Aamulehti Blogit

Ihmisen mieli rasittuu kamppailussa arjen ongelmien kanssa. Vastapainoksi ihminen tarvitsee irtiottoa - rentoutumista.

Toinen rentoutuu pelaamalla tennistä hyvän ystävän kanssa. Toinen vetää lenkkitossut jalkaansa ja lähtee hikilenkille. Kolmas suunnistaa kulmakapakkaansa.

Miten rentoudun itse? Hyvä kirja saa minut rentoutumaan. Hyvä tv-ohjelma myöskin. Historialliset draamasarjat ovat suosikkejani.
Olen myös opetellut itsehypnoosia, joogaa, meditaatiota - vaihtelevalla menestyksellä. Yksi parhaista rentoutumiskeinoistani on ollut kuitenkin nokoset.

Tässä kohtaa on sytä ottaa mukaan iso nimi, Winston Churhill. Kerrotaan, että buurisodan aikana sotakirjeenvaihtajana toiminut Churchill joutui vangiksi. Eräs vankitoveri opetti Churchillille menetelmän, jolla ihminen vaipui nopeasti uneen.
Kun ottaa huomioon valtavan vastuun toisen maailmansodan aikana, ikämies Churchill oli Britannian pääministeri, tekee mieli uskoa tarinaan. Aikalaiskertomusten mukaan Churcillin salaisuus oli se, että mies pystyi ottamanaan nokoset koska hyvänsä. Niin tai näin, Churshill oli iäkäs, ylipainoinen, suussa oli iänikuinen sikari, ja ja mies uhkui tarmoa kuin nuorukainen.

Mikä on Sinun tapasi rentoutua? Panen kokemuksesi kiertoon.

Jaa 

Kamu Kamu kommentoi_ 4. heinäkuu 2009 10:03
Kuljen pienen valkoisen pallon perässä pitkin vihreitä niittyjä ja koitan saada sitä reikään. Kirjoittelen niitä ja näitä paikallisen sanomalehden blogeihin. Joskus jopa lueskelen - lähinnä romskuja.
Liikunta kaikenkaikkiaan ja luonto ovat sydäntäni lähellä.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 4. heinäkuu 2009 13:08
Koitan tehdä työtä jossa koen olevani hyödyllinen. Se rentouttaa. Kakkosoptiona sauna.
Lasse Kallo Lasse Kallo kommentoi_ 4. heinäkuu 2009 19:26
On sanottu, että alkoholi on maailman paras lääke ahdistukseen. Mitä ahdistus on? Psykologien mukaan merkki siitä (siis vakava ahdistus), että ihmisen puolustusmekanismit ovat alkanet pettämään.

Oman käsitykseni mukaan ahdistus on ihmismielen mysteeri ja paras lääke tähän vaivaan on rentoutuminen. - Katson olevani eräänlainen alan asiantuntija, koska ahdistus-niminen asia on vaivannut minua enemmän tai vähemmän koko aikuisikäni. - En silti ole sanottavasti kärsinyt asiasta. Inhoan kärsimistä. Eräät sanovat että kärsimys jalostaa. Annan pitkät tällaiselle. Yhteen aikaan kuljin niin sanotusti hoidossa ahdistukseni vuoksi. Psykologi kysyi, eikö ahdistukseni stressaa minua. Vastasin, ettei stressaa koska en anna sen stressata. En silloin ymmärtänytkään kuinka oikeassa olin.
vanha mestari vanha mestari kommentoi_ 4. heinäkuu 2009 21:01
Mikään ei voi rentouttaa enempää kuin retki luontoon, mieluummin niin että on myös vettä ja rantakiviä millä istuskella. Kaikki tämä tietenkin ilman kiirettä ja puhelinta.
Aapeli Aapeli kommentoi_ 4. heinäkuu 2009 22:00
Mikään ei ole minulle rentouttavampaa kuin mennä kameran kanssa pers pitkälle ötököitten perässä. Se rentous saattaa kyllä karista sitten, kun koneen ääressä kuvia katselee.
Toinen vaihtoehto on olla tekemättä mitään. Joskus aika vaikea laji.
Sitten vielä matkustelu, mutta se kuitenkin vaatii vähän pidemmän suunnittelun.
Lasse Kallo Lasse Kallo kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 08:31
Kaikkia ei hoksi kerralla. Myös soutelu järvellä, katiskojen kokeminen ja uistattaminen rauhoittavat, rentouttavat. Ylipäätänsä liikkuminen luonnossa on antoisaa. Nuorempana tuli monet tunturirireitit tutuksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot