Aamulehti Blogit

Tiedättekö te kuka Suomea johtaa? Minä tiedän. Tasavaltaa johtaa "joku joka saattaa sanoa tästä asiasta jotain". Surkea on asiaintila, perin surkea.

Tasavallan presidentti ja pääministeri ovat rientäneet kertomaan kansalaisille, että he eivät ole ottaneet sikainfluenssaa vastaan rokotetta. Odottelevat kuulemma vuoroaan kuten muutkin tavalliset kansalaiset. Voi kun tyhmyydestä voisi nostaa syytteen.

Valtionjohdon tehtävien hoitokyvyn ehdontahtoinen altistaminen epidemialle on hyvä osoitus siitä, ettei Suomessa enää uskalleta tehdä mitään "mistä joku voisi sanoa jotain".

Pääministeri Vanhanen neuvottelee EU:n liberaaliryhmän piirissä unionin huippuvirkoihin liittyvästä nimipaketista. Riskillä. Tasavallan presidentti Halonen on halunnut luoda muille päättäjille sekä kansalaisille kuvaa siitä, että presidentin tehtäviä ei voi muille siirtää. Paitsi sikainfluenssalle.

Suomi ruotsittuu kovaa vauhtia. Ratkaisuja tehdään vain jos ne eivät liikuta ketään, silloin ne eivät myöskään liikuta yhteiskunnan rakenteita.

Kansalainen Lähde kokee, että valtiojohto toimii hyvin harkitsemattomasti. Yhtenä monista palkanmaksajista haluan sanoa, lopettakaa moinen säälipisteidenkeruu, käykää piikillä ja palatkaa hommiinne. Nyt heti, hopi hopi!

Jaa 

Ritva Asula-Myllynen Ritva Asula-Myllynen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 12:59
Mielenkiintoisinta tässä olisi se, että jos tämä mainittu johto kaatuisi vuoteeseen viikoksi tai kahdeksi, mitä tapahtuisi tai jäisi tapahtumatta? Onko toiminta niin johtajavetoista, että johtajat ovat niitä korvaamattomia? Vai kuuluisivatko he sittenkin myös ohituskaistalla oleviin riskiryhmiin? Kävi niin tai näin niin aina joku sanoo, karavaani kulkee ja koirat haukkuu -sano. Tosin jos koira viedään piikille, tulos on eri...
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 12. marraskuu 2009 13:05
Vanhasen hallitus on laittanut kaikki mitä suinkin on voinut kansan piikkiin, niin kait siinä samassa menee Halosen ja Vanhasen sikapiikitkin.
AVOK AVOK kommentoi_ 12. marraskuu 2009 14:08
Lomaileehan pääministeri kesälläkin ja joku toinen ministeri on sillä välin vallankahvassa. Halosen parin viikon poissaolo ei näkyisi missään, saattaisi joku joutava ulkomaanmatka tai ministerin nuhtelu jäädä tekemättä, mutta mitäpä tuosta.

Eikös se ole hyvä, että koko valtiojohto on perustervettä ja tästä syystä oikeutetusti rokotusjonon hännillä.

Ehkä Halonen kommentillaan halusi hillitä vallitsevaa paniikkia. Joku salaliittoteoreetikko tosin jo jossain epäilee, että jollakulla on ns. parempaa tietoa rokotteesta, eikä siksi ota sitä.
Esko Järvenpää Esko Järvenpää kommentoi_ 12. marraskuu 2009 14:39
Varamiesketju on pitkä, ei syytä huoleeen. Viimekädessä eduskunnan puhemies ottaa vastuun ja siihenkin voi vielä luottaa.
Mika Mika kommentoi_ 12. marraskuu 2009 14:59
Kyllä tässä mieleen nousee lähinnä säälittävä marttyyrius irtopisteiden keruu, hitto, mutta on se Matti sitten kansan mies. Vähän kuin teinipoika vonkuisi pimppiä, ja kun kaikki muut keinot on käytettyä, niin sitten voisi vielä säälipimppiä kokeilla =)
lootuskukka lootuskukka kommentoi_ 12. marraskuu 2009 22:14
Eikös tämä otsikko ole jonkin laatuinen uhkaus ? Vaikka Matti ja Tarja ovat kaikenlaista tehneet niin en vielä antaisi lopetuspiikkiä. Jos pelkästään laitettaisiin viralta, ei nyt herranjumala lopullista piikkiä, mitä sinä Jussi nyt oikein ajattelit...
Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 13. marraskuu 2009 00:49
J.L. kysyy kuka johtaa suomea... Se on media.....

Mitä tulee tuohon rokotukseen siinähän meidät kansalaiset yritetään epätoivoisesti laittaa tärkeysjärjetykseen.

Siis kuka joutaa kuolla sikuinfluenssaan , ja kuka saa armon eli virallisen luvan elää vielä jonkin aikaa.
Asia on erityisen vakava kun kuitenkin kaikki osallistutaan yhteiskunnan ylläpitoon kokolailla tasapuolisesti.
Kaikenlaista yritystä selitellä yrittää jokainen asianomainen virkamies.
Erityisesti ihmetyttää muna - allergikkojen tuomitseminen kokonaan ilman. Ei kukaan usko, ettei maailmassa ole tuota erilaista rokotetta 1000 ampullia.
kukaan ei vaan viitti lähtee kotoo ostaan sitä. Siellä voi saada siku sikun. Ja jos vaikka ei ole itse ollut vielä vuorossa.
Kalluj.
Jussi Lähde Jussi Lähde kommentoi_ 13. marraskuu 2009 12:06
Hyvät ystävät, kiitos kommenteistanne

Valitiojohdon tehtävänä on olla toiminnan kriisivara, ei altistaa itseään kriiseille.
Valtiojohdon tehtävänä on huolehtia toimintakyvystään mahdollisen kriisin koittessa. Lomat voidaan keskeyttää, sairauslomia ei.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot