Pekko Käppi ja Taco Bells feat. Martin Küchen Vastavirran yläkerrassa 9.3.2011

Vastavirran yläkerrassa oli keskiviikkona tarjolla kaksi aktia marginaalimusiikin ystäville, kun Pekko Käppi ja Taco Bells, Jaakko Tolvi rummut, Tero Kemppainen kontrabasso ja Sami Pekkola saksofoni vieraanaan ruotsalainen fonisti Martin Küchen lupailivat paikalle saapuneille mieltä avartavaa iltaa musiikin ihmemaassa. Ihan kohtuullinen määrä ihmisiä oli kokenut Vastavirran tarjonnan kiinnostavaksi, mikä oli tietenkin mukava juttu.

Eläväisen musiikin osuuden aloitti Pekko jouhikkoineen. Miehen musiikki perustuu vahvasti perinteeseen ja ohjelmistossa oli mukana, niin kuin aina, traditionaalisia kappaleita, joita ei kuitenkaan kunnioitettu kuoliaaksi. Pekko suodattaa niin historialliset kuin uudemmatkin lainakappaleensa oman näkemyksensä kautta ja lopputuloksen määrää hänen oma näkemyksensä. Näin hänen ohjelmistossaan olevat coverit muodostavat miehen omien kappaleiden kanssa säröttömän kokonaisuuden ja siten, lähtökohdista huolimatta, kyseessä on aina Pekko Käpin musiikki. Pekko soitti ja lauloi tyylilleen uskollisena syvällä tunteella ja karkeus yhdistyi kauneuteen ja herkkyyteen luonnollisen inhimillisesti. Säröä ei pelätty ja jouhikon sävelet ilmaisivat elävästi tunteiden kirjoa hypnoottisen peruspoljennon ympäri kieppuessaan. Pekon persoonallinen laulu vei homman entistä syvemmälle ja oli helppoa kuvitella itsensä istumaan arkaaisen rajakarjalaisen savupirtin karkeasti veistetylle seinänvieruspenkille tammikuisena iltana, kun pienen kylän asujaimet ovat kokoontuneet kuuntelemaan kiertelevää runonlaulajaa. Hyvä musiikki tapaa synnyttää mielikuvia ja Pekon esiintymiset vievät allekirjoittaneen aina matkalle pois nykyhetkestä ja -paikasta. Hyväksi lopuksi Pekko tarjosi yleisölle hauskan version Pupukuusikon Korkeajännitys-biisistä. Punk yhtyi hedelmällisesti folkloreen ja päätti mainion musiikkituokion Pekolle ominaiseen ennakkoluulottomaan tapaan. Olipas taas kerran kivaa jouhikon matkassa.

Tupakkitauon jälkeen lauteille kipusi sitten kvartetti Helsinki-Turku-Parainen-Tukholma -akselilta ja musiikin habitus muuntui aivan toiseksi. Itse asiassa se ei niinkään muuntunut vaan pikemminkin Vastavirran yläkerrassa räjähti suomalaisen vapaan jazzin eturivin taistelijoiden virittämä tienvarsipommi. Taco Bells on jo itsessään huimaavan vapaa ja vapauttava ryhmä ja kun sitten bändin vieraana oli Küchenin kaltainen hillitön visionääri, niin musiikillinen supernovahan siitä vääjäämättä oli tuloksena. Freejazz on monille asiaan perehtymättömille vähän niin kuin hevirokkikin ja kommentit noudattavat useimmiten ”se on kaikki sitä samaa meteliä” -polkua. Enempää ei ihmisen lapsi voisi tietenkään väärässä olla, mutta ennakkoluulothan ovat uusiutuva luonnonvara ja niitä vastaan taisteleminen on useimmiten ajan ja voimien tuhlaamista. No, joka tapauksessa Martin Küchen ja Taco Bells pistivät pystyyn sellaisen hurlumhein Pispalan illassa, että aikas moni kuulija jäi kirjaimellisesti monttu auki ihmettelemään. Pääosassa olivat selkeästi fonistit ja sekä Martin että Sami tuuttasivat torvistaan sellaista kaleidoskopiaa, että maailmankaikkeuden entropia veti jalkoihinsa seitsemän peninkulman saappaat ja pisti kinttua toisensa eteen vinhaakin vinhempaa tahtia. Tällaisen musiikin funktion voi kukin tykönänsä päätellä ihan itse, mutta itse nautin ihan täysillä näiden veijareiden rajoja tunnistamattomasta musisoinnista. Kuten erään alan jättiläisen, Albert Aylerin, musiikin kohdalla, kyse ei ollut harmoniasta eikä melodiasta, vaan äänestä ja sen väristä puhtaimmillaan. Ajoittain jopa raivoisa äänten kollaasi oli niin totaalinen musiikkikokemus, että siitä nauttiminen oli kaiken vaativa, mutta myös ihan pirun paljon antava. Minkäänlaista hissuttelua ei bändi todellakaan harrastanut, eikä anteeksi pyydetty tai annettu. Tero ja Jaakko jäivät enimmäkseen puhaltajien taustalle, mutta jos hiukan tarkemmin vaivautui kuuntelemaan miehiä, niin kyllä se itsetyytyväinen kaiken siististi paikalleen pistävä länsimaisen musiikin status quo repeili kiitettävän tehokkaasti myös basson ja rumpujen synnyttämässä myllerryksessä. Erittäin vahva kokemus, jota eivät aivan kaikkien paikalla olleiden elimistöt pystyneet sulattamaan, mutta sehän oli ainoastaan heidän ongelmansa. Täydellinen asialleen omistautuminen on aina, aiheesta riippumatta, aiheuttanut vastustusta, mutta itse nautin suunnattomasti tällaisesta laimentamattomasta musiikista, jota markkinointipellejen likaiset näpit eivät ole hipaisseetkaan. Setti kesti vain runsaan puoli tuntia, mutta sekä soittajat että yleisö olivat sen jälkeen niin loppuunkuluneita, ettei enempää todellakaan tarvittu. Intensiteetti kun on tällaisessa musiikissa ihan eri tasolla verrattuna lähes mihin tahansa, eikä kyse ole pituudesta tai oikeaoppisuudesta vaan laadusta ja intohimosta. Kuten ei elämässä yleensäkään, joten sekä musiikilliset että kaikki muutkin pekkapuskaklausjärvinenfasistit voivat vetää repun pykälään ja häipyä kosmoksen äärirajoille ihmisiä kiusaamasta. Vaikuttavaa musiikkia.

 

Pekko Käppi - Voi Ruusuni Voi Ruusuni

 

Pekko Käppi - Korkeajännitys

 

Taco Bells & Martin Küchen - Improvisation

 

Kokonaisuutena jälleen kerran kerrassaan mainio ilta Pispalassa, josta kiitos esiintyjille, yleisölle ja Vastavirran väelle, erityisesti Köpille onnistuneesta miksauksesta.

Lauantaina 12.3. Vastavirrassa 22-Pistepirkko ja Pakkahuoneella Radiopuhelimet säestää The Fall Of The House Of Usher -mykkäelokuvan. Sunnuntaina 13.3. Klubilla tiukkaa groovea tarjoilee Underground Groovement. Maanantaina 14.3. jammaillaan Huurupiilossa. Nauti elävästä musiikista ja käy keikoilla. See ya'

 

Pekko Käppi

 

 

 

Taco Bells & Martin Küchen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvia ei saa käyttää ilman kuvaajan lupaa.

 

Katselukerrat: 126

Jyrki Kallio kommentoi_ 12. maaliskuu 2011 14:48
Jep, Pekko on kova luu, kiitos kommentista Kari.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot