Rasismin kuusi tasoa - Ei kannata juurikaan kysellä määrittelyä rasimmille ellei siedä kuulla vastausta

Rasismin kuusi tasoa

Kun on yksimielisyys rasismin määritelmästä ja kiellosta, voidaan erotella rasismin asteita.

Valtioilla on käytössään hälytystilajärjestelmiä, joiden avulla kuvataan yhteiskunnan turvallisuuden tilaa. Ehdotan rasismin eri muodoille vastaavaa hälytysjärjestelmää, jossa on kuusi tasoa:

  1. Järjestäytynyt, rasistinen väkivalta eli motiiveiltaan rasistinen poliittinen terrori.
  2. Rasistiseen väkivaltaan kannustaminen eli kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
  3. Aggressiivinen vihapuhe, joka kohdistuu eri rotujen edustajiin ilman suoranaista väkivaltaa tai kiihotusta.
  4. Rasistisen väkivallan tai vihapuheen puolustaminen (esim. väkivallan vähättely tai vastapuolen leimaaminen).
  5. Rasistiset solvaukset esim. ihonvärin, kulttuurierojen, kielen tai uskonnon perusteella.
  6. Ihmisryhmien eriarvoiseen asemaan asettaminen mm. uskonnon, syntyperän tai kansallisen alkuperän perusteella.

Kaikista kategorioista löytyy esimerkkejä viimeisen kahden vuoden ajalta Suomesta. Muutamat äärilaidan toimijat ovat syyllistyneet asteen 1-3 rasismiin. Asteiden 4-6 rasismiin luisuvat jopa valtakunnantason poliitikot. Kuudennelle tasolle yltää myös rakenteellinen rasismi, jonka taustalta ei voi nimetä yksittäisiä toimijoita. Eriasteisen rasismin sekoittuminen on yleistä.

http://etiikka.fi/rasismia-on-pienikin-rasismi/

Ajatuksia herättää, että erityisesti "Mestari" ja herätysliikkeensä jäsenet ovat tykästynyt tivaamaan, "Määrittele ...!", "Määrittele vihapuhe!", "Määrittele rasismi!", "Määrittele määrittely!", "...!"

Rönsyilyt avauksen aiheesta sekä mahdolliset ivalliset kommentit, nimittelyt ja muut asiattomuudet  kohdistuen yliopistoihin & korkeakouluihin, tutkijatohtori Heikki A. Kovalaiseen kuten myös viestintuojaan tullaan siivoamaan pois. 

Katselukerrat: 913

Timo Lennart kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 16:02

Itse olen ajatellut käydä kurdien pitämässä mini-marketissa, kun suomalaisista kaupoista ei meinaa löytyä tarpeeksi tulisia chilikastikkeita. S-markettikin myy vain "muka" tulista tomaattichilikastiketta ja makeaa ja mietoa "aasian ketchuppia", jota ei voi kunnon chiliksi sanoa. Aikoinaan Lahden triossa oli Thai-market, josta sai hyviä ja tulisia chilikastikkeita. Siellä asioin usein.

Orwell kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 19:43

Sinänsä ehdotan, että -47 pysyttäytyy vain siinä julkisessa rasismin määrittelyssä eikä kehittele uusia sekavia sepustuksia ja tulkintoja "suvaitsevaisen" epälogiikalla.

Se julkinen rasismin määrittely löytyy siitä etiikka-linkistä, jos vaivaudut sen itse lukemaan -47.

Kari Rönkä kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 21:01

Varsin mielenkiintoinenhan tuo Kovalaisen luokitus on, määrittäähän se esittelemiinsä määritelmiin kytkettynä selkeän rasistisiksi ilmiöitä, joiden rasistisuus on julkisuudessa lukemattomia kertoja maan ylintä johtoa myöten tiukasti kiistetty, esimerkiksi useita kielipoliittisia ratkaisuja myöten.

Näen kyllä tuossa Kovalaisen esityksessä myös melkoisia kummallisuuksia ja suoria (loogisia) ristiriitoja.

Ensimmäisellä rasismitasolla Kovalainen rinnastaa rasistisen väkivallan vain ja ainoastaan poliittiseen terroriin jättäen täysin avoimeksi, mitä tämä kohta tarkoittaa esimerkiksi uskonnollisen terrorin tapauksessa. Tarkoittaako Kovalainen, että poliittisen terrorin tulisi ymmärtää kattavan kaiken terrorin, vai mitä hän tarkoittaa, jää epäselväksi.

Hänen rasismitasonsa #2 on selkeässä ristiriidassa rikoslain 11 luvun 10-11 §:n kanssa, mutta Kovalainen ei kerro, tarkoittaa hän esityksellään rikoslain muuttamista vai sen tulkitsemista niin, että se saataisiin yhdenmukaiseksi Kovalaisen rikoslakiin perustumattoman tulkinnan kanssa.

Rasismin tasonsa #3 Kovalainen määrittelee toisen termin avulla. Tämä termi kuitenkin jää määrittelemättä Kovalaisen esityksessä, eikä sitä määritellä myöskään suomalaisessa lainsäädännössä, joten tasomääritelmä jää epäselväksi ja reunaehdoiltaan määrittelemättömäksi, siis sisällöttömäksi ja/tai täysin tulkinnanvaraiseksi.

Kovalaisen muodostama kytkentä mielipiteenvapauden ja rasismin välille jää melkoisen  hämäräksi. En saa kiinni hänen ajatuksenjuoksustaan.

Orwell kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 21:29

"Suvaitsevaiset" tulkinnat ovat aina lainsäädännön suhteen kyseenalaisia ja pyrkimyksiä laajentaa asioita "suvaitsevaisten" ideologian mukaisesti ja pääosin lain ja säädösten vastaisesti ja toisin ajattelevia syrjimään pyrkivästi ihan rasistisella tavalla.

Pidän edelleenkin ainoana oikeana rasismin määritelmänä tuota kansainvälisesti määriteltyä enkä piittaa pätkääkään suvakkien sepustuksista.

Se ei esimerkiksi kata elintasoturvisten olemista laittomasti maassa eikä oikeuta suomalaisia suvakkeja lainvastaiseen toimintaan millään perusteella.

Suvakkien rasistinen toiminta suomalaisia toisin ajattelevia kohtaan on kansainvälisen määrittelyn rikkomista.

al1947 kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 23:10

"Pappi [Marjaana Toiviainen], joka on tehnyt työtä maassamme oleskelevien turvapaikanhakijoiden puolella, joutuu lähtemään maanpakolaiseksi. Uhka hänen omaa turvallisuuttaan kohtaan on käynyt liian suureksi."

On varsin mielenkiintoinen kysymys, että mihin kaikkiin tasoihin noista kuudesta häneen kohdistunut rasismi asettuu.

Mika Helasvuo kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 23:17

Kai avaaja nyt ymmärtää, että hän esittää valheellisia väittämiä? Papitar on lähdössä ihan omasta tahdostaan, ei suinkaan pakon sanelemana.

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, eikä siten mitenkään tavatonta, mutta mikä motivoi moiseen toimintaan?

al1947 kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 23:26

Hän ei lähde vapaaehtoisesti. Hän lähtee koska pelkää henkensä edestä.

Kari Rönkä kommentoi_ 21. huhtikuu 2017 07:05

"Hän lähtee koska pelkää henkensä edestä"

No, ei hän ainakaan kuvakaappauksen tekstin perusteella itse näin sano.

Juha U. Aaltonen kommentoi_ 21. huhtikuu 2017 10:59

Kyseenalaistaako kukaan tuota Toiviaisen kommentin a) kohtaa? Hänelle siis on annettu (kuka on antanut?) hälytysjärjestelmä kotiin. On piippaava nappi, jolla saa apua kun tarvitsee. Poliisi tulee suoraan!!

Sallin itselleni kyllä epäilyksen tuossa asiassa. Suomessa on lukuisia ihmisiä, jotka ovat saaneet tappouhkauksia, jopa useita, eikä heille kukaan ole antanut hä'lytysjärjestelmää eikä heille ole myöskään annettu suoraa linjaa poliisille avunpyyntöjä varten.

Toisekseen lieneekö tuo kaasutettu ystävä se sama, jota jouduttiin hillitsemään kaasulla, kun hän yritti hyökätä sivullisen naisen kimppuun?

Nämä jututhan ovat vain Toiviaisen facebook -päivityksiä, ei mitään totuusmediaa.

al1947 kommentoi_ 21. huhtikuu 2017 15:10

Henkilön Riitta Kalliorinne kuva.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot