Reilu poppi soimaan
Tämä menee kategoriaan kovan luokan visiointi, mutta asia on painanut niin kauan mieltä että haluan purkaa ajatuksiani vihdoin sanoiksi. Olen miettinyt, miten reilun kaupan tuotteet ovat tehneet terveen lisän ajatusmaailmaamme kuluttamisen yhteydessä. Olemme ryhtyneet ainakin ajoittain ajattelemaan sitä, mikä merkitys tuotteen ostolla on sen tuottajalle. Olemme myös osanneet kohdistaa tätä ajatusta tuotteisiin, joiden tuottajat eivät ole keskimäärin suurituloisimmasta päästä. Mielestäni tätä ajatusta voisi laajentaa uusille aloille kahvin ja banaanien ulkopuolelle.
Tiedämme, että musiikki-cd:stä päätyy musiikin tekijälle tai tekijöille melko pieniä murusia, parhaimmillaan noin kymmenen prosenttia. Tiedämme myös, että CD-levyn valmistuskustannus koteloineen kaikkineen saadaan puristettua alle 50 sentin. Pienissä valmistuserissä kulut voivat toki nousta, jopa euron tienoille kappaleelta. Toimituskulut ovat volyymeissä olemattomia ja myyntikatteena vaikkapa 30% pitää tehottomankin myymälän pystyssä. Reilu pyöristys ylöspäin tuottaa valmistuskustannusten ja logistiikkakulujen jälkeen noin euron-puolentoista summan. Jonkinlainen osuus pitää myös levyn äänitykselle laskea, vaikkakin se on nykyään varsin edullista ja sen voi tehdä jopa kotosalla. Artistille jää lisäksi pari euroa, jolloin summa olisi 4-5 euroa. Lienee osuvaa, että muunmuassa Poptorin Oy:n toimitusjohtaja Erkki Puumalainen, kuten moni muukin, on päätynyt samaan hintaluokkaan toteamalla, että CD-levyn sopiva myyntihinta on 5 euroa. Kun käännän katseeni nettiin, totean vaikkapa NettiAnttilan myyvän levyjä kuitenkin yleisimmin 17 euron "tarjous" hintaan.
Aika moni meistä tietää myös, että musiikin myynnissä kaikkein suurin ja ahnein välikäsi on levy-yhtiö. Levy-yhtiöt ovat myös kuuluisia jatkuvasti kasvavista myyntiluvuista, kuten myös mielikuvituksen rajoja koettelevista jättipalkoista ja muista johdon etuuksista. Valtaosa rahoista menee USA:han ja siellä käytännössä hyvin harvojen suuriksi eduiksi. Levy-yhtiöt ovat vanhaa, raskasta kalustoa edustavia laitoksia, joissa kustannustehokkuutta hankitaan vain ja ainoastaan yhdellä tapaa - pienentämällä artistien osuuksia tuloista. Melko säännöllinen uutisotsikko kertookin levy-yhtiöiden haluavan tiukentaa näitä osuuksia yhä. Perusteet on helppo laittaa pöydälle, sillä aina löytyy yhtiöistä muutama artisti, joka tienaa loistavasti. Ongelma on, että se valtava massa artisteja ei tuota listaykkösiä, eivätkä he koskaan pääse edes perustuloille levymyynnissä. Mielestäni kovimpien hittiartistien näkeminen musiikkiteollisuuden keskivertona onkin mielikuvien suurin ongelma. Muutaman onnekkaan - joskaan ei välttämättä taidokkaan - artistin kukkaro on kaikki, mitä haluamme tietää muusikkojen tuloista.
Minä ehdotan jotain muuta. Minä haluaisin näidä reilun kaupan lailla "reilu poppi" logon CD-levyjen kyljessä. Haluan nähdä kaupoissa levyjä, jotka eivät tule monikansallisten levyfirmojen pohjattoman kaivon kautta, vaan suoraan artisteilta levytuotantoon ja sieltä kauppaan. Haluan nähdä logon, joka kertoo että tietty prosentti myyntihinnasta päätyy artistille. Haluan nähdä, kuinka tämä mahdollistaa levyjen hinnan laskun ja entistä suuremman kuluttamisen ja musiikkitarjonnan monipuolistumisen. Haluan nähdä, miten reilu kauppa vähentää piratismin tarvetta ja tuhoaa muutaman tuhat työpaikkaa sikafirmoilta, luoden samalla sata tuhatta uutta artisteille, joiden ura on muutakin kun viisitoista minuuttia kunnian keskipisteessä. Luonnollisesti työllistymistä tulee myös monille avustajille, jotka tyytyvät asiallisiin korvauksiin eivätkä vaadi yksinoikeutta kaikkeen maan ja taivaan väliltä.
Artistien kato perinteisiltä sikalevyfirmoilta on tosiasiaa, eikä ilmiö ole katoamaan päin. Haluaisin nähdä tästä syntyvän jotain todella hyvää. Voisi olla mukavaa lanseerata tämä reilun popin idea ja "brändi", joka saisi ihmiset miettimään kulutustottumuksiaan. Se tarvitsee melko laajaa tukea, sillä artistien lisäksi myös suurten levymyyjien on tarjottava hyllyissään tilaa reilulle tarjonnalle. Jälkimmäisen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä katteista heidän ei tarvitse tinkiä ja kaikki potentiaali myynnin kasvuun on tarjolla. Median on toki noteerattava asia ja kuluttajien on ymmärrettävä konsepti.
PS. En ottanut musiikin nettilevitykseen tässä kantaa, koska aihe vaatisi ainakin kokonaisen blogitekstin pohjustukseksi. Jos aihe kiinnostaa, esitän siitäkin ajatuksiani.
Tiedämme, että musiikki-cd:stä päätyy musiikin tekijälle tai tekijöille melko pieniä murusia, parhaimmillaan noin kymmenen prosenttia. Tiedämme myös, että CD-levyn valmistuskustannus koteloineen kaikkineen saadaan puristettua alle 50 sentin. Pienissä valmistuserissä kulut voivat toki nousta, jopa euron tienoille kappaleelta. Toimituskulut ovat volyymeissä olemattomia ja myyntikatteena vaikkapa 30% pitää tehottomankin myymälän pystyssä. Reilu pyöristys ylöspäin tuottaa valmistuskustannusten ja logistiikkakulujen jälkeen noin euron-puolentoista summan. Jonkinlainen osuus pitää myös levyn äänitykselle laskea, vaikkakin se on nykyään varsin edullista ja sen voi tehdä jopa kotosalla. Artistille jää lisäksi pari euroa, jolloin summa olisi 4-5 euroa. Lienee osuvaa, että muunmuassa Poptorin Oy:n toimitusjohtaja Erkki Puumalainen, kuten moni muukin, on päätynyt samaan hintaluokkaan toteamalla, että CD-levyn sopiva myyntihinta on 5 euroa. Kun käännän katseeni nettiin, totean vaikkapa NettiAnttilan myyvän levyjä kuitenkin yleisimmin 17 euron "tarjous" hintaan.
Aika moni meistä tietää myös, että musiikin myynnissä kaikkein suurin ja ahnein välikäsi on levy-yhtiö. Levy-yhtiöt ovat myös kuuluisia jatkuvasti kasvavista myyntiluvuista, kuten myös mielikuvituksen rajoja koettelevista jättipalkoista ja muista johdon etuuksista. Valtaosa rahoista menee USA:han ja siellä käytännössä hyvin harvojen suuriksi eduiksi. Levy-yhtiöt ovat vanhaa, raskasta kalustoa edustavia laitoksia, joissa kustannustehokkuutta hankitaan vain ja ainoastaan yhdellä tapaa - pienentämällä artistien osuuksia tuloista. Melko säännöllinen uutisotsikko kertookin levy-yhtiöiden haluavan tiukentaa näitä osuuksia yhä. Perusteet on helppo laittaa pöydälle, sillä aina löytyy yhtiöistä muutama artisti, joka tienaa loistavasti. Ongelma on, että se valtava massa artisteja ei tuota listaykkösiä, eivätkä he koskaan pääse edes perustuloille levymyynnissä. Mielestäni kovimpien hittiartistien näkeminen musiikkiteollisuuden keskivertona onkin mielikuvien suurin ongelma. Muutaman onnekkaan - joskaan ei välttämättä taidokkaan - artistin kukkaro on kaikki, mitä haluamme tietää muusikkojen tuloista.
Minä ehdotan jotain muuta. Minä haluaisin näidä reilun kaupan lailla "reilu poppi" logon CD-levyjen kyljessä. Haluan nähdä kaupoissa levyjä, jotka eivät tule monikansallisten levyfirmojen pohjattoman kaivon kautta, vaan suoraan artisteilta levytuotantoon ja sieltä kauppaan. Haluan nähdä logon, joka kertoo että tietty prosentti myyntihinnasta päätyy artistille. Haluan nähdä, kuinka tämä mahdollistaa levyjen hinnan laskun ja entistä suuremman kuluttamisen ja musiikkitarjonnan monipuolistumisen. Haluan nähdä, miten reilu kauppa vähentää piratismin tarvetta ja tuhoaa muutaman tuhat työpaikkaa sikafirmoilta, luoden samalla sata tuhatta uutta artisteille, joiden ura on muutakin kun viisitoista minuuttia kunnian keskipisteessä. Luonnollisesti työllistymistä tulee myös monille avustajille, jotka tyytyvät asiallisiin korvauksiin eivätkä vaadi yksinoikeutta kaikkeen maan ja taivaan väliltä.
Artistien kato perinteisiltä sikalevyfirmoilta on tosiasiaa, eikä ilmiö ole katoamaan päin. Haluaisin nähdä tästä syntyvän jotain todella hyvää. Voisi olla mukavaa lanseerata tämä reilun popin idea ja "brändi", joka saisi ihmiset miettimään kulutustottumuksiaan. Se tarvitsee melko laajaa tukea, sillä artistien lisäksi myös suurten levymyyjien on tarjottava hyllyissään tilaa reilulle tarjonnalle. Jälkimmäisen ei pitäisi olla vaikeaa, sillä katteista heidän ei tarvitse tinkiä ja kaikki potentiaali myynnin kasvuun on tarjolla. Median on toki noteerattava asia ja kuluttajien on ymmärrettävä konsepti.
PS. En ottanut musiikin nettilevitykseen tässä kantaa, koska aihe vaatisi ainakin kokonaisen blogitekstin pohjustukseksi. Jos aihe kiinnostaa, esitän siitäkin ajatuksiani.
Tagit: kauppa, markkinatalous, musiikki
-
Harri Mölsä kommentoi_ 30. marraskuu 2008 06:02 - Ihan tuli tippa linssiin.
-
Veli-Matti Junkkari kommentoi_ 30. marraskuu 2008 08:54 - Olen joskus ehdottanut, että artistit laittaisivat esim. www-sivuilleen tilinumeron tai muun yhteystiedon mihin satunnainen musiikin kuluttaja voisi käydä laittamassa roposen. Syystä tai toisesta, oli se sitten piratismin tuoman synnintuskan vuoksi, taksissa kuullun kappaleen aiheuttaman tunneryöpyn vuoksi (Vaikka tästäkin teosto-mafia jo rahastaa. Eri asia onkin, miten paljon artisti siitä hyötyy), hienon live-keikan tunnelman vuoksi.
-
Jyrki Kallio kommentoi_ 30. marraskuu 2008 11:04 - Jättäkää nämä riistofirmojen levyt hyllyyn ja suosikaa pieniä, ostakaa levynne suoraan bändeiltä keikoilla ja yhtyeitten perustamilta levymerkeiltä netistä. Suosikaa tässäkin lähituotteita. Ja käykää kuuntelemassa musiikkia livenä. Näillä toimenpiteillä tuemme musiikin "luomutuotantoa" ja varmistamme monimuotoisen musiikin tekemisen mielekkyyden artisteille.
-
Kyuu Eturautti kommentoi_ 30. marraskuu 2008 14:05
- Jyrki Kallion pätkästä etenkin viimeinen osuus on tärkeää. Livekeikoista artistit tienaavat - eivät riistofirmojen levymyynnistä. Omalta osaltani ongelma on, että keikat ovat vähän liian äänekkäitä minulle, tuppaa tulemaan huono olo. Paikkaan ongelmaa ostamalla settiä indie-nettikaupoista.
-
Veli-Matti Junkkari kommentoi_ 30. marraskuu 2008 20:00
- Kyuu, korvatulpat. Yllättävän hyvin, etten sanoisi jopa paremmin, musiikin kuulee korvatulpat korvissa. Jokin lähes akustinen setti, kuten The Nits ei yleensä korvatulppia kaipaa.
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2009 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon