Urheilun ja kulttuurin sidosryhmälähestymistapojen vertailua

Kulttuurin ja urheilun sidosryhmälähestymistapojen vertailua


Miksi urheilu pärjää paremmin rahoituksen saamisessa sidosryhmiltä verrattuna kulttuuriin.

Ensimmäinen syy on se että urheiluväki pitää yhtä - kulttuuriväki pitää kukin omaa etuaan. Urheiluväki on ryhmähenkistä - kulttuuriväki yksilöhenkistä.

Toinen syy on se että urheiluväki koko ajan joka käänteessä markkinoi itseään - kulttuuriväki ei halua sellaiseen alentua.

Urheiluväki markkinointihenkisyydessään tuppaa urheilua joka paikkaan jopa kornilla tavalla - kulttuuriväki ei tällaista osaa.

Mutta pohjalla on myös se syy että urheilu on sosiaalista markkinahenkistä kansanhuvia - kulttuuri on pohjimmiltaan urheiluun verraten syvällistä yksilökokemusta.

Mutta kulttuurilla on urheiluun nähden yksi lyömätön etu sidosryhmiä lähestyttäessä.

Urheilu on itseensä koteloituva ulkopuolisen maailman ulkopuolelle sulkeva sisäpiirijuttu - kulttuuri on taas monella tasolla yhteiskuntaan ja elämään voimakkaasti ja sisällöllisesti erittäin paljon rikkaammalla tavalla suuntautuva juttu.

Joten ratkaisevaksi sidosryhmien rahoitusvalintojen ytimeksi nousee esiin:

Haluavatko sidosryhmien rahoitustahot että yhteiskunnallinen elämä ja ihmisten kokeminen on urheilun kaltaista pinnallista todellisuutta torjuvaa kepeää viihdettä - vai onko se ihmisen ja elämän suuriin asiohin suuntautuvaa ja ihmisen kaikenlaisia suuria tunteita ja elämänkokemuksia aktiivisesti lähestyvää kulttuuria.

Kulttuuri lähestyy elämänsisältöjä - urheilu piiloutuu niiltä yhden asian eli voittamisen kapea-alaisen arvon kautta.


Jussi Vaarala
11.1.2017

Katselukerrat: 186

Jussi Vaarala kommentoi_ 11. tammikuu 2017 17:04

Suomalaisten pahin ongelma on etteivät osaa pitää railakasta hauskaa musan kanssa.

Jussi Vaarala kommentoi_ 11. tammikuu 2017 17:12

Ne jotka piti mun kanssa hauskaa Turkissa Alanyassa - terkkuja vaan sinne kymmenille tutuille - oli suomalaisia - mutta sellaisia suomalaisia joilla oli halua bailata tuollakin tavoin.

Nythän ainakaan minä en sinne mene kun sieltä 2,5 vuotta sitten lähdin kun aavistin mitä tulossa on.

Jussi Vaarala kommentoi_ 11. tammikuu 2017 17:14

Minähän lähdin sinne oikeastaan suomalaisia pakoon kun en voinut enää sietää - mutta ylläri ylläri sieltähän sitä löyty kivoja tyyppejä vaikka kuinka.

Epäilen että suomalaiset on tuplakyttäysporukkaa - ne kyttää ittiään ja muita ja kun ne ei tiedä kumpaa ne kyttäis niin ne kyttää kumpaakin sitten ne ei mitään muuta osaa tehdäkään.

Etenekään irrotella.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot