Aamulehti Blogit

Happani maito aamukahviin, kun avasin päivän lehden. SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällikön Kaija Kallisen mukaan "ei ole järkeä miettiä, kuinka raihnaiset ukot ja akat saadaan pidettyä työelämässä".

Vastikään kirjoitin toisessa blogissani siitä, kuinka Suomi on jättänyt täysin huomiotta EU:n jäsenvaltioiden yhteisen raportin sosiaalisesta suojelusta ja sosiaalisesta osallisuudesta, jossa todetaan mm. "jäsenvaltiot hyväksyvät aktiivisia ikääntymisstrategioita, joiden tarkoituksena on pitää iäkkäämmät työntekijät mukana työelämässä koko työelämän ajan. Toimissa keskitytään 55–64-vuotiaiden ikäryhmään, koska työllisyysaste laskee merkittävästi tässä vaiheessa". Missä on Suomen aktiivinen ikääntymisstrategia?

Yritykset irtisanovat väkeä kokeneimmasta - siis ikääntyneimmästä - päästä. Tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä ajetaan loppuelämän köyhyysloukkuun, kun töitä ei saa, eläkkeellekään ei pääse ja eläkertymästä leikkaantuu merkittävä osa. Hallitus ei ole tehnyt mitään, antanut vain asioiden edetä omalla painollaan.

Nyt on sitten jo SAK:kin hypännyt hallituksen kelkkaan: unohdetaan ikääntyvät työntekijät, antaa kihistä omassa liemessään, kyllä ne siitä hiljalleen mullan alle poistuvat, onnistuihan sama strategia sotaveteraanienkin suhteen.

Ilmeisesti SAK haluaa yhtyä hallituksen "kiitokseen" sukupolvelle, jonka työpanos on ollut merkittävä nykyhyvinvoinnin rakentamisessa.

SAK saisi hävetä, ministerithän eivät enää edes tiedä mitä sana tarkoittaa.

Tagit: hallitus, ikääntyminen, sak, työllisyys

Jaa 

Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 11:10
Sen ymmärtää, että porvarit tekevät kaikkensa jotta eläkkeet pysyvät pieninä tulevaisuudessa, mutta kun SAK,n johtajien toimesta lähdetään samaan, niin voi sanoa kuin että ne seonneet lopullisesti. Kait se on uskottava, että he ovat täysin pääomien vietävissä, pääomien renkejä.

Miksi tämä Karin esiin tuoma asia ei saa vastakaikua. Eikö haluta ymmärtää, että tässä kytee sellainen aikapommi ettei paremmasta väliä. Kohta ollaan tilanteessa jossa yhä useampi eläkeläinen on tuttu näky leipäjonoissa, ellei ikääntyvien ihmisten työllistymiseen puututa.
Jouni Muhonen Jouni Muhonen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 11:47
Aikisemmin valitettiin kun ei päästy aikaisemmin eläkkeelle kun kolotti sieltä ja täältä; pakko oli mennä töihin; ja nyt pitäisi olla töissä vaikka kuinka juilii. Nivelet kuluvat, lihaksisto alkaa hiljalleen rappeutua jne. Mielestäni nämä ukot ja akat pitäisi päästää eläkkeelle jos haluavat ja kuntoutusta pitää yllä jotta he saisivat mielekkään loppuelämän. Tätä pitäisi ponnekkaamin vaatia.Tätä arvelen Kaija Kallisen tarkoittavan vaikka en ole juttua lukenut. Jos joku haluaa olla työssä pidempään keskitytään enemmän heihin. Meidän täytyisi päästä enemmän yksilön omista lähtökohdista oleviin ratkaisuihin. Kivut ja kolotukset ovat yksilöllisiä. Toinen kestää paremmin kuin toinen. Sinänsä olen asiasta samaa olen samaa mieltä Kari Rönkän kanssa, mutta mielestäni järjestelmää pitää kehittää enemmän yksilön näkökulma huomioon ottaen. Irtsanomisasiassa olen myös huolestunut samoista asioista.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 12:00
Jouni
Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että eläkkeelle pääsyä pitäisi helpottaa, eläkeikää laskemalla ja osaaika eläkettä kehittämällä. Mutta ennen siihen ikään ehtiville, pitäisi turvata työssäolo ja parantaa ikääntyvien ihmisten työssäjaksamista.
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 20. lokakuu 2009 12:02
Suomen oikeisto(porvari)hallitus ovat sitoutuneet EU:n stategiaan yhtenäistää sosiaaliturva yhtenäiselle matalelle tasolle. Suomi vain riekkuu etujoukoissa, kun muissa maissa saanut suurta vastustusta.
Varsinkin miestin eliniän odotus jää n.70 vuoteen Suomessa, samaan aikaan eläkeikärajaa nostetaan asteittain 68 ikä vuoteen.
Eläkeyhtiötöt ovat suuri bisnes, ja varsin tuottoisaa, kun laki edellyttää pakolliseen eläkesääsätmiseen, ja nostetaan eläke ikä kokeammalle kuin elinikä.
Minne rahat menevät? Suurpääoman taskuun.
SAK on tähän kuplaan mukaan lähtenyt. Niinkuin työväenliike yhteiskuntasopimuksiin porvarien kanssa lähteneet kuvaan sopiikin.
Sotaveteraaneja aletaan tukea täysin mitoin vuonna 2040. Varmuuden vuoksi vasta tuolloin, koska saattaa joku tervaskanto olla elossa vielä 2020.
Jouni Muhonen Jouni Muhonen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 12:25
Nimenomaan, siksi painopistettä pitäisikin siirtää yhä nuorempiin, jopa heti opiskeluista valmistuneisiin. Eliniän odotu on mielenkiintoinen asia yhdenvertaisuuden kannalta. Jos elläkkeitä määritellään odotettavissa olevan eliniän mukaan, niin eikä yhdenvertaisuuden kannalta ole loogista että miehen eläke on suurempi kuin naisen. No se lienee toisen keskustelun paikka
Ahti Pontinen Ahti Pontinen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 13:13
SAk:lla on rasismia nuoria kohtaan ihan yhtälailla ja itseasiassa enemmän. SAK on kuitenkin enemmän yli nelikymppisiä varten.
Nelli Nelli kommentoi_ 20. lokakuu 2009 14:00
Tässähän sen näkee, että herrat ja eläkeyhtiöt rikastuu jälleen - vai mihin ne rahat menee? Kun eläkeikää aikoinaan nostettiin, oli huoli siitä, ettei riitä työntekijöitä. Nyt potkitaan väkeä pois vanhemmasta päästä köyhyysloukkuun odottamaan eläkettä, joka pienenee entistään ja sillä edes tuskin tulee toimeen. Tässä siis kiitos pitkästä työurasta! Eläkeikää pitää pudottaa siten, että eläkkeelle pääsee aikaisintaan 58-60 vuotiaana tai saa kunnollisen osa-aikaeläkkeen. Kukin työntekijä tehköön oman päätöksensä missä iässä siirtyy eläkkeelle. Pitkän työuran tehnyt on maksanut yhteiskunnalle veroja palkastaan, joten eläkkeelle siirtyvällä on oikeus nauttia terveistä eläkepäivistä, ellei sitä ennen ehdi sairastua ja kuolla ennen eläkeikää.

Ja kun puhutaan noista nuorista, niin eihän ne pääse edes työelämään kiinni, kun vanhojen ja raihnaisten pitää pakolla olla töissä eläkeikään saakka. Eikös parempi laittaa nuoret töihin - kuin laittaa heidät työttömyyskortistoon?
Millainen siis on visio näiden nuorten osalta, kun eivät pääse ollenkaan työelämään kiinni nuorena ja entäs heidän eläköityminen? Kuka sitten maksaa tämän sukupolven nuorten päästessä eläkeikään vuosien kuluttua, mistä sitten heille otetaan eläkerahat?
mikko kivioja mikko kivioja kommentoi_ 21. lokakuu 2009 06:37
SAK, on jo pitkään ollut markkinavoimien renki. SAK, on aina vain huolissaan työllisyydestä, se ei ole pitkään aikaan ollut aktiivinen toimimaan yhdessä liittojen kanssa, kun kysymyksessä on ollut jäsenistönsä asioihin vaikuttaminen. eläkekiistassakin mentiin sopimaan nippu heikennyksiä, jotka pahiten vaikuttaa juuri ikääntyvien asioihin. Yleilakolla uhkailtiin näennäisesti, mutta kun porvarit vähän myöntyi heti oltiin valmiita sopimaan, ja sen sopimuksen kärsijöitä olemme me.
Lämsä Eero KH Lämsä Eero KH kommentoi_ 21. lokakuu 2009 07:15
SAK:n edellisen puh.joht. aikana meni kiinnostus järjestön vaikutusmahdollisuuksiin. Olet Kivioja oikeassa. Valitettavaa on että näin käy ja jäsenistö jää nuolemaan haavojaan. Kuka muuten tietää, mitä liksaa ammattiliittojen päälliköt saavat ? sattui näet silmiin juttu netissä, missä oli lueteltu niiden liksat. Kyllä kelpaisi elellä niillä palkoilla. Köyhyysloukku odottaa jo ovella tuhansia suomalasia.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot