Suomi sovittelijaksi akselille EU-Bryssel - Moskova

Repeääkö Ukraina 0] kahtia? Keitä länsi EU:na ja Yhdysvaltoina tukivat vallankaappauksessa, jossa käytettiin järjestäytynyttä väkivaltaa molemmin puolin. Kuinka syvälle läntinen markkinatalous upposi slaavilaiseen allikkoon, jossa pidemmän päälle Venäjä saattaa olla vahvoilla. Kannattaa tarkastella Ukrainan historiaa.

Nyt laillisesti ja vapailla vaaleilla valittu presidentti Victor Janukovyts syrjäytettiin 1], halutaan oikeuden eteen syyte-epäilyillä 'joukkomurha' – entä tapetut poliisit? Kuka tai mikä johti Ukrainan aseellista vallankaappausta, miksi Venäjä tätä operaatiota haluaa nimittää.

Kuinka nurkassa Venäjä on entisen ”alusmaansa” kanssa – tsaarien Venäjä hallitsi Ukrainan mustanmullan alueita jo satoja vuosia sitten. Taisivat idän jättiläiset, mongolitkin osallistua alueen verottamiseen – vieläkin kauemmin sitten. Miten Venäjä selviää ”neuvotteluasemastaan” - onhan Ukrainassa suuri venäläisvähemmistö ja Sevastopolin laivastoasema Krimillä.

EU on ottanut näkyvän roolin, pyrkiessään levittämään omaa vapaan markkinatalouden viestiä yhä idemmäksi, näin lähestyen monina natomaina vanhaa Varsovanliiton johtajaa – Venäjää. Pitääkö Venäjän sietää tätä, ja millä syillä Nato haluaa laajentua idemmäksi?

USA ilmoittaa pienentävänsä hyökkäyshaluista armeijaansa

Samalla Yhdysvallat siirtää painopistettä Tyynelle valtamerelle. Kiina tekee nousuaan kaikilla rintamilla 2]. Eurooppa jää omiensa ja amerikkalaisten strategiaseiden varaan. Mitä tähän sanoo Saksa 3], jolla on todellista kokemusta idän karhuista ja jättiläisistä. Haluaako Saksa EU:n omat puolustusjärjestelmät – ilman USA:n läsnäoloa?

Saksassa viriää halua rakentaa omat EU-sotilasjärjestelmät,

johon kaavailujen mukaan liittyisi täysivaltaisena jäsenenä myös Venäjä. Yksinkertaisempikin tajuaisi tällöin, että Euroopan laajuinen rauha turvautuu tehokkaimmin, kun vanhat taisteluviholliset Saksa ja Venäjä (Neuvostoliitto) puhaltavat yhteiseen hiileen samalla puolella.

Mikäli EU-Eurooppa hylkii slaavilaista ja ortodoksien Venäjää, on venäläisillä aina takaportti jättiläismäisen raaka-aineaitan Siperian takana. Kaikilla rintamilla nouseva Kiina haluaa jo eurooppalaisten 'mustaa multaa', Siperian luonnonvaroja sekä Venäjän markkinoita. Saksa tietää tämän parhaiten.

...

Olisiko nyt meille suomalaisille

natottomana 4] maana se kuuluisa tuhannen euron tai 10.000 ruplan paikka, olla sovittelija EU-Brysselin ja Moskovan välillä – ratkaistaessa pattiutuvaa ja eskaloituvaa Ukraina-arvovaltakiistaa, jossa itse arkiukrainalaiset jäävät ilmiselvästi paitsioon. Eivät Julia Tymosenkonkaan paperit pääministerikaudeltaan ole puhtaat, jos ei ole Janukovitsinkaan!

Nyt Suomella on se paikka,

mitä me erityisasemastamme loogisesti voisimme saavuttaa. Neuvottelujohdattelijan asema Vladimir Putinille ja epäselvälle EU-konklaaville tai Saksalle, sujuvuuden nimissä. Me olemme niin 'itää kuin länttä' – meille avautuu nyt se asema, mitä olemme odottaneet, vain 5,4 miljoonan kansakuntana.

Meihin luotetaan, kunhan valitsemme projektille pätevän vetäjän – Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, riittääkö taito, oivallus ja johdattelukyky?

Sauli, ottaisitko tehtävän vastaan, jos sitä Moskovasta vihjaistaisiin?

...

VIITTEET

0] Ukrainan aktiivivähemmistö ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159300-ukrainalainen-akt... -

1] Kaappasiko vähemmistö vallan Ukrainassa? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/02/kuinka-vahemmisto-kaappaa-vallan -eun.html -

2] Kiina nousee kaikilla rintamilla ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/03/maailmanjrjestys-tarvitsee-ai... -

2] Kiina nousee kaikilla rintamilla 2 ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=877321 -

3] Saksa tulee ulos kuorestaan ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50431-saksa-tuli-tanaan-... -

3] Saksa johteinen liittokunta? ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86993-saksa-johteinen-li... -

4] Kansalaisviisaus erottaa meidät Natosta! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/161444-kansalaisviisaus-... -

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

...

SENT

Cc: olli.rehn@ec.europa.eu ; eija.tiilikainen@upi-fiia.fi ; taru.tujunen@kokoomus.fi ; puheenjohtaja@keskusta.fi ; timo.laaninen@keskusta.fi ; ilkka.kanerva@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@keskusta.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; jussi.niinisto@eduskunta.fi ; pertti.salolainen@eduskunta.fi ; seppo.kaariainen@eduskunta.fi ; pekka.haavisto@formin.fi ; martti.ahtisaari@cmi.fi ; erkki.tuomioja@formin.fi ; carl.haglund@defmin.fi ; jyrki.katainen@vnk.fi ; presidentti@tpk.fi

Sent: Tuesday, February 25, 2014 12:44 PM

Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Suomi sovittelijaksi akselille EU-Bryssel - Moskova!

...

Suomi sovittelijaksi akselille EU-Bryssel - Moskova!

(Venäjän presidentti saattaa jäädä hankalaan asemaan Ukrainan kysymyksessä - pelastaakseen maanosamme rauhan ja asemansa Vladimir Putin tarvinnee nyt meitä suomalaisia sovittelijoiksi EU-Brysselin ja Moskovan välille)

AL US Vf IL BLOG 31449

---26022014---

doc.: moskova_bryssel_26022014.doc – OpenOffice Writer

433 | 4264

Katselukerrat: 277

Jari-Pekka Vuorela kommentoi_ 25. helmikuuta 2014 14:47

Suomi ei voi toimia sovittelijana EU:n ja Venäjän välillä, koska Suomi ei ole EU:n ja Venäjän välissä. Jos EU-maan presidentti ottaisi vastaan tehtäviä Moskovasta, hän ei paljon poikkeaisi Janukovytsistä.

Ilkka Luoma kommentoi_ 25. helmikuuta 2014 15:41

Pyyntö voi tulla myös Brysselistä, sillä Suomi on niitä ainoita natottomia maita EU:ssa! Ruotsalaiset ovat oman siltansa Venäjälle jo polttaneet ... 

Ilkka Luoma kommentoi_ 14. elokuu 2014 21:23

Niinistö otti neuvosta vaarin ;-)

Jari-Pekka Vuorela kommentoi_ 14. elokuu 2014 22:02

Olipa hyvä, että ehdotit. Muuten Putin ja Niinistö eivät varmaan enää koskaan olisi tavanneet :-)

Ilkka Luoma kommentoi_ 14. elokuu 2014 22:18

J-P ... tuon kirjoituksen jälkeen käytiin paljon yksityissähköpostailua ;-) 

Ilkka Luoma kommentoi_ 30. joulukuu 2014 17:34

Niinistö soitti Putinille - kutsuiko Sale Vladimirovitshin kylään - Helsinkiin?!

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot