Yhdeksänkymmentä luvun lama hoidettiin valtavalla omaisuusmassojen uusjaolla.

Toimivia PK-yrityksiä kaadettiin urakalla ja uhreja tuli enemmän kuin talvisodassa. Satojatuhansia ihmisiä viime lama kosketti, jos ei yrittäjänä, niin ainakin takaajana. Monet menettivät omaisuutensa, kaikkensa ja jopa henkensä. Monet ovat riippuneet elinikäisessä hirressä. Jotkut eivät vapaudu koskaan.

Laman selvittäminen on yhä kesken. Tapahtumaa koskevat asiakirjat on presidentti Tarja Halonen julistanut salaisiksi.

Eilen uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan myös nuoriso on kahtiajakautunut. Yhä useampi elää köyhyydessä eikä kykene siitä koskaan nousemaan. Yhä useampi sairastuu masennukseen.

Viime laman realisoinneissa otettiin pankeille useammankin sukupolven työ. Monelta meni perintönä saatu rintamamiestalo tai asutustila. Pääomat kasaantuivat entistä harvempiin käsiin.

Se sukupolvi, joka silloin yritti työllistää itsensä ja siinä sivussa myös muutaman vieraan on viimeisellä sillalla. Paluuta ei ole.

Heidän lapsensa ovat joutuneet aloittamaan kaiken alusta. Siten köyhyys periytyy jo kolmanteen polveen niin kuin sanassa sanotaan.

Nyt puhutaan syrjäytyneistä nuorista. Minusta tämä syrjäytyminen on eufemismi hirvittävimmästä päästä. Ihan niin kuin joku lapsi tai nuori tuosta vain päättäisi syrjäytyä. Vetäytyä syrjään yhteiskunnasta ja maailmasta, omaan masennukseensa ja kurjuuteensa.

Paljon rehellisempää olisi puhua syrjäytetyistä. Kilpailuyhteiskunta kun perustuu kokonaan sille ajatukselle, että heikot sortuu elon tiellä ja jätkät sen kun porskuttaa.

Ihminen voidaan syrjäyttää niin monella tavalla, mutta tärkein syrjäyttämisen keino on taloudellinen. Kukaan ei voi rahataloudessa elää ilman työtä ja toimeentuloa. Ja vallankin lapsilla ja nuorilla on valtavat paineet tämän kaupallisuuden keskellä: Miksei minulla ole, kun kaikilla muilla on? Lasten ja nuorten käytöstä ja tapoja kauhistellaan ja ihmetellään eikä aina ajatella omaa nenää pidemmälle.

Köyhän lapselle ei välttämättä jää muuta kuin kauhistuneiden aikuisten ahdistunut katse. En tarkoita, että ihminen selvitäkseen tarvitsisi ylenpalttista rikkautta, mutta terveen itsetunnon kehittymiseen tarvitaan turvatut olosuhteet. Terve itsetunto voi pelastaa ihmisen vaikeuksien keskellä.

Kuuluisan psykoanalyytikon Alice Millerin sanoilla: ”Tarkoitan terveellä itsetunnolla ehdotonta varmuutta siitä, että mielletyt tunteet ja toiveet kuuluvat omaan itseen. Tämä varmuus ei ole harkinnan tulos, vaan se on olemassa kuin sydämensyke, johon ei kiinnitetä huomiota, ellei se reistaile.

Tästä omien tunteiden ja toiveiden välittömyydestä ja luonnollisuudesta ihminen ammentaa lujuutensa ja itsekunnioituksensa. Hän voi ”elää läpi” tunteitaan ja olla surullinen, epätoivoinen tai avun tarpeessa tarvitsematta pelätä, että saattaa silloin sisäistetyn äidin tolaltaan. Hän saa hätääntyä, kun häntä uhataan, hän saa suuttua, kun hänen toiveensa eivät täyty. Hän tietää yhtälailla, mitä tahtoo ja mitä ei tahdo, ja pystyy ilmaisemaan tahtonsa välittämättä siitä, pidetäänkö hänestä vai vihataanko häntä sen vuoksi.”

Lasten syrjäyttämisen ketju on siis hyvin syvällä yhteiskunnassa. Toivoa nyt vain sopii, että viime laman ”hoidossa” tehtyjä virheitä ei tällä kertaa toistettaisi. Että tällä kertaa pelastettaisiin pankkien asemesta ihmiset.

(Lähde: Alice Miller, Lahjakkaan lapsen tragedia, WSOY 1986)

Katselukerrat: 12

Tagit: itsetunto, kansalaiset, kriisi, kurjuus, masennus, olin-arvola, pankit, syrjäyttäminen, syrjäytyminen, talous, Lisää...viha

Pentti Olavi Harinen kommentoi_ 25. marraskuu 2010 14:58
Kaija,
Ensin EU.sta irroittautuminen ja sitten oman maan kansalaisten uudelleen arviointi, taloudellisesti ja kakun jako täysin uusiksi.
Kaija Olin-Arvola kommentoi_ 25. marraskuu 2010 15:04
Oikeus ja kohtuus pitäisi palauttaa maan päälle.
Neuvos kommentoi_ 25. marraskuu 2010 15:07
Ennen pankkeja ja ennen suurpääomaa ja sen mokien pelastamista.
Taisi Halonenkin jotenkin puolustella nykymenoa.
Ihmetellä sopii tätä menoa - eikö omasta lamasta opittu mitään?
Kaija Olin-Arvola kommentoi_ 25. marraskuu 2010 17:57
Siksi pitäisikin perustaa kansanpankki, missä olisi joku tolkku. Ei näiden huijareiden kanssa kannattaisi ikuisuuksiin pelata, koska kokemusta jo on siitä, että mustapekka jää aina käteen. Tätäkin romahdusta ennakoitiin jo hyvissä ajoin, kun sinipunahallitus nosti valtion takauksen 50 000:sta 100 000 euroon.

Onko se sitten kohtuullista, että laiska raha makaa pankeissa korkoa kasvamassa ja kun pajatso on tyhjennetty, viedään ihmisiltä terveydenhuolto, koulutus ja kaikki muutkin yhteiskunnalliset palvelut, koululaisten välipaloja myöden.

Sitä paitsi pankitkin voidaan pelastaa niin monella tavalla.
vanha mestari kommentoi_ 25. marraskuu 2010 18:03
P....le että puhutkin asiaa
Kaija Olin-Arvola kommentoi_ 25. marraskuu 2010 18:08
Kiitos, vanha mestari.
Pauliina Suomalainen kommentoi_ 25. marraskuu 2010 22:41
Täyttä asiaa! On raivostuttavaa, suorastaan raivostuttavaa kun jotkut kehtaavat vielä moittia laiskoiksi niitä jotka eivät ole saaneet työtä. Tekisti mieleni vetää turpiin kaikkia niitä jotka moittivat tyttömiä laiskoiksi. Tällaista turpiin vetämisen halua ei ole koskaan ollut. Kaija, joka on terävä kuin partaveitsi kommentoi syrjäytyneitä sanoin: "Paljon rehellisempää olisi puhua syrjäytetyistä. Kilpailuyhteiskunta kun perustuu kokonaan sille ajatukselle, että heikot sortuu elon tiellä ja jätkät sen kun porskuttaa." Muistakaa ystävät, puhutaan syrjäytyteistä eikä syrjäytyneistä.
Voin paljastaa teille salaisuuden: Kun pankit alkavat rytistä nurin yhteen läjään niin maailmalla ei ole pankkia jonka kykenisi pulittaa takuina 100 tuhatta euroa tallettajilleen. Tuskin puoliakaan. Eli tuokin on puhdasta harhaa, jolla meille halutaan luoda uskoa kapaitalismiin. Älö usko siihen, näin neuvoi minulle maailmaa tunteva talousmies. Eli nyt me kellumme kaikki vähän kuin tyhjän päällä - mutta samassa veneessä. Niin rikkaat kuin köyhätkin. Ilmeisesti pankkeja ei pelasteta kun tiedetään ettei siihen ole kykyä. Rikkaat kuulemma jo kiinnittävät pankkitalletuksiaan omaisuuteen. Lieko omaisuudellakaan kohta enää arvoa...No, minun arvoni elämässä ovat aivan muualla ja niitä kukaan ei minulta varasta. Tällaista se on kun ihmiset perustavat elämänsä rahaan. Tarkoituksellisesti en jatka tätä mietettä.
lootuskukka kommentoi_ 25. marraskuu 2010 22:52
Syrjäytyminen vai syrjäyttäminen, sosiologian ja erityisesti sosiaalipoliitikan ikuinen käsitemäärittely. Toki ihminen voi syrjäytyä itsekin, aina takana ei kapitalismin kirous, vaan jos myös lihan eli ihmisen heikkous. Mutta muuten erinomaisen pätevä kirjoitus Kaijalta. Pressan puoliso mm. tutkinut tätä alaa, samoin Tampereen sosiaalipoliitikot 1980-luvulta lähtein, myös Heinosen Jari.
Kaija Olin-Arvola kommentoi_ 26. marraskuu 2010 07:34
Sanaa syrjäytynyt halutaan käyttää, koska se eufemismi, jonka avulla manipuloidaan ihmiset uskomaan, että syrjäytetty olisi syrjäytynyt, eli omasta vapaassta tahdostaan sivuun jäännyt.

Vielä pahempaa on, että tätä käistettä käyttävät tutkijat ja jopa presidentin puoliso. Tämä on tietoista manipuloinia. Ei mikään sattuma.

Kannattaa lukea Guenter Grassin kirja Avarammille aloille. Se kertoo virkamiehestä, jonka tehtävänä oli keksiä eufemismejä eli kiertoilmaisuja sanoille.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2014   Perustanut: Aamulehti.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot