Aamulehti Blogit

Pirkanmaalaiset ja muut,allekirjoittakaa kiinnostuneet adressi taksialan vapauttamisen puolesta!

 

"Taksiala vapautettava"-adressilinkki

Käykää kiinnostuneet allekirjoittamassa kyseisessä linkissä olevassa adressi, jotka kannatatte asiaa, lämmin kiitos! :-)(ei tarvi välttämättä allekirjoitukseen laittaa omaa nimeään):

Adressin teksti:

Taksiala vapautettava

Me allekirjoittajat vaadimme, että taksilupien kiintiöt sekä hintamonopoli tulisi poistaa ja hinnat pitäisi vapauttaa kilpailulle. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla taksien ajovuoroista moni jää ajamatta, joka vaikeuttaa taksin saantia ruuhkahuippuina. Moni mahdollinen taksinkuljettaja haluaisi mieluummin toimia itsenäisenä yrittäjänä kuin ajaa nk."renkinä" huonolla palkalla, varsinkin jos joutuu elantonsa saamiseksi ajamaan ympärivuorokautisia päiviä.

Esimerkiksi Helsingissä taksilupaa joutuu odottamaan keskimäärin 10 vuotta. Aika pitkä aika odottaa oman yrittäjäuran alkamista. Maaseudulla taas monella paikkakunnalla taksilupia on täyttämättä ja sielläkin jos kilpailu avattaisiin, hinta olisi ehkä hieman korkeampi, mutta yrittäjyys olisi kannattavampaa, ei tarvitsisi lähteä muualle töihin ja asiakkaat saisivat kaipaamiaan palveluita. Se voi olla monen pienen paikkakunnan elinehto myös puhumattakaan koululaisista ja muista erityisryhmien tarpeista.

Ihmettelemmekin kovasti, että yksi ala on näin suuren monopolin alaisena nykyisen vapaan markkinatalouden aikana.

Toivommekin Teiltä arvoisa liikenneministeri Merja Kyllönen, että veisitte tätä asiaa eteenpäin.

Adressiin kerätään nimiä lokakuun 2011 loppuun asti, jonka jälkeen se toimitetaan adressin perustajan toimesta liikenneministerin tietoon.

Ystävällisesti, Maria Rajakari, Espoo 9.7.2011

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

www.maria.rajakari.palvelee.fi

Kts. myös aikaisempi blogini:"Taksilupien kiintiöt ja hintamonopoli poistettava!"

Katselukerrat: 84

Tagit: Kotimaa, Maria, Rajakari, taksiala, vapauttaminen

kullervo kalervon poika kommentoi_ 9. heinäkuu 2011 19:00
Ei uskalla kirjoittaa edes kaverin nimeä,......se voi joutu KD:n homojen kivitysryhmään tietämättään, vaika taksista puhuttaisiinkin
Maria Rajakari kommentoi_ 9. heinäkuu 2011 19:01
KD-läiset eivät heittele kiviä, tai yleensäkin kristityt, mitä kirjaa olet lukenut?
kullervo kalervon poika kommentoi_ 9. heinäkuu 2011 21:11

Eikös ne homot joudukkaan samaan riviin " ympärileikkaamattomien miehenpuolien" kanssa jotka,

"" hävitettäköön kansastansa" ??

Eiköe se kivitys ole ihan "oppikirjan mukainen" hävitys keino, jopa "uppiniskaiselle pojalle"

Maria Rajakari kommentoi_ 9. heinäkuu 2011 21:29
Blaah, ja aihe blogin oli taksialan vapauttaminen..ja siihen liittyvä adressi, KANSALAISAKTIIVINA/YKSITYISHENKILÖNÄ tehty.
Viurunen kommentoi_ 9. heinäkuu 2011 22:15

Onhan näitä vapauttamisen nimissä tehtyjä toimialan yhtiöittämisiä tapahtunut maailmalla. Kyseisen "vapauttamisen" pääasillinen tarkoitus on yksittäisten taksarien kilpailuttaminen hengiltä, jolloin monenkarvaiset yhtiöt saavat markkinat komentoonsa. Tämänhetkisessä tilanteessa on taksareiden lisäksi ajamassa epälukuinen määrä renkejä, jotka ymmärrettävästi haluaisivat itsenäisiksi yrittäjiksi, mutta ns. vapauttamisen tuloksenä heidän entiset isäntänsäkin aikaa myöten joutuvat kustannuspaineiden vuoksi luovuttamaan yrittäjyytensä resursseiltaan ylivoimaisille keskitetyille firmoille, joille pääsevät rengiksi kun tarpeellisen ylimenokauden jälkeen on perse sylissä isolla osalla pienyrittäjiä.

 

Se mitä on tehty linja-autoliikenteen ratinalisonnissa kilpailuttamisen nimissä, tehdään laajalla talouselämän palvelutarjoajien alalla terveydenhuoltoa myöten. Busseja ajelee jo suuret eurooppalaiset ylikansalliset firmat - ovat vain ostaneet suomalaisia firmoja, mutta voittorahat - sitten kun niitä tulee  - menee muualle.

 

Jos vapauttamisen yhteydessä kyettäisi määrittelemään kustannusvastaavuus kaikille, että pitkäaikaisella polkumyynnillä ei kilpailijoita ajettaisi alas, niin homma olisi ymmärrettävä, mutta tämä "vapauttamisen" nimessä tapahtuva toimialan kaappaus käyttää härskisti hyväkseen niitä hyväuskoisa hölmöjä, jotka toki osaavat hommansa, mutta joilla ei varmaankaan riitä hynää pyörittää hommaa niin kauan, kuin mahdollisten ylikansallisten rahoitusyhtiöiden bulvaaneilla  -  joille he pääsevät rengiksi osoitettuaan ammattitaitonsa.

Cyclox kommentoi_ 10. heinäkuu 2011 01:17

Ruuhkahuippuina, eli siis juhlapäivinä baarien sulkemisaikaan. Silloin tarvitaan lisää takseja, ettei joudu laskuhumalassa jonossa hytisemään. Halvallakin saisivat viedä, kun kaikki rahat on mennyt kalliiseen kaljaan.


Kuinka sitten vapaa kilpailu takaa hiljaisempien aikojen ja haja-asutusalueiden taksipalvelut? Onko tarkoituksena viedä jälleen yksi palvelu pois haja-asutusalueilta?

kullervo kalervon poika kommentoi_ 10. heinäkuu 2011 01:36
Maria tarkoittaa noita kapakkiakin suurempia ruuhkahuippuja, sunnutaisin siinä vähän vaille yksitoista
Viurunen kommentoi_ 10. heinäkuu 2011 07:20

Palaisin vielä mainittuun "ajamatta jääneisiin" vuoroihin.

Nykytkäytäntöä en tunne, mutta muistan joskus kuulleeni, että saattoi takarlta lupa lähteä, jos ei ollut ajossa sellaisena aikana, kun listan mukaan piti  -  itse ajaen tai rengin tehdessä vuoron.

Olisi ehkä valaisevaa, jos tämän vapauttamisen esittelyn ohessa kerrottaisiin "suuren maailman" käytäntöjä  -  miten paljon siellä yksityiset yritteliäät taksarit hoitavat omia autojaan ja rengin kanssa vuoroja ajelevat.

Pertti Alanen kommentoi_ 10. heinäkuu 2011 11:16

Ruotsissa taksiliikennettä vapautettiin ja seurauksena on esimerkiksi Tukholmassa täysin ala-arvoinen taksipalvelujen tarjonta. Takseja ajavat kaiken maailman svarttomtar, jotka eivät osaa ruotsia, eivät tunne Tukholmaa (tai ainakin ajavat mahdollisimman pitkiä reittejä) ja yrittävät huijata koko ajan kyytimaksussa.

Ei kiitos Tampereelle. Luvanvarainen taksiliikenne on kyydittävän etu. Jos auton haluaa jonakin tiettynä ajankohtana, sen voi tilata etukäteen.

kullervo kalervon poika kommentoi_ 10. heinäkuu 2011 11:39
Koskisiko se "vapauttaminen" sitten ihan kaikea, myökin "niitä" joita olet (te) kovasti tuominneet, voisiko "se" tarttua kuljettajasta, harkitkaa nyt vähän

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2014   Perustanut: Aamulehti.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot