Aamulehti Blogit

Vaikka en ole Matti Vanhasen ja Keskustan kannattaja niin olen Matti Vanhasta tukenut, kun hän on joutunut moraalista sodankäyntitaktiikkaa käyttävän vihervasemmistolaisten politikkojen ja toimittajien hyökkäyksen kohteeksi. Nämä vastavoimathan hyödyntävät mm. valtionmediaa YLE:ä heidän polittisiin tavoitteisiin mustamaalata ja kyseenalaistaa kansan valitseman pääministerin luonne, moraali ja rehellisyys tekaistuilla syytteillä, joten he tavallaan ottavat kansalta vallan itsellensä.

Tälläisiä moraalisia sodankäyntitaktiikoita on hyödynnetty jo Paavi Leo:n ja Martin Lutherin välienselvittelyssä 1500-luvulla, jonka päätteeksi protestantit erosivat Katolisesta kirkosta. Viimeksi, kun Presidentti Bill Clinton asetettiin syytteeseen valtakunnanoikeuteen hänen ”moraalittomasta” suhteesta Monica Lewinsky kanssa. Republikaanien pääasiallisena tavoitteena oli hänen polittisenvallan murtaminen nolaamalla hänet kansalaisten silmissä, jotta kansanvalitsema presidentti menettäisi uskottavuutensa eikä saisi kannatusta polittisille päätöksilleen.

Bill Clintoin lopulta nöyrtyikin vastustajiensa edessä, vaikka sai vapauttavan päätöksen valtakunnan oikeudesta, niin presidenteyden loppuaikoina hän kuitenkin asettui mielistelemään Republikaaneja päätöksissään kannattajiensa halujen vastaisesti, halutessaan epätoivoisesti jättää hyvän kuvan presidenttikaudestaan. Hän mm. allekirjoitti liittovaltion pankin eli FED:in pääjohtajan Alan Greenspanin ja pankkien lobbyistien ajaman lakiuudistuksen, mikä vapautti Wall Street:in lopuistakin säännöistä. Alkuperäinen laki pyrki estämään nykyisenlaisen financial katastrofin ja oli peräisin ”panic of 1907” ajalta, jolloin pörssikurssit tippuivat 50% vaikeuttaen pankkien maksuvalmiutta ennen FED:in perustamista.

Siitä huolimatta, että Matti oli eronnut ja vaimonsa jättämä, vaikkakin vallaton poikamies, niin aivan samoin nyt yritetään tehdä kansanvalitsema Matti Vanhasen hallitus toimintakyvyttömäksi tuhoten hänen uskottavuutensa ja rehellisyys kansalaisten silmissä polittisista syistä. Moraalisen sodankäynnin tavoitteena on, ettei sen kohde enää uskalla ja jaksa asettua vastahankaan, tehden lopulta vastapuolta miellyttäviä päätöksiä.

Vanhasen hallitus onkin päättänyt ottaa lainaa valtionmeno alijäämän paikkaamiseen jatkaen ylipaisuneen virkamieshallinnon tukemista siirtäen kipeitä ratkaisuja tulevaisuuteen, mielistellen nyt jopa Vihreitä maahamuutto asioissa, samalla tukien myös Turkin liittymistä EU:een, joten vastustaja näyttää saavuttaneen päämääränsä.

Moraalista sodankäyntitaktiikkaa käytetäänkin yleisesti politiikassa ja myöskin yhteisöissä, joko tahottomasti tai tahallisesti. Tahallisesti toimivat ovat yleensä vaarallisimmillaan julkisuudessa, missä he heittävät ”moraalittoman viitan” yleensä polittisenvastustajansa ylle hyödyntämällä mediaa tässä mustamaalaamisessa. Henkilöt, jotka käyttävät sitä tahattomasti syyttäessään toista moraalittomaksi on usein motivoitunut tekemään niin heikkouttaan, koska ovat joko kateellisia tai pelkäävät toisen etevyyttä itseensä nähden tai yrittävät saada jonkin edun itsellensä yhteisössä. Nämä henkilöt ovat yleensä vaarallisia esim. työyhteisöissä ja henkilökohtaisella tasolla.

Moraalisen hyökkäyksen kohteeksi joutuminen henkilökohtaisaisesti voi olla erittäin rasittavaa, varsinkin, koska silloin kyseenalaistetaan henkilön luonne ja rehellisyys. Valheelliset syytökset myös yleensä leviävät nopeasti yhteisössä lamauttaen syytteiden kohteeksi joutuneen, pilaten jopa hänen tulonhankinnan yhteisössä. Yleensä tälläiset hyökkäykset tulevat yllättäen takavasemmalta ja niiden kohteeksi joutunut on kuin ”puulla päähän lyöty” yrittäessäsi arvella mistä hyökkäys johtuu ja kuka on sen takana. Tälläisten moraalista ylemmyyttä hyödyntävien ”moraalitaistelijoiden” hyökkäyksen tavoitteena onkin yleensä osoittaa, että toinen on paha ja näin eristää henkilö yhteisöstä.

Tällähetkellä valtaa käyttävä suomalainen polittinen ja virkamies eliitti mielestäni erityisesti pyrkii häikäilemättömästi käyttämään hyödykseen moraalista sodankäyntitaktiikkaa vastustajiansa vastaan hyödyntäen luomaansa hyvävelijärjestelmää, mustamaalaten sekä eristäen heidän toimintaansa arvostelevat vastustajat.

Politikkojen välinen moraalinen sodankäynti on aina ollut osa polittista valtataistelua erityisesti korruptoituneissa yhteiskunnissa, mutta yksityishenkilöihin kohdistuvat moraaliset hyökkäykset virkamiesten taholta pitäisi aina olla tuomittavaa yhteisössä!

Suomessakin tämä voi jatkua niin kauan, kun virkamieseliitillä on vaikutusta ja valtaa myös yksityis-sektorille kuuluvilla aloilla kuten mm. rakentaminen, vienninedistäminen, media jne. Aloilla, joilla sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä paitsi luomalla yhteiset säännöt ja lait. Virkamiehille ja politikoille ei pitäisi lisätä tehtäviä, joihin heillä ei ole kompetenssia eikä koulutusta vaan ainoastaan hoitaa ne joihin kansa on heidät suoraan valinnut. Silloin ei syntyisi kiusausta vaikutusvallan käyttöön ja korruptioon niin helposti, eikä media tai polittinen vastustaja voisi käydä moraaliseen hyökkäykseen kansanvalitsemia polittisia päättäjiä vastaan, koska virkamies ja polittisella vallalla ei olisi suoranaista tekemistä yksityis-sektorin kanssa.

On aika uudestaan valjastaa demokratinen prosessi, ja palauttaa virkamiesvalta, huolehtimaan ainoastaan alunperin sille kuuluvista tehtävistä eli kansalaisten ja kansakunnan palveleminen! Abraham Lincolnin sanoin; "government of the people, by the people, for the people!" eikä "government of the bureaucrats, by the bureaucrats, for the bureaucrats".

Tagit: konsulaatti

Jaa 

Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 8. lokakuu 2009 06:58
Morgonda, Sipo.
Jotenkin tuntuu siltä, että tuolla virkamiesten palkkojen takaamisella on tarkoitus varmistaa nykymenon jatko.
On vaan päätetty jostain syystä, että näin on pakko jatkaa. 600.000;n koneiston tyytyväisyys
on jatkolle riittävä tae.
Se paikkaa hyvin vähenevät omat kannattajat.
Muuten olen samaa mieltä Abraham Lincolnin ja Sipon kanssa.
Kalluj.
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 8. lokakuu 2009 08:43
Joo näin on eräät ne vaan porskuttaa! Minä vaan toivoisin, että edes joku uskaltais tulla ulos huutaa; "menot ja verot kuriin!" kuten vapaat demokraatit Saksassa, jotka vaativat 35 miljardin menojen supistuksia ja verojen alennusta, ja perskeles voittivat! Mutta näyttääpä Suomessa hyvävelijärjestelmä vaan ruokkivan itseänsä ja polittisia kaveita. Onhan se tietenkin Vanhasenkin vähän huono vihastuttaa keskustan isäntiä kuntienvirkapaikolla ja varsinkaan tämän jälkeen vasemmiston virkamiehiäs Herroja Helssingissä.
Harri Rautiainen Harri Rautiainen kommentoi_ 8. lokakuu 2009 20:49
..., mutta yksityishenkilöihin kohdistuvat moraaliset hyökkäykset virkamiesten taholta pitäisi aina olla tuomittavaa yhteisössä!
Putosin kärryiltä: Ketkä virkamiehet ovat nyt hyökänneet moraalisesti?
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 9. lokakuu 2009 00:59
En viitsinyt nyt alkaa luettelemaan....Lause on tarkoitettu eräille virkamiehille ja liikemiehille luettavaksi. Suomessa ja Yhdysvalloissa asti on suomalaisten virkamiesten ja liikemiesten hyvävelijärjestelmään liittyvä salaseura. Asia liittyy siihen.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot