Työeläkejärjestelmää luotaessa sovittiin, että eläkkeiden indeksitarkistus suoritetaan ansiotasoindeksin mukaan. Sittemmin työeläkelaitosten pyynnöstä indeksi muutettiin puoliväli-indeksiksi, joka pienensi eläkkeiden nousua. Vuonna 1995 työeläkelaitokset keksivät, että indeksin voi muuttaa taitetuksi indeksiksi, joka leikkaa vuosi vuodelta sovittuja työeläkkeitä. Kolmikanta siunasi tämän ja Paavo Lipposen hallitus teki lakiesityksen. Eduskunta on asiasta viime kädessä vastuussa, sillä se siunaa lait. Mutta tällaista miestä esitetään nyt EU:n presidenttiehdokkaaksi.
Vuonna 1997 laki tuli voimaan, ja samalla työeläkeläisiltä poistettiin kansaneläkkeen pohjaosa. Nämä kaikki heikennykset tapahtuivat Paavo Lipposen hallituksen kaudella. Näiden päätösten seurauksena meillä on nyt miljoona köyhyysrajan alapuolella elävää pienituloista. Heistä suuri osa on pienituloisia eläkeläisiä, joiden eläke pienenee jatkuvasti ikävuosien lisääntyessä. 1,4 miljoonan eläkeläisen pitäisi liittyä yhteen ja äänestää nämä eläkkeiden heikennykset nurin valitsemalla eduskuntaan uusia jäseniä vanhojen jäärien tilalle.
Työeläkelaitokset ovat saaneet tahtonsa läpi eläkejärjestelmän muuttamisessa. Kolmikanta on aina siunannut niiden esitykset, sillä järjestöjen toimihenkilöt osallistuvat Työeläkelaitosten toimintaan. Nyt jää ihmetyttämään se, miksi työeläkeläisiä edustavat henkilöt sallivat tehtävän suoranaisia heikennyksiä työeläkelakien muutosten esityksiin? Kaikesta tästä johtuu, että Työeläkelaitokset ovat voineet kerätä parhaimmillaan yli 100 miljardin omaisuuden sijoittamalla varoja viisaasti ja määräämällä TEL-maksun niin suureksi, että se on kattanut eläkkeiden menot.
Miksi sitten hallitus ja eduskunta eivät ole puuttuneet näihin heikennyksiin? Kolmikanta on ollut niin vahva, että se on voinut sanella lakiesitykset, ja sille taas lakiesitykset ovat kirjoittaneet Työeläkelaitoksista koottu työryhmä. Lakiesitykset ovat tulleet hallitukseen evästyksellä, että esityksen on mentävä läpi pilkkuakaan muuttamatta. Helmikuusta saakka on kulisseissa käyty valtataistelua siitä, kumpi määrää, Työeläkelaitokset vai Sosiaali- ja terveysministeriö.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon