Aamulehti Blogit

Tampereen Kaupungin Valma-valmistelufoorumissa keräiltiin parin viikon ajaan mielipiteitä Sorsapuiston kehittämisestä. Nyt ajan kuluttua umpeen lienee hyvä aika tutkailla miten omat aatokset menevät yhteen yleisön kirjoittamien julkisten mielipiteiden kanssa.

Yleisö tykkää

Jos jotain valtaosasta palautteita voi lukea, se on tyytyväisyys puiston luonteeseen nykyisellään. Sorsapuiston avoimuus ja monipuolisuus ovat kaupunkilaisille tuttuja. Sieltä löytyy mahdollisuutta niin tekemiselle kuin vain olemisellekin kaiken ikäisille, eikä tästä haluta luopua. Puistoa ei haluta liian täyteen, sinne ei haluta lisää rakennuksia tai kohdistusta millekään kapeammalle yleisöryhmälle. Olin itse asiassa henkilökohtaisesti kovin yllättynyt siitä, kuinka tyytyväisiä julkisesti kommentoineet kaupunkilaiset olivat puistoon nykyisellään. Jäi välillä sellainen kuva, että koko kysely tuntui vähän turhanpäiväiseltä. Onko Sorsapuistossa oikeaa ongelmaa vai polttaako kaupungin rahapussissa vain liiaksi?

Hyviä konkreettisia ehdotuksia saatiin kuitenkin aikaan aimo pino. Yleisin toivottu asia taisi olla yleinen peruskunnostus. Huolenpitoa kaipaavat niin kalusteet (lisää roskiksia) kuin ennen kaikkea lampi, jonka rehevöityminen huoletti monia. Puuhamahdollisuuksia haluttiin lisää kaiken ikäisille, niin leikki- kuin kuntoiluvälineilläkin. Esimerkkejä toimintapuistoista ympäri Suomen nostettiin esille. Henkilökohtaisesti näitä esimerkkejä en tunne, mutta ajatus tuntuu pikaisesti sopivalta. Onhan Sorsapuistossa monenlaista jumppaa järjestetty nytkin. Yksinkertaisten ja toteutuskelpoisten ideoiden joukoon mahtui myös WC-tilojen tarve. Monenmoisia koristeluideoitakin ehdoteltiin.

Musta tuntuu

Tämän myötä voisin sanoa, etten ole mielipiteitteni kanssa ainakaan täysin yksin. Tamperelaiset pitävät Sorsapuistostaan ja haluavat sille jatkoa samassa hengessä kun se on toiminut tähän asti. Toivottavasti kansalaisten jakamat palautteet päätyvät perille asti ja valtaapitävät osaavat jättää suurudenhulluuden pois suunnitelmista. Henkilökohtaisesti toivoisin myös kameroiden jäämistä pois puistosta. En halua, että yleinen, kaikille avoin puisto pyhitettäisiin kansalaisten kyttäämiseen korkeampien tahojen toimesta. Kameravalvonta isolle puistoalueelle on sen verran hintavaa, että rahalla voitaisiin palkata vaikka lisävoimia poliisille tai vahdille, joka voisi tehdä lenkkejä alueelle ajoittain. Itse ainakin mieluummin pistäisin rahani kotimaisen työllisyyden kehittämiseen kun japanilaisen kamerafirman tukirahastoon.

Paitsi että yleisö on puhunut, se on myös toiminut. Viime kesäkään ei ollut mitenkään hiljaiselon voittoista Sorsapuistossa. Toivokaamme tälle maksuttomalle ilolle jatkoa.

Tagit: harrastus, tampere, ympäristö

Jaa 

Jussi Lähde Jussi Lähde kommentoi_ 17. marraskuu 2008 08:49
Olen pitkään pohtinut miten hienoa olisi saada muutama gondoli Sorsapuiston lammelle. Vaikkapa herra Roth pianoharmonikkansa kanssa laiturinnokkaan soittelemaan italialaisia iskelmiä. Kynttilöitä ja soihtuja pimenevässä elokuun illassa.
Jan Wahlroos Jan Wahlroos kommentoi_ 17. marraskuu 2008 11:58
Kuinka ollakaan, tuossa Sorsapuisto- asiassakin on pieni sekaannus, joka aiheuttaa sekasortoa ainakin panikoivien suurhallinvastustajien mielissä.

Kun puhutaan Sorsapuistosta, on kyse nimenomaan vihreästä ja lammen ympärillä sijaitsevasta puistosta, joka rajoittuu Viinikan-, Salhojan-, Lähteen- ja Aaltosenkatuun sekä Tampere-Taloon.

Vilkkaiden Kalevantien, Viinikankadun ja Salhojankadun väliin jäävä aukea ja puuton hiekkakenttä on taas Sorsapuiston kenttä. Se ei ole sama asia kuin SorsaPUISTO eikä se edes ole yhtenäinen osa tien takana sijaitsevaa vehreää Sorsapuistoa.

Tässä kaupungin kyselyssä käsittääkseni käsiteltiin nimenomaan PUISTON aluetta.

Sorsapuiston kohdalla kuitenkin kaikenkarvaisissa hätähuudoissa annetaan ymmärtää (tai oikeasti luullaan vastoin parempaa tietoa), että esim. tuota suurhallia oltaisiin lyömässä julmasti ja raa'asti kauniin SorsaPUISTON ja sen viehättävän lammen päälle.

Ja jälleen pakollinen loppuun:
Jottei kaikenvastustajien ääriryhmä hyökkäisi hyeenan lailla kimppuuni ja syyttäisi salaliitosta ja suuruudenhulluudesta itseäni esim. herra Kummolan kanssa, niin totean sen, että en itse ole erityisesti toivomassa suurhallia Sorsun kentälle - minulle sorovnoo eli aivan sama.
Mielestäni Tampereella pikemmin tarvittaisiin maailmanluokan kulttuurilajille, eli jalkapallolle, oma pittoreski pikku erikoisareenansa ja jalisjunnuille ainakin triplasti enemmän hoidettuja nurmikenttiä.

Toisaalta en pidä erityisesti siitäkään, että tuo Sorsun kenttä on ollut aina hyvin ankean oloinen aukio keskellä kaupunkia ja monia kuukausia vuodesta sysipimeänä täysin kuolleessa tilassa (esim. juuri nyt). Kolmelta vilkkaalta tieltä kentälle leijuvat pakokaasutkaan eivät tuolla kentällä oikein liikunta-askareita mielestäni parhaiten edistä.
Jotain ympärivuotista ja elävää siihen kuitenkin sopisi. Ehkäpä esim. liikunta- tai vapaa-ajan tiloina toimiva pienemmän mittakaavan arkkitehtonisesti arvokas ja taidevalaistu liikunta- ja vapaa-ajanpalatsi (ei siis pelottavan kuulloista SUURhallia).
Oula Lintula Oula Lintula kommentoi_ 17. marraskuu 2008 12:45
Itse puistosta samaa mieltä Eturautin kanssa, joten mitäpä siihen lisäisi.

Wahlroos: itse ainakin uskon, ettei hallia ole kukaan vakavissaan suunnitellut puiston päälle. Vastustan sitä joka tapauksessa ihan vain liikenteellisistä syistä. Alueen 1950-1960-lukulainen katuverkko ei hallin kävijöitä suosiolla vedä, ja laajentaminen on tuossa paikassa vaikeaa. Parempia paikkoja löytyy esimerkiksi kehätien varresta.
Jan Wahlroos Jan Wahlroos kommentoi_ 17. marraskuu 2008 15:28
Moi Oula (jos saan sinutella),

ei hallia kukaan olekaan missään nimessä suunnittellut itse puiston päälle, vaan jotkut suurhallin (ja tunnelin, ja ratikan, ja lisärakentamisen ja jne. ja jne.) äärivastustajat antavat keskusteluissa (lue: summittaisessa huudossa, sättimisessä ja ennalta syyttelyssä) muiden ja itsensä ymmärtää niin.

Samaa mieltä olen, että suurhallia tuohon ei ole järkevää rakentaa. Jääkiekko sen käyttöastevaatimuksia ei ainakaan pysty täyttämään. Liikenne suurhallia ei myöskään liene pystyisi "sulattamaan". En tiedä itse tarkasti, mutta senpä vuoksi uskon tässä asiassa liikennetekniikan asiantuntijaa, etenkin, jos siitä selvät selvitykset esitetään (onko muuten jossain olemassa?).

Sen sijaan - kuten edellä kirjoitin - jotain pienempää tuolle kolkolle ja käyttöasteeltaan melko vaatimattomalle Sorsun hiekkakentälle kannattaisi tehdä.
Itse näkisin mielelläni vaikka esim. tuon mainitsemani liikunta- ja vapaa-ajanpalatsin, jonka vieressä ulkona voisi olla vaikka pieni tekonurmikenttä/tekojäärata (palatsi- sana sen vuoksi, että mitään ylirumaa ja karmeaa harmaata hallia siihen en todellakaan toivo a'la Metroauto- areena tms.)
Jaakko Kojo Jaakko Kojo kommentoi_ 17. marraskuu 2008 15:39
Olen sitä mieltä, että Sorsapuisto on säilytettävä kaupunkilaisten ulkoilualueena. Aluetta voidaan vielä kehittää, jos tahtoa riittää. Olin viikonloppuna Helsingissä Herttoniemessä, ja siellä on todella ajateltu ihmisten ja koirien liikuntaa. Koko ranta aina entisen kartanon ohi on parin kilometrin matkalla polkuja, uimarantoja sekä ihmisille että koirille ja koirien ulkoilualueita. En ole nähnyt muualla niin hyvin hoidettua aluetta. Ainoa huolestuttava seikka oli meriveden tila. Se ei oikein näyttänyt uimakelpoiselle.
Sorsalammessa ei tarvitse uida, mutta silmä lepää veden äärellä. Säilytettäköön virkistysalueet.
Oula Lintula Oula Lintula kommentoi_ 17. marraskuu 2008 20:40
Jan: toki sinutella saa, niinpä täällä moni muukin tekee.

Ja tosi, nykyinen kenttä on vähän tylsä. En varmaan vastustaisi, jos sen sijaan kehitettäisiin jotain pienimuotoista. Kävisiköhän esimerkiksi vaikka Eläintarhan kenttä Helsingissä? (Olettaen että mahtuu, kartasta silmämääräisesti katsoen on vähän tarkkaa.)

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot