Työeläketoimija TELA tiedotti 3.11.2009 että, työeläkerahastosijoitukset kasvoivat syyskuun loppuun mennessä jopa 16,5 miljardia euroa, työeläkelaitosten rahastojen arvo on nyt huikeat 121,6 miljardia euroa. Jättisummaan on päädytty nykyisten eläkeläisten työnarvosta otetulla eläkemaksulla ja sitä on siivittänyt hyvä sijoitusosaaminen, viimevuoden notkahdusta lukuunottamatta.
Työeläkkeitä päivitetään ensivuonna vaivaiset 0,26 % ja se johtuu kymmenen vuotta sitten leikatusta indeksistä joka ei päivitä ostovoimaa oikein. Oman rahaston hyvissä tuotoissa meille olisi jakovaraa, tarvitaan vain lakimuutos, jolla alkuperäinen laki palautetaan. Vuonna 2011 on eduskuntavaalit ja silloin on mahdollisuus saada eläkeläisiä eduskuntaan ajamaan miljoonaisen äänioikeutetun kansanosan oikeutta.
Eläkejärjestöjen pitäisi nyt löytää keskuudestaan ehdokkaita, vain eläkeläinen voi ymmärtää taloudellisen ikäsyrjinnän. Nykypoliitikot ovat ilmoittaneet etteivät he muuta leikatun indeksin lakia. Eläkeläiset ovat myös perustaneet oman puolueen joka valmistautuu neljänsiin vaaleihinsa. Vaalikampanja on haastava, kun vanhat puolueet eivät myönnä puoluetukea mainontaan mutta itselleen sensijaan sitä jakavat kymmeniä miljoonia euroja.
Lisätietoja
www.tela.fi ja
www.senioripuolue.fi
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon