Uutisointi hallintarekisteristä - mikä siinä mättää?

Hallintarekisteri, tuo kaiken elämän sisäänsä nielevä musta-aukko, on hallinnut mediassa sekä talouden, että politiikan uutisointia jo hyvän aikaa, mutta mikä uutisoinnissa mättää, kun epätietoisuus mielummin kasvaa kuin vähenee? 

Olen puolikiinnostunut talouspolitiikan seuraaja ja lähes täyskriittinen median seuraajaa, enkä voi välttyä ihmettelemästä "valtamedian"uutisointia hallintarekisteristä, joka on mielestäni parhaimmillaankin vähintäänkin vajavaista. 

En aliarvioi medioissa esiintyvien asintatuntijoiden tietoa ja osaamista, he vastaavat esitettyihin kysymyksiin, mutta ehkä kysyjän kuin myös vastaajan puoluettomuuteen kannattaa joskus uhrata ajatus tahi jopa kaksi, jos aikaa on.

Kansalaisfoorumeilla, joissa myös aiheesta käydään vilkasta keskustelua, linkataan erittäin usein valtamediassa esitettyihin kirjoituksiin / lausuntoihin, joka on aivan luonnollista, mutta lisääkö se tietoisuutta vai vahvistaako se...? 

Kansanedustajat, jotka kisaavat lisääntyneestä tv-ajasta vetoavat myös erilaisiiin asiantuntijalausuntoihin ja hallintarekisterin kohdalla ikävän usein lausuntoihin, jotka koskevat jo vuosi sitten poisvedettyä esitystä, jossa hallintarekisterin esitettiin tulevan myös Suomeen.

Viimeksi mainittua pidän suoraan sanoen hieman nolona toimintana, kun otetaan huomioon, että edustajat aivan hyvin tietävät mitä tekevät, tai ainakin elän siinä toivossa.

Mutkien kautta kysymykseen, mikä uutisoinnissa mättää?

Aivan ensimmäisenä se, että missään ei ole julkaistu "kansantajuista" artikkelia EU:n arvopaperikeskusasetuksesta ja sen vaikutuksesta nyt käytävän keskustelun sisältöön.

Keskustelussa eräänä suurimmista peikoista on läpinäkyvyys, josta on edelliseen lisätty tämä , tämä ja myös tämä.

Väärinkäytöksien estämiseksi on asettettu tässä.

Näitä voisi asiaan liittyen lisätä vaikka kuinka ja paljon esim. verolakien, syventävien vero-ohjeiden jne. muodossa, mutta se ei ole tarkoitus.

Tarkoitus on kyseenalaistaa median uutisointi aiheesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, joka on omiaan tukemaan erityisesti negatiivista mielikuvapolitikointia, usein joko kokonaan ilman tai vaihtoehtoisesti hyvin puuttellisin perusteluin.

Pahoin pelkään, että niin opposition kuin myös "poliisipersujen" esittämät huolet lain tuomista muutoksista ja "verokarkailuista", koskevat yksityiskohtia, jotka todellisuudessa ovat jo nyt voimassa olevan lainsäädännön pohjalta täysin laillisia.

P.s. Eu-direktiivi on suositus, EU-asetus on kansallisen lainsäädännön ylittävä määräys, joka asetetaan voimaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa ja Suomelle myönnetty poikkeus säilyy edelleen voimassa. 

Katselukerrat: 97

Kalervo ilmari Pohjola kommentoi_ 15. toukokuu 2017 15:05

Minä nyt sitten tunnustan aivan ja ihan rehellisesti, että en oikein ihan osaa hahmottaa; mistä oikein on todellisuudessa kyse. Oma käsitykseni noin pelkistettynä lienee se, että veronkiertoa helpotetaan.

PS:n, varsinkin poliisitaustaiset keräävät runsain määrin "irtopisteitä" mutta kuitenkin. Ei minulle ihan rehellisesti sanoen koko lakivalmistelun kuvio avaudu; kyseessähän lienee melkoinen "puhallus", jos edelleenkään edes vähänkään oikein ymmärsin, PS nyt vetää melko korkeaakin profiilia mutta se hallitussitovuus? Ei tämä kuvio mitenkään helppo ole ymmärtää; ainakaan meikäläiselle suht yksinkertaiselle tyypille. Viisaammat puhukoot. 

Scientist kommentoi_ 15. toukokuu 2017 15:27

Tämä uutisointi minuakin haittaa. Puhutaan hallintarekisterilaista, vaikka selaista hallintarekisteriä ei nyt ole tulossa Suomeen. Ruotsissa kuulemma selainen on. Jotenkin vaikuttaa, että Ylen toimittajat ovat kuorossa opposition kanssa, eivätkä halua selvittää asiaa kansalle perinpohjaisesti. Olisi todellla tärkeää selvittää EU asetus tarkemmin. Toisaalta nykyinenkin arvoosuusjärjestelmä Euroclear on kuulemma belgialaisessa omistuksessa. Kuinkahan moni tämänkin tietää.

Suomalaista ei voi kieltää sijoittamasta rahojaan ulkomaille vuden 1986 jälkeen. Mutta miksi jonkinlainen asetus tarvitaan, ilmeisesti kilpailuneutraaliuden vuoksi ?

Neuvos kommentoi_ 15. toukokuu 2017 17:27

Rahan ulosvientirajoitus olisi ainoa oikea toimi.

Mika Helasvuo kommentoi_ 15. toukokuu 2017 20:54

Scientist, Euroclear on tosiaan belgialaisomistuksessa oleva, Suomessa toimiva monopoli, hassu yhtälö jo itsessään.

Uutisoinnin ja asiantuntijalausuntojen suurin ongelma on mielestäni se, että ne pohjautuvat nykyiseen kansalliseen lainsäädäntöön, joka jo itsessään kyseenalaistaa osan niistä kauhukuvista, joita nyt maalaillaan, ilman, että lausunnoissa otetettaisiin huomioon jo 2014 vuonna hyväksyttyä EU:n arvopaperikeskusasetusta.

Pahoin pelkään, että esitetyt kauhukuvat yksityishenkilöiden ja listaamattomien yhtiöiden mahdollisuuksista käyttää ulkomaalaisia hallintarekistereitä ovat karkean luokan mielikuvapolitikointia ja todellisuudessa toimet ovat olleet laillisia 2014 lähtien ja osin siitä hetkestä, kun liityttiin EU:n jäseniksi. 

Saatan olla väärässä, mutta joku esittäköön sen toisin vapaasti liikkuvan pääoman, tavaran ja ihmisten EU:ssa, niin tunnustan erheeni.

Tietenkin herää kysymys siitä, että tiesikö edellinen hallitus minkä hyväksyivät vai kävikö ns. Urpilaiset, eli hyväksyttiin jotain, jonka julkituomiseen tarvittiin  hallinto-oikeuden päätös ja nyt kehdataan puhua avoimuuden tärkeydestä. 

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot