En siis puhu ruotsinkielisistä suomalaisista, sillä sitä he eivät suostu olemaan. He ovat suomenruotsalaisia ja kuuluvat pääosin ruotsalaiseen kansanpuolueeseen. Vasabladet-lehdessä kirjoittelee Kenneth Myntti kolumneja kieliryhmän ongelmista. Taustalla on varmaan tosiasia, että Suomen kaksikielisyyden kulissia on vaikea pitää pystyssä, kun mannersuomessa ruotsalaisia on vajaa viisi prosenttia. Jos umpiruotsalainen Ahvenanmaa lasketaan mukaan, päästään viiteen ja puoleen prosenttiin.
Mikä kaksikielinen maa sellainen on? Pär Stenbäck kirjoitti muutama vuosi sitten kirjan siitä, mikä on kieliryhmän todellisuus Suomessa. Ruotsinkielisten olisi pitänyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja asettua vähemmistöasemaan. Hänen sanansa kaikuivat kuuroille korville. Nyt hän on herännyt uudelleen tarkastelemaan suomenruotsalaisten edunvalvontaa. Ruotsinkielisiä saadaan lisää, jos maahanmuuttajat integroidaan ruotsinkielisiin. Ruotsin opiskelua on tehostettava suomalaisissa kouluissa. Ruotsinkielisten osuus Suomen huippupoliitikkojen joukossa on näköharha. Nämä poliitikot sulautuvat suomenkielisiin. Edes sellaiset näkyvät hahmot kuin Aleksander Stubb ei esiinny ruotsin kielen lähettiläänä. Hän on kylläkin Stefan Wallinin kaveri, mutta ei hänen aseenkantajansa. Suomenruotsalaisuus vähentää Stubbin politiikan uskottavuutta. Edes RKP:n huippupoliitikot eivät aja ruotsalaisuuden asiaa vaan rakentavat omaa poliittista uraansa. Niinpä tehtävä jää sellaisten edunvalvojien harteille kuin Magma, Svenska kulturfonden ja Folktinget.
Apua odotettiin suomalaisilta poliitikoilta, sellaisilta kuin Martti Ahtisaari. Kuinka kävi? Innostuivatko suomalaiset opiskelemaan ruotsia? Päinvastoin. Vastarinta voimistui. Ahtisaari peitottiin pahan kerran. Kansanomaisesti tuon voisi ilmaista sanoilla ”turpiin tuli”.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon