Aamulehti Blogit

Kertokaa nyt hyvät ihmiset mikä minussa on vikana kun en ole innostunut kuulemaan päivästä toiseen ja monta kertaa että senjasen niminen suomalainen antoi silläjasillä minuutilla maalisyötön tai peräti osui maaliin kun kaksi kaukana meistä, Pohjois Ameriikassa, paikalliset joukkueet pelasivat jääkiekkoa. Vaikka kiihkeä penkkiurheilumies olenkin niin riipoo tällainen.

Muutenkin näitä kotimaansa rahan ja kunnian takia hyljänneet itsekkäät pelurit eivät ansaitsisi mielestäni niin suurta sädekehää kuin mitä TV urheilutoimitus heille asettaa.

No noissa telkkarin NHL jääkiekkotarinoissa on sentään mukana edes suomalaisia tähtiä ja Suomi yleensäkin ottaen on hyvä jääkiekossa. Vielä enemmän ihmettelen kun näitä maalintekoja ja syöttöjä informeerataan vuolaasti Espanjan tai Englannin jalkapallo-otteluista. Lajissa jossa Suomi on aina ollut tosi huono ja maailmalle isoisten joukkoon kelpuutettu kuriositeetiksi muutama harva suomalainen.

Kummallista tässä television uutisten jälkeisissä urheiluruuduissa on sekin että aina, joka ikinen päivä, käytetään sama aika huolimatta siitä onko urheilurintamalla tapahtunut jotakin tai sitten ei. Jotakin uutta ja järkevää saisivat suuripalkkaiset, kallista TV aikaa kuluttavat toimittajat, tuottajat ja päälliköt, kehittää sellaisiinkin päiviin joina ihmeempää urheilutarjontaa ei yksinkertaisesti ole.

Enemmän pitäisi television keskittymän lajeihin jossa suomalaiset menestyvät ja ennenkaikkea enemmän aikaa kotimaiselle urheilutarjonnalle.

Kaikesta tästä purnauksesta huolimatta täytyy lopuksi sanoa että Inka Henelius on hyvä, kerrassaan mainio ja asiallinen pokerinaama.

Jaa 

Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 6. marraskuu 2009 17:35
Samaahan olen monesti kirjoittanut (ja sen takia perkeleen niskaani saanu). Olisi fiksuinta, jos olisi omat kanavansa urheilulle ja sitä saisi sitten suoltaa miten vaan. Radiossakin tekisi hyvää.

Mutta kun lait ovat mitä ovat...
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 6. marraskuu 2009 17:55
Minusta Tapio Suominen on kaikkein ärsyttävin. Hän kun yleensä esimerkiksi jääkiekosta juontaessaan töksäyttää heti alkuun ottelun lopputuloksen ja vasta sen jälkeen näytetään kooste ottelutapahtumasta. Siinä menee mielenkiinto kertaheitolla, miksei hän älyä pitää mölyjä mahassaan ja antaa ihmisten jännittää koosteen loppuun tulosta.
Tomppa Tomppa kommentoi_ 6. marraskuu 2009 19:06
Urheiluruutua kuunnellessa luulisi Suomen olevan USAn osavaltio. En tiedä kuinka moni on kiinnostunut suomalaisten pelaamisesta siellä, mutta saisivat seurata sitä vaikka netin avulla, ei siihen YLEä tarvita.
Lars Käcklund Lars Käcklund kommentoi_ 6. marraskuu 2009 22:13
NHL Finland lätkinkigien alituinen väijyntä, ikuinen ylistäminen ja ihannointi ottaa minuakin koppaan ja pirusti. Se on sekä posketonta ilmaisen sädekehän luontia että journalistisesti urheilutoimituksen kavereilta mahdollisimman ikävystyttävää seurattavaa.
Hyvää ja kovaa lätkää pelataan paitsi täällä, myös Ruotsissa, Tsekeissä, Venäjällä ja Saksassa - eikä Sveitsiäkään sovi unohtaa.

Toivon mukaan myös näiden jengeissä pelaavia suomalaisia seurataan tarkalla silmällä ainakin maajoukkueen seurapiireissä - vaikka joskus asiaa rohkenee epäillä. Jos asian uutisoinnista saa oikean käsityksen, näille NHL heeboille olisi varattuna vakiokiintiö jokaiseen arvokisaan - ja tämä ei ole oikein.
Kiintiö voi olla, mutta sen on joustettava kulloisenkin tilanteen mukaan - aina ottaen huomioon muuntuvat tekijät. Ja hyvän pelimiehen iän suoma kokemus!

Tomppaan yhdyn siinä että urheiluruutua katsellessa joskus aina luulee/pelkää asuvan USA:n osavaltiossa. Puistattavaa.

Mutta vielä takaisin urheiluruutuun ja sen Vancouveriin lähetettävään miehistöön. Haastateltavia tulee, eikä englanti takuulla riitä!

Kisojen kuningaslaji, miesten syöksy, lähetetään aina ensimmäisenä päivänä ja 80:n prosentin todennäköisyydellä kuningas tulee saksankielisestä maasta. Riittääkö kielitaito?
Sir Jarkko Sir Jarkko kommentoi_ 6. marraskuu 2009 23:26
Tunnustaudun kyllä urheilumieheksi, mutta ottaa minuakin päähän näissä Nhl uutisisissa kun sanotaan esimerkiksi"Teemu Selänteen Anaheim". Ei se Teemu omista seuraa vain edustaa sitä.

Samalla voisi myös ihmetellä miksi (ainakaan)Ylessä ei ole yhtäkään naisselostajaa, vain pari jotka "pääsevät" lukemaan tuloksia suoraan paperista.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot