Olette te kanssablogistit melkoisia velhoja, kun aika lailla jokaisen näkökulman kielikeskustelustakin olette kaivaneet esille. Kokeilen kuitenkin rohkeasti jotain, mistä en ainakaan muista lukeneeni täällä. Nimittäin joidenkin kaksikielisten perheiden tiukka ja törkeä taisto nykyisen kielisotkun jatkon puolesta. Tätä ei sitten suositella heikkohermoisille. Ainakin itseltäni meni kontrolli täysin kun ensi kertaa moista todistin.

Tarina alkaa useammassakin eri kaksikielisessä perheessä, joista osa asuu suomenruotsissa (=länsirannikko) ja osa on muuttanut Ruotsiin. Yhteistä perheille on Suomen kansalaisuus koko poppoolle sekä vankat sukujuuret Suomessa. Perheissä on avo- tai aviopari ja lapsi tai lapsiakin on syntynyt joukkoon kummaan. Perheen Suomessa kasvaneet vanhemmat puhuvat sujuvasti molempia kieliä. Perheen lapsilta tämä on tosin evätty. Ensimmäinen kysymykseni on: mitä helmuttia? Jos en olisi poliittisesti näin korrekti, saattaisin käyttää voimakkaampaa termiä.

Toden totta, etenkin Ruotsissa asuvalle perheelle on erittäin helppoa kieltää lapsiltaan suomen kielen käyttö kokonaan. Suomea puhuviin sukulaisiin ei pidetä yhteyttä, kotona kielletään suomen puhuminen ja kouluissa sitä ei tarvitse opiskella, ainakaan paljoa. Lapsille tehdään selväksi, että suomen kieli on tarpeetonta eikä sitä kannata, taikka edes saa oppia. Onpa nähty tapauksia, jossa vieraskäynnillä suomenkielisen irtosanan sanovaa lasta torutaan äänekkäästi perheen kielitabun murtamisesta. Liekö kotona vielä suun pesu saippualla tiedossa vai laitetaanko suoraan koulukotiin?

Ja miksikö? Nämä samaiset perheen isät ja äidit ovat, tai ainakin kokevat olevansa avainasemassa kielikeskustelussa. He voivat todeta kirkkain silmin, että Suomen kaksikielisyyttä tarvitaan kun heilläkin on lapsia, jotka osaavat vain ruotsia puhua. Eihän nyt Suomi voisi mitenkään evätä selviytymismahdollisuuksia näiltä pieniltä viattomilta, jotka haluavat joku päivä asioida vaikkapa Ivalon terveyskeskuksessa tai Ilomantsin työkkärissä. Kun pienet eivät koskaan ole oppineet "tarpeetonta" Suomen kieltä, ei kai heitä sen takia voida laittaa kakkosluokan kansalaisiksi? Kun he kerran osaavat sen virallisen kielen ja ovat muuten niin täydellisiä ihmisiä, että sietäisi lopun kansasta kumartaa säännöllisesti. Katsokaa nyt noita lapsen kasvoja, miten voitte olla rakastamatta niitä?

Oma mielipiteeni? Törkeää lapsen hyväksikäyttöä, sillä tasolla että huostaanottoa ovat lapsiparat vailla. Sen verran rajusti keskusteluissa tätä kannanottoa kuulee. Omat lapset on laitettu toimimaan paitsi mainoskyltteinä, myös vipuvartena vanhempien ahdasmielisyydelle, kostonhimolle, ahneudelle ja poliittiselle agendalle. Onneksi tällaiset tapaukset ovat harvassa, mutta valitettavasti niitä löytyy useampi jo jonkinkokoisesta lähipiiristä. Ja korostettakoon se hyvä puoli asiasta, että kaikki kaksikieliset perheet eivät onneksi ole näin sikamaisia lapsiaan kohtaan, joissain jopa ymmärretään että useamman kielen sujuva osaaminen on lapselle rikkaus.


PS. Siltä varalta että huippuhieno 2G-nettiyhteys toimii kuin Pendolinon vessa, varoittelen että omat jatkokommenttini voivat jäädä ylihuomiselle.

Katselukerrat: 185

Oula Lintula kommentoi_ 22. marraskuu 2008 00:28
Lapsi oppii kyllä luonnostaan niitä kieliä, joita hänen ympäristössään puhutaan. Tällaisen luonnollisen prosessin tahallinen estäminen on... no, en sopivan törkeää sanaa tähän keksi.
N.Å. Hääppönen kommentoi_ 22. marraskuu 2008 04:17
Tulkoon siis virallinen yksikielisyys
Kannatan lämpimästi. Nykyinen järjestely on epäoikeudenmukainen ja epätarkoituksenmukainen kaikille muille, paitsi noin 5 %:n kaksikielisnomenklatuuralle; aivan kuten Neuvostoliiton kommunismi oli edullista vain 5 %:n kommunistieliitille.
ei nimeä kommentoi_ 22. marraskuu 2008 09:12
Voisiko tämä aihepiiri olla jo käsitelty? Marja Leena Lempinen on tehnyt erittäin korkeatasoista työtä ko aiheen eteen ja vienyt sitä eteenpäin. Kiva on lukea muunlaisia kirjoituksia samoilta ihmisiltä.
Kyuu Eturautti kommentoi_ 22. marraskuu 2008 14:00
Jahah. Kuka on nähnyt mitä ja missä - luoja tietää...
Allekirjoittanut ja perheenjäsenet, muutamaan kertaan, erinäisissä pienissä tilaisuuksissa. Jätän nimet ja paikat mainitsematta tarkoituksenmukaisesti, mutta sanojeni takana seison.

Voisiko tämä aihepiiri olla jo käsitelty?
Aihepiiri lienee käsitelty sitten kun maan viralliset kielet ovat suomi ja saamelaiskielet.

Jan Wahlroos puhui kyllä asiaa näistä vanhempien opetuksista. Itse olen kiitollinen siitä, että vanhempien myötä tuli englanti käytännössä paremmaksi kieleksi ja Ruotsiin sekä Saksaankin minua lähetettiin kieltä ja tapoja oppimaan. Ryssistä ei pahemmin puhuttu, mutta työelämän myötä olen oppinut varomaan heitä. Jokainen ulkomaankauppaa tekevä firma missä olen ollut, opetti että heille ei saa antaa luottoa, eikä heihin voi luottaa muutenkaan kaupanteossa. Enkä minä nenääni nyrpistäisi kenellekään, joka pientä tervettä varovaisuutta heihin päin pitää yllä - ei Suomen pitäisikään niin nopeasti unohtaa historiaa. Toki heille sopii olla kohtelias, kun hekin ovat meitä kohtaan, mutta molemminpuolinen varovaisuus säilyy ja vaatinee toisenkin puoli vuosisataa ennen kun siitä päästään.

Joka tapauksessa, ehkä on hyvä korostaa että ei minulla Ruotsia vastaan mitään ole, vaan suomenruotsia.
Outi-Päivikki Rautio kommentoi_ 22. marraskuu 2008 15:49
Ihmisillä on varmaan hyvin monenlaisia kokemuksia ryuotisnkielestä riippuen myös siitä, mistä päin on kotoisin. Eräs tätini lähti Ruotsiin 60-luvun suuren muuttoliikkeen mukana. Aloin heti opiskella ruotsia. Isäni toinen nimi oli Erik ja isoaäidin Bertta jne., joissa on jäänteitä ruotsalaisesta geeniperinnöstämme. Ruotsi oli minulle "uusein mahdollisuuuksien kieli" symbolisesti ja opin sitä helposti. Englannin oppimisesta en ollut laisinkaan kiinnostunut ja sain siitä aluksi 5. Sittemin olen joutunut englisismiin, mutta en pidä sitä vieläkään oikeana kielenä ja olen tyytyväinen, että Pentti Haanpään suomenkieli on niin rikasta, että sitä ei voida kääntää englanniksi.
Aiemmin olen todennut, että pakkoruotsi voitaisiin ja tulisi lopettaa monesta eri syystä, joita tässä on esiintuotu.
Oula Lintula kommentoi_ 22. marraskuu 2008 16:12
On suomenruotsi (tai jos näin ei halua sanoa, epämääräinen kokonaisuus ruotsin itäisiä murteita) kuitenkin enemmän puhuttua kuin saamelaiskielet yhteensä.

Kannatan sille samanlaista alueellisen vähemmistökielen asemaa kuin saamelaiskielillä on. Alue voidaan määritellä samaan tapaan, vaikkapa kunnan tarkkuudella.
Jaakko Kojo kommentoi_ 22. marraskuu 2008 18:22
Suomenruotsi on todella joukko murteita. Solvalainen hädin tuskin ymmärtää pernajalaista. Onhan suomenkielisilläkin alueilla murteita, joiden puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Naapurissamme Venäjällä on ollut pitkään käynnissä venäläistäminen, eikä kuolevia kieliä kaihota takaisin. Amerikkaan muuttaneet serkkuni osaavat suomea, koska ovat syntyneet Suomessa. Kaikille lapsilleen hekään eivät ole opettaneet enää suomea. Nykyinen kehityssuunta näyttää olevan yksikielisyys. Euroopassa lienee vain muutamia maita, joissa virallisia kieliä on kaksi tai useampia. Kiinassakin opetetaan mandariinikiinaa kaikille. On tärkeää, että maalla on yksi virallinen kieli, jota kaikki ymmärtävät. Meillä suomenkieli on opetettava kaikille, ja kukin saa pitää oman kotikielensä. Venäläiset ovat aika-ajoin puhuneet, että venäjälle olisi saatava vähemmistökielen status, mutta venäjänkielisiä on kuitenkin kovin vähän. Mentäisiin kehityksessä väärään suuntaan.
metsäkeiju kommentoi_ 22. marraskuu 2008 21:07
Jos suomenkielinen perhe muuttaa vaikka Ranskaan ja lapset eivät opi suomea, niin pitäisikö Suomessa olla pakkoranska sen vuoksi, että nuo lapsiraukat, joilla on suomenkieliset vanhemmat saisivat sujuvaa palvelua lomareissuillaan Suomessa?
Ihan samalaisen kysymyksen voisi tehdä perheen muuttaessa mihin tahansa maahan, jossa suomenkieltä ei opita tai se unohtuu.
Pakkoruotsille ei ole mitään järkeviä perusteita edes Suomen sisällä puhumattakaan siitä, että pakkoruotsin järkettömyyyttä voisi mitenkään puolustella Suomesta pois muuttaneiden perheiden tarpeilla. Täysin mieletöntä.
Pakkoruotsi-järjestelmä on ehdottomasti purettava joka tasolta ja joka paikasta. Koulujen pakkoruotsin lakkauttaminen on kaikkein tärkein toimenpide. Unohtamatta tietenkään virkamiesten pakkoruotsivaatimusten lakkauttamisen tärkeyttä.
P-M Lifländer kommentoi_ 22. marraskuu 2008 22:12
Minusta kaksikielisyys on rikkaus ja pidän kuningasajatuksenani oppia ruotsia paremmin. Minulla on myös sukulaisia, jotka ovat muutaneet Ruotsiin. Lapset osaavat jotakin outoa vanhempien puhumaa murretta, eivätkä osaa kirjoittaa suomeksi yhtään. Koulussa ei opetettu ja itse eivät ole jaksaneet opetella, vaikka ovat kiinnostuneita asiasta. Myös Australiaan muutti sukuani 60-luvulla, heidänkin lapsensa puhuvat suomea, mutta kirjoittaminen ei suju. Itse olen kiinnostunut kielistä ja ruotsi on ihan jees kieli siinä missä muutkin kielet. Meillähän monissa viroissa vielä tietääkseni vaaditaan ruotsin osaamista. Suomen osaaminen hyvin olisi Ruotsissa ja muissa maissa asuville suomalaislapsille rikkaus.Kouluissa voisi olla vapaaehtoisia kursseja halukkaille. On kiva tulla käymään vanhempien kotimaassa ja osata kieltä hyvin. Opiskelu kannattaa aina.
N.Å. Hääppönen kommentoi_ 23. marraskuu 2008 14:42
Kaksikielisyyden suhteellisesta rikkaudesta olen kirjoittanut teemalla "Mitä virallisempi sitä rasittavampi"...
rikkaus ei yleensä rasita,
Suomen virallinen kaksikielisyys on 95 %:lle vain rasite,
Tässä kirjoitukseni

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot