Suomalaisen huumorin isä on poissa

[V. Kirsikkala Jr.]

Veikko Huovinen, Kirsikkala-hahmonkin alkuperäinen luoja, on kuollut 82-vuotiaana kotikonnuillaan Sotkamossa. Viimeiseksi teokseksi jäi muusta tuotannosta paljon poikkeava Pojan kuolema joka kertoo hänen toisen poikansa masennuksesta ja itsemurhasta.

Itse pidän Huovisesta, koska hän on lämpimän, sarkastisen ja itseironisenkin huumorin suuri mestari. Itse hän sanoi kirjoittavansa humoreskeja. Toisaalta hän oli Kainuun korvessa ikänsä asuneena luontokuvauksen mestari, metsänhoitaja koulutukseltaankin. Ja kolmannekseen yhteiskuntakriitikko, Kekkosen aikana kulttuuristalinistien ja Urkin itsensäkin epäsuosioon joutunut outolintu, joka vähät välitti mistään ulkokultaisesta prameudesta.

Huovisen ajattelusta saa kuvan esimerkiksi omasta suosikkiteoksestani Humusavotta, kirjailijan päiväkirja 1974-1975. Se on hauskaa luettavaa tänäänkin siitä kuinka erikoinen oli tuo suomettumisen ja taistolaisuuden aika. Onneksi olin silloin pikku piltti vaan enkä käsittänyt mitään, mistään.

Huovinen on myös esikuva siinä kuinka omaa polkuansa rohkeasti tallaamalla elää elämänsä kaikkein parhaiten.

[Kari Rönkä]

Kiitos kirjoituksesta Junnu! Huovinen oli tosiaan one-of-a-kind. Hatunnosto hänen muistolleen.

[ei nimeä]

Täytyykin huomenna lainata Humusavotta, en hahmota ollenkaan kirjaa. Tuo viimeinen kirja on varmaan aika rajua tekstiä, kaikkea ei pysty aina lukemaan.

[pekka saarinen]

Suuri menetys.Olen aina pitänyt Veikon tavasta kirjoittaa.Hänen tekstinsä jää elämään.

[V. Kirsikkala Jr.]

Tee se, ei nimeä. Löydät siitä (en pilaa lukuhetkiä tämän enempää:) paljon viittauksia tuohon viimeisen kirjan päähenkilöön. On jokseenkin kolkkoa miten ihmisen elämä pahimmillaan voi mennä; Humusavotan aikaan poika oli kymmenkesäinen, jonka varhaislapsuutta Veikko muisteli, että poika ei osannut sanoa ampiainen, vaan sanoi ampiaani... Ja sitten poika sai kokonaisen kirjan, isänsä viimeisen...

[Juha U. Aaltonen]

Voi surkeuden surkeus. Bliisu sanonta. Onko aikamme yksi parhaimmista humoristeista ja satiirikoista poistunut joukostamme.
Niin kuin Junnu kirjoittaa, kirjailijana Huovinen oli satiirikko joka ei halunnut ketään loukata, mutta osasipa vain kirjoittaa ajalleen sopivia tekstejä.
Ja luonnon ja ympäristön kuvaajana Huovinen oli melkoisen hyvä.
Kiitos Junior, että toit asian esille.

[V. Kirsikkala Jr.]

Mainitaan vielä Huovisen mainio mieltymys olla sanomatta mitään yksinkertaisesti, jos voi sanoa monimutkaisestikin. Hänen hammaslääkärivaimonsa esimerkiksi oli "ihmisten suissa työskentelevä kansanterveysammattilainen" :) Ja siitä joitakin muunnelmia vielä päälle.

[Juha U. Aaltonen]

Lässytän täällä paljon asioista,jotka muka ovat tärkeitä.
Minun mielestäni.
Mutta olen vuosikymmeniä viihtynyt V.Huovisen seurassa.
Miehen, joka ei ole loistanut otsikoissa. Miehen, joka on elänyt omaa elämäänsä. Miehen seurassa, jonka kanssa olen monesti jakanut ajatukseni.
Miehen, jonka kanssa olen käynyt metsällä, vaikka en ole koskaan metsästänyt.
Miehen, jonka ajatuksia jään kaipaamaan.

[V. Kirsikkala Jr.]

Juha, sen takia Huovinen varmaan onkin kirjallisuuden merkkihenkilöitä, koska hän visusti karttoi julkisuutta ja itsensä esiin tuomista. Työ puhui puolestaan.

Hänen julkinen "vihamiehensä" Kainuun/Oulun kirjailijapiireissä oli muuan Aku-Kimmo Ripatti, jo kuollut hänkin. Kun Ripatti haukkui jonkun Huovisen kirjan lehtiarvostelussa, Huovinen vastasi että kunhan nyt Aku-Kimmo kirjoittaa sellaisetkin tekeleet kuin hän niin katsotaan sitten :)

[Mika]

Ei kai aikaisempiin ole paljon lisättävää, muuta kuin kiitos Veikko Huoviselle,monista hauskoista, ja samalla mietteliäistä hetkistä, joita hänen kirjojensa kanssa on saanut viettää.

[Hannu Tiainen]

Pidin myös paljon Huovisen tuotannosta. Sain muuten kansalaiskoulun kokeessa kympin Huovisen kirjasta Havukka-ahon ajattelija, siitä lähtien olen ollut hänen innokas lukija. Olen aina pyrkinyt näkemään politiikan yli Huovisen nerouden kirjailijana. Meillä on liian vähän satiirikkoja. Nyt kun Veikko Huovinen ja Erno Paasilinna ovat poissa tarvittaisiin uusia kirjailijoita heidän suuriin saappaisiin. Onneksi kirjat säilyvät ja ovat luettavina uudelleen meillä ja uusilla sukupolvilla.