meni nettiyhteydet niin kännystä kuin yhdestä tietokoneestakin. Onneksi olen hajauttanut yhteyksiä. Terv. Sipo
Hieno kokeilu tunnelikeskustelun osalta. Asuntorakentamisen kohdentaminen Tampereella on yksi asiaan vaikuttava seikka, sille en oikein otsikkoa löytänyt.
Kiitos ystävä! Nuoriso ja nuoret aikuiset,tarvitsevat arvostusta myös politiikassa toisin kuin aamulehden pääkirjoituksessa oli. Uuden valtuuston keski-ikä taitaa olla 45-47 v:n paikkeilla. Luulen, että uusi sukupolvi on viisaampi. Lapsiltani 11 v. tyttö ja 12 v. poika ovat tosi fiksuja päättelemään asioita... Hyviä kirjoituksia sinulta. Tähän Dalai Lama-juttuun, en ole vielä keksinyt järkevää.Asiaahan siinä on vaikka muille jakaa. Hyvää päivän jatkoa. Tästä on hyvä jatkaa!
29. lokakuu 2008 kello 00:54 Heikki Luoto sanoi...
Kiitos onnitteluistasi valtuustopaikkani johdosta.
Valtuustopaikan myötä vapaa-aikaa ei tule olemaan liikaa ... :(
Kommenttini maahanmuuttajataustaisten lasten oikeuteen saada oman äidinkilen opetusta Suomessa:
"Kotoutumiseen liittyy kiinteästi myös kasvu kaksi(moni)kielisyyteen. Kaksikielisyystavoitetta voi perustella monesta näkökulmasta. Äidinkielen säilyttäminen ja kehittäminen on tärkeää mm. tunne-, perhe- ja identiteettisyistä. Hyvän äidinkielen taidon on useissa tutkimuksissa todettu edistävän myös toisen kielen oppimista. Kun lapsella on hallussaan kielellistä ajattelukykyä ja käsitteistöä äidinkielellään, hänen on helpompi omaksua toinen kieli." Laiskuuksissani käytin copy-paste tekniikkaa, lähde: Terhikki Mäkelä, http://www.mopedkoulu.fi/opetus/seminaari3.html
En viitsinyt kommentoida oikeassa asiayhteydessä blogiisi, koska en halua ruokkia perussuomalaisten keskusteluja. Ennakkoluulojen sokaisemien ihmisten pään käännyttämiseen blogi on huono paikka - tiedon välittämiseen tämä kuitenkin sopinee, jos vastaanottaja on vastaanottavalla päällä.
Kyuu Eturautti:n kommentit
Kommenttitaulu (23 kommenttia)
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon
Sinullahan on asioista omakohtaistakin tietoa.
http://www.hannuvisti.com/blog/files/82333ad8f5856c3eebc159d74e74954f-847.php
Tuo käyttämästi sana jouheva on noissa yhteyksissä väärä. Sen pitäisi olla juoheva.
Jouheva on jotakin jouhiin liittyvää. Juoheva on sujuva tai mainiosti toimiva/ toimiva jne..
Olen tietoinen, että tämän valistuksen suhteen on jo peli hävitty. Lähes aina ja joka paikassa kirjoitetaan jouhevasta, vaikka ei jouhista ole tietoakaan.
Anteeksi käninäni, mutta tuo virhe jostakin perkuleen syystä tahtoo aina tarttua palaksi kurkkuuni.
Yritän päästä neuroosistani eroon.
Hyvää illan jatkoa ja menestystä noin yleensäkin.
Tämän hetken taloustilanne vaikuttaa ehkä jonkin verran kustannuksia laskeviksi, jos ehdittäisiin kilpailuttamaan laman aikana. Käsitykseni on, että louhimaan päästään varsinaisesti vasta parin kolmen vuoden päästä, koska on uusi ympäristövaikutustutkimus on tehtävä joka tapauksessa.
Maksamaan joudutaan siten vasta toivon mukaan silloin, kun Suomi olisi jo noussut lamasta. Muistutan vielä siitä, että kaupunki vetää jarrut päälle, jos kustannukset karkaavat käsistä.
Sitä en kirjoittaessani Blogiin muistanut, että kaupungilla on oikeus purkaa sopimus valtion kanssa ennen urakkasopimusten tekemistä, jos kustannustaso on oleellisesti kohonnut. Tilanteen arviointi tapahtuu siten vasta vuoden parin päästä. Vertailu tapahtuu vertaillen 140 milj euron rasitusta kaupungin taloudelle tänä päivänä ja mahdollisen uuden kustannusarvion summaa muutaman vuoden päästä kaupungin talouidelle
Se alkaa yllättäen, ei ollenkaan liity tietokoneen avaamiseen tms...
Kysymys. Tietokone soittaa ja puhuu omiaan. Eikä lakkaa, paitsi kun sammuttaa sen (tämän). Ei ole dna - mainos. Ei mikään mainos vaan kuin olisi joku ohjelma, esim äsken enkunkielinen juttu. Ei lakannut vaikka kokeeksi aloin kuuntelemaan tubista toista. Tuli kaksi ohjelmaa päällekkäin...please, please keksi vastaus.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lapualla+liike+ven%C3%A4l%C3%A4isopiskelijoiden+puolesta/1135245016870
Valtuustopaikan myötä vapaa-aikaa ei tule olemaan liikaa ... :(
"Kotoutumiseen liittyy kiinteästi myös kasvu kaksi(moni)kielisyyteen. Kaksikielisyystavoitetta voi perustella monesta näkökulmasta. Äidinkielen säilyttäminen ja kehittäminen on tärkeää mm. tunne-, perhe- ja identiteettisyistä. Hyvän äidinkielen taidon on useissa tutkimuksissa todettu edistävän myös toisen kielen oppimista. Kun lapsella on hallussaan kielellistä ajattelukykyä ja käsitteistöä äidinkielellään, hänen on helpompi omaksua toinen kieli." Laiskuuksissani käytin copy-paste tekniikkaa, lähde: Terhikki Mäkelä, http://www.mopedkoulu.fi/opetus/seminaari3.html
En viitsinyt kommentoida oikeassa asiayhteydessä blogiisi, koska en halua ruokkia perussuomalaisten keskusteluja. Ennakkoluulojen sokaisemien ihmisten pään käännyttämiseen blogi on huono paikka - tiedon välittämiseen tämä kuitenkin sopinee, jos vastaanottaja on vastaanottavalla päällä.
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
Rekisteröidy
tai Kirjaudu sisään
© 2010 on luonut Aamulehti
Merkit | Ilmoita ongelmasta | Yksityisyys | Palveluehdot