Pannaan pensselit santaan ja rukkaset naulaan, jos ei tuu lisää liksaa

Työnantajat ja osakkeiden omistajat ovat nyt saaneet Sipilän porvarihallituksen tuella kääriä miljardivoittoja. Duunarit ovat saaneet tyytyä joko nollalinjaan tai peräti miinuslinjaan. Kiky-sopimiksessahan palkansaajien etuja leikattiin. 

Nyt tiedämme, että viime vuoden voitoista jaetaan osakkaille yli 10 miljardin osinkopotti. Duunarit saavat nuolla näppejään.

Mutta mitä tekee Sipilän hallitus. Se vaatii taas suureen ääneen soitettavaksi vanhaa kulunutta levyä, jonka nimi on "malttia palkankorotuksiin". Pääporvari Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri on ensimmäisten joukossa vaatimassa malttia palkankorotuksiin. Hän on työnantajien puolesta puhuja.

Sipilän porvarihallitus, jossa on mukana "tilkepuolueena" myös persut ovat nyt saaneet Suomeen tilanteen, jossa hallitus tukee työantajia ja kurittaa palkansaajia ja nyt erikoisesti työttömiä. Tästä asetelmasta ei voi syntyä muuta, kuin vastakkainasettelua työantajien ja palkansaajien kesken. 

Nyt jo on Suomen suurin ammattiliitto ilmoittanut selvästi ja kuuluvasti, että nollalinja ei enää kelpaa, nyt tarvitaan palkankorotuksia ostovoiman parantamiseksi. Se on hyvä asia, että SAK:ssakin on herätty. Työpaikoilla ja kaljabaareissa on asia ollut selvillä jo pitkään, että duunareita on kusetettu Sipilän hallituksen toimesta. Kilpailyvyn nimissä on duunarit saatu tyytymään nolla -tai miinuslinjaan jo vuosia ja samaan aikaan osinkopotit ovat vaan nousseet vuosittain.

Miksi ei Sipilän hallitus vaadi malttia osinkojen jakamiseen?

Kepu pettää aina. Niin nytkin. Sipilä on osoittautunut kelvottomaksi pääministeriksi. Hän on yritysjohtaja ja sellaisena pysyy. Hän näkee maailman vain yritysjohtajan silmälasein. Siksi Sipilän erityisessä suojeluksessa ovatkin yritysjohtajat.

Syksyllä on edessä kova taistelu, kun palkansaajat laidasta laitaan vaativat lisää liksaa. Yrityksillähän menee hyvin, kun voittoja tulee ja osakkaatkin saavat osansa voitoista. Silloin on turhaa ja jopa rivoloogista työnantajien väittää, että liksoja ei voi korottaa, kun Suomella menee niin huonosti. Se laulu on jo loppuun kulunut.

Nyt kun Ylekin on joutunut luupin alle siitä, että se myötäilee hallitusta on Ylen lopetettava yksipuolinen propaganda siitä, että duunareilta vaaditaa malttia. Ylen propaganda on satanut miljardivoittoja suoraan työnantajien laariin.

Katselukerrat: 138

teuvomast kommentoi_ 20. toukokuu 2017 06:56

Tässä ollaan menty v 2003 alkaen n 20 euron korotuksilla kk ja jopa nolla linjalla viimeksi ja elikustannukset ovat silti nousseet monella mm vuokrat melkoisia määriä .

Ja mm kansanedustajilla palkat nousee aina muutaman tonnin verran kk, eikä vedota siihen ettei tuo porukka ole iso se on moraalin mittarina kuitenkin aika lailla korkea .

Jos siellä moraalista voi edes puhua . terv tepivaari 

Neuvos kommentoi_ 20. toukokuu 2017 08:06

1956 oli yleislakko ja sen jälkitunnelmissa sain ensimmäisen työpaikan. %-palkankorotukset ovat kasvattaneet tuloeroja. Nyt hinnat vie pohjaa maltillisista korotuksista. Onneksi eduskunnasta jääneillä n 39 entisellä edustajalla on se sopeutuseläke n 4000,-/kk.

Väinö Okaruusu kommentoi_ 20. toukokuu 2017 09:12

Tasa-arvosta puhuu suu vaahdossa monet ja tasa-arvo on kaukana Suomesta.

Ne monet turhat julkkikset, jotka nauttii "sopeutuseläkettä" eduskunnasta pudottuaan saisivat hävetä s--tana. Samaan aikaan moni suomalainen joutuu jonottamaan päivän leipäpalaa leipäjonoissa, jotka vain pitenevät Sipilän hallituksen toimesta.

Nyt pitää vähäväkisen kansanosan ryhdistäytyä ja alettava vaatimaan parempaa kohtelua. Ensin on ruokittava kantasuomalaiset ja sitten jos jotain jää, niin sitten voidaan auttaa todellisia avun tarvitsijoita. 

artti niemelä kommentoi_ 20. toukokuu 2017 09:56

Jos kerran hra Sipilän rahkeet eivät riitä lisäliksan antamiseen, vaikuttakoon sitten muilla tavoin elämisen kustannusten reiluun pudottamiseen!

Seppo Muurinen kommentoi_ 20. toukokuu 2017 10:38

Puhutaanko enään tasa-arvosta kuin hyvinvointivaltiosta,niillä mittareilla jotka ennen oli käytännössä,vaiko edm.hyvinvointi seikat mitataan "uusiokäyttösysteemillä" kun edellisenkään laman jälkiä - ei korjailtu " kun rahatalous kävi ylikierroksilla " ?

Okaruusun " sopeutuseläkkeestä " - itse olen samaa mieltä !

Seppo Muurinen kommentoi_ 20. toukokuu 2017 10:47

... lisäys - tilkepuolue - niin tai näin mutta jokin muu puolue olisi tullut tilkkeeksi,kuitenkin täytyy todeta se tosiseikka että jotain - näin lyhyellä periodilla - perussuomalaiset ovat kuitenkin tuoneet hallitusohjelmaan kun oikein tutustuu,eikä asennoidu tarkoituksellisesti vastarannan kiisken asemaan.

Entiset tekijät istuvat oppositiossa ja nyt sitten ovat kullan kiilto silmissä - että kaikille sataa mannaa taivaalta korkojen kera. Totuus lienee toinen - vastarannalla - hiillostus kuuluu politiikkaan,vaikka tiedossa olisi käytännön suhmurointi omaksi edukseen... selittelemällä.

Heikki Karjalainen kommentoi_ 20. toukokuu 2017 12:18

Risto Siilasmaa juuri esitti laskelmat, jossa palkkataso ja ostovoima ovat merkittävästi lisääntyneet huolimatta ns. valtakunnallsista keskitetyistä ratkaisuista. Eli yritykset paikallisesti ovat olleet paljon altiivisempia palkan nostajia kuin keskusjärjestöt.

Edelleen hän totesi keskitettyjen ratkaisujen heikkouden; kaikkien, jopa huonosti menestyvien yritysten pitäisi nostaa palkkaa, vaikka maksuvaraa ei ole.

Seppo Muurinen kommentoi_ 20. toukokuu 2017 13:13

Ehkä hyvä olisi juuri näinä aikoina hyvä työntekijöiden/-liittojenkin tunnistaa yrityksien toiminta edellytykset kohden tulevaisuutta ettei nyhdetä "kasvamatonta kauraa pelloilta" - yhteishengessä - on molempien etu !

Työttömyys se vasta maksaakin " Kreikka takataskussa " !

Oikein ei ole sekään jos esim.työttömiä patistetaan jonkun verukkeella ilmaiseksi 9e/pv kohden kokeilemaan työntekoa... tapaa pitemmällä aikajänteellä " olla orjana työmarkkinoilla ",kuiten sanon suoraan - että turhaan on parjattu Jari Lindströmiä jopa poikkeuksellisesti kun verrataan edellishallituskauteen jossa oli virkaa hoitamassa Lauri Ihalainen ... työttömyyttä pukkasi "eläkeputkeen" parjattavaksi.

Huom. en sorsi Ihalaista vaikka nyt toiset sorsivat Lindströmiä,jopa aiheettomastikin.

Heikki Kärpänen kommentoi_ 20. toukokuu 2017 13:21
"Miksi ei Sipilän hallitus vaadi malttia osinkojen jakamiseen?"

Kenelle ko. vaatimus tulisi esittää?
Seppo Muurinen kommentoi_ 20. toukokuu 2017 13:38

Sipilä antaa alamaisilleen ohjeet että miten hallitusnuoraa toteutetaan kuin totuus on myös se etteivät tavalliset työtä tekevät omaavat henkilöt pääse osingoille kuin ei myöskään Cayman saarille tai jos niin korkeintaan " pakoveneillen supistuvaa elämänmahdollisuutta " - kuten täälläkin on aiemmin on käynyt ilmi - jota toisaalta myös rasismiksi kutsutaan IPodit taskussa vaatimaan elinkustannusindeksiä jos ei olla tyytyväisiä - maan tapaan toimia.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot