Vaclav Havel kuoli sunnuntaina. Tsekkoslovakian kommunistiselle yksinvallalle rauhanomaisen kulttuurisen ja poliittisen vastapainon tuonut toisinajattelija on poissa.

 

Havelin kuolema palautti mieleeni voimallisesti hänen kitkeryytensä oman opintiensä katkeamisesta. Kommunistivalta esti porvarisperheestä tulevan Havelin korkeammat opinnot, eikä hänellä ollut pääsyä muodolliseen koulutukseen oppivelvollisuuden jälkeen.

 

Kohtalon epäoikeudenmukaisuus vaivasi maailmankuuluksi aktivistiksi ja myöhemmin presidentiksi noussutta Havelia vielä elämän loppupuolella, hänen muistellessaan elämäänsä ja uraansa. Lahjakkaan ja innokkaan nuoren opintien katkaiseminen poliittisista syistä jättää ihmiseen syvät jäljet.

 

Samalla Havelin kokemus muistuttaa minua siitä, kuinka monelle lapselle ja nuorelle perhetausta muodostuu kahleeksi eikä matkan lähtökohdaksi. Meillä puolue ei estä kenenkään opintoja, mutta ne ovat eri ihmisille mahdollisia hyvin eri tavoin.

 

Yliopistokoulutettujen perheiden lapsista 60 % hakeutuu yliopisto-opintoihin. Vailla yliopistokoulutusta olevien lapsista osuus on 15 %. Koulutuksen puute periytyy seitsemänteen sukupolveen.

 

Perheen kannustus ja kyky antaa tukea koulutyössä heijastuu jo varhaisessa vaiheessa oppimistuloksiin. Parhaimpien ja heikoimpien koulujen välinen ero äidinkielen osaamisessa vastaa peruskoulun päättyessä 2,5 vuoden oppimista.

 

Havelin kuoleman jälkeen jäin miettimään, että synkintä ei ollut se, ettei Havel päässyt havittelemiinsa opintoihin. Niin käy monelle. Synkintä on, ettei moni koskaan tiedä, mitä menetti. Havel oli vihainen, koska hän tiesi.

 

Moni ei vaihtaisi osaansa, vaikka vaihtoehtoja olisikin. Moni vaihtaisi. Epäoikeudenmukaista ei ole opintoihin pääseminen tai pääsemättömyys. Epäoikeudenmukaista on, jos ei voi oikeasti valita.

 

Unelmien siipiä harvoin leikataan suoraan. Siivet jäävät tarpeettomiksi kun ei tiedä, mihin voisi lentää.

 

Minun lapsuusaikani työläiskodissa haaveiltiin kunnianhimoisesti kun tytöstä haluttiin tehdä kielitaitonen konekirjoittaja. Säätyläiskodissa kaivattiin toisenlaista kohtaloa. Molempiin perheisiin syntyi lapsia, jotka olisivat varmasti olleet onnellisia kielitaitoisina konekirjoittajina.

 

Luokkayhteiskunnassa unelmat eriytyvät. Joku ei uskalla unelmoidakaan siitä, minkä toinen ottaa itsestään selvyytenä.  Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa kaikilla lapsilla on vapaus unelmoida kaikki unelmat ja mahdollisuus elää unelmansa.

 

Olennaista ei ole se, mistä unelmoi. Olennaista on, että voi unelmoida ja toteuttaa unelmiaan.

 

Olennaista on, että voi valita unelmansa, eikä periä niitä. 


Julkaistu Uutispäivä Demarissa 20.12.2011

= = = =


Opetusministeri Jukka Gustafsson toivottaa tämän kolumnin myötä kaikille lukijoille
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2012!

 

Katselukerrat: 143

PerttiK kommentoi_ 21. joulukuu 2011 14:54

Tavallaan olen valinnut oman tieni, siihen vaikuttivat osin ympäristö=kotitekijät. Varallisuus, siihen liittyen muut perheenjäsenet, eivät olleet este, vaan huomioontettavia. Vanhempien tuki oli mahtava, uskomaton. Oman linjani tiesin varhain, sen myöhempiä vaiheita en edes tiennyt kuvitella.

teuvomast kommentoi_ 21. joulukuu 2011 18:16

Tuossa kuoli eräs suuri mies ajatuksiltaan  ja kansaasa mitä ilmeisemmin suuresti rakastava valtion päämies joka teki unelmistaan totta 

Kansakunnan joka on näin pieni pitää olla oikeuden mukainen syystä että myös työmiehelle syntyy älykäs lapsi ja sekös joitakin piirejä ottaa aivoon 

Ja on kansakunnan tappio jos tuon lapsen tieto meneee hukkaan vain sen vuoksi että tuolla työmiehellä ei ole rahaa kouluttaa tuota lastaan terv tepivaari 

vanha mestari kommentoi_ 21. joulukuu 2011 21:58

Jokainen lapsi on omalla tavallansa lahjakas. Kukaan meistä ei ole täysin lahjaton. Se miten jokainen meistä lahjansa löytää ja miten sitä oppii hyödyntämään- sen takaa yksilöllinen koulutus. kaikkia kouluasteita on arvostettava, myös sen suorittavan työn tekijän koulasteita. Jokaisella meistä tulee olla mahdollisuus kouluttautua mutta väkisin ei meidän tule koulutuspaikkoja täyttää ja pitää täytettynä.

Tukitoimet ovat hyvä asia mutta siinäkin on oltava rajansa, koska meillä on henkilöitä joilla oppimisen palo polttaa ranteita.

Tutkinto on hyvä päämäärä mutta miksi meidän on myös nuorisoasteella ajateltava kuin ammattilainen ajattelee, toimittava niinkuin pitkän työhistorian omaava; ammattitaitoisesti ?

Jatkokoulutusmahdollisuus on hyvä asia mutta miksi se pitää taata niillekin jotka sitä eivät tule hyödyntämään. Yleissivistävät aineet siis vähäisemmiksi ammatillisesta koulutuksesta, kuten myös liika valinnaisuus.

Hannu Uusikartano kommentoi_ 3. elokuu 2012 16:09

Eikö Gustu ehdi enää plokailla, kun pitää ministerinä koko ajan mokailla?

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2014   Perustanut: Aamulehti.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot