Ulkomaisen matalakulttuurin vaikutuksesta Suomalainen ikäkunnioitus ja
vanhat hyvät tavat ovat rappeutumassa. Poliittinen välinpitämättömyys
heijastuu myös ikääntyvien hyvään hoitoon. Eliniän pidentyessä saattaa
hoidettavien vanhusten määrä vielä kasvaa, jos kuntoliikunnan ja
ennakoivan terveydenhuollon keinot eivät toimi.
Nykyiselläänkään hoidon laatu ei ole riittävä koska, viime vuosina
yksityisistä vanhusten hoitokodeista tehdyt kantelut ovat
lisääntyneet. Koukkuniemi ja Merikartano ovat toistuvasti esillä, (TV
ykkösen uutiset 31.7.08). Kantelut edustavat ainoastaan jäävuoren
huippua, sillä harvat vanhukset tai heidän omaisensa jaksavat valittaa
epäkohdista.
Viranomaisilla ei ole tarpeeksi resursseja vanhusten hoitopaikkojen
riittäviin tarkastuksiin eikä pakkokeinoja laiminlyöjien ruotuun
palauttamiseksi. Turun yliopiston professori Sirkka-Liisa Kivelä tutki
pari vuotta sitten maamme vanhustenhoitoa ja nyt hän on ollut
perustamassa www.senioriliike.fi vauhdittamaan poliittista
päätöksentekoa.
Kuntien taloudelliset voimavarat ovat äärirajoilla ja tarvitaan myös
valtion panosta. Viime eduskuntavaalien alla käydyissä keskusteluissa
ilmeni, etteivät puolueiden puheenjohtajat olleet tutustuneet Kivelän
loppuraporttiin.
Raportista käy ilmi vanhojen hyvien käytäntöjen heikkeneminen. Lakia
tarvitaan silloin kun lähestytään perustuslain ikäsyrjinnän rajoja
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon