Näinä päivinä uutisissa saa lukea siitä, kuinka ihmiset jonottavat tuntikausia sikainfluenssarokotetta. Samoin uutisissa on tietoa siitä, kuinka tämä rokote on tuonut lääketeollisuusalalle miljarditulot. Tämän kertainen pandemia on ilmeisesti lievä - mitä tästä pitäisi oppia?
Näkökulma 1: Miksi rokotuksia ei ole hoidettu paremmin?
Miksi rokotteet on päätetty jakaa vain tietyissä kunnallisissa toimipisteissä? Miksi rokotteiden antamista ei ole voitu hajauttaa myös yksityiselle puolelle. Olisiko ollut järkevää hoitaa rokotukset sitten vaikka urheilu/jäähalleissa suuremman työvoiman toimesta (sairaanhoitoalan eläkeläiset olisi voinut kutsua apuun), kun oli tehty päätös siitä, että rokotteet jaetaan vain julkisen puolen toimesta, jotta ihmisten ei olisi tarvinnut jonottaa ulkona räntäsateessa. Ministeri Risikko on ilmoittanut, että ministeriö ohjeistaa kuntia rokotusten antamisen hyvästä käytännöstä tällä viikolla. Miksi vasta nyt?
Näkökulma 2: Miksi rokotetta ei tuotettu Suomessa?
Tietojeni mukaan suomalaisilla olisi ollut osaaminen tuottaa rokote myös omassa maassa omien lääkeyhtiöiden toimesta. Miksi näin ei tehty vaikka valtion tukemana? Tässä pienet kehitystuet olisivat tuottaneet todella kovan tuoton kotimaiselle lääketeollisuudelle, ja olisimme jatkossakin omavaraisia silloin, kun todella paha pandemia joskus tulee. Olisimme saaneet lisää kilpailukykyä ja osaamista omalle lääketeollisuudelle.
Näkökulma 3: Suomen riippuvaisuus katastrofeissa ulkomaista.
Tämä pieni ja ilmeisesti lievä katastrofin poikanen nimeltä sikainfluenssa on osoittanut meille kuinka haavoittuvainen Suomi on. Tämä on ollut hyvä harjoitus. Nyt tulemme pääsemään ilmeisesti säikähdyksellä. Mitä tästä pitäisi oppia? Nyt tilasimme rokotteen ulkomailta ja saimme sitä, joskin myöhässä. Entä jos päällä olisi ollut todella paha pandemia, jonka tappavuus olisi ollut toista luokkaa? Luuletteko että pieni Suomi olisi silloin saanut rokotetta maailmalta ensimmäisten joukossa? En usko tuohon.
Johtopäätökset:
Suomen pitäisi pyrkiä olemaan omavarainen monelta osalta globaalien katastrofien varalta. Jos oikein paha tilanne tulee, Itämeri on jäässä ja ruoasta, energiasta, lääkkeistä ja muusta joka päivä tarpeellisesta pula koko Euroopassa ja maailmalla, niin me olemme oikeassa pulassa. Varautuminen ei ole riittävää tällä hetkellä. Meillä on muutaman kuukauden varmuusvarastot, mutta globaali katastrofi, kuten pandemia, voi vaikuttaa vuosia.
Suomalaisen ruoka- yms. huollon pitää pystyä toimimaan kriisitilanteissa. Sitä ei auta yhtään se, että suomalaista tuotantoa on siirtynyt valtavasti ulkomaille. Kohta meillä ei Suomessa tehdä mitään tuotannollista työtä - vain palvelutyötä. Avainasiat ja avaintuotannon pitää pysyä Suomessa ja tuoda takaisin Suomeen - ainakin jossakin mittakaavassa kriisitilanteiden varalta. Muuten voi koittaa uudelleen vuoden 1939 tilanne, jolloin olemme todella yksin muiden maiden pompoteltavana ajopuuna.
Tagit: kriisinhallinta, politiikka, sikainflunessa, suomi, varmuusvarastot, yhteiskunta
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon