Onko kansakunnallamme varaa ylläpitää Kataisen sextettiä?

Hallituksen puoliväliriihi järjesti sattumalta tai ujutetusti mukavan lottovoiton vakavaraisille listaamattomille perheyhtiöille *], joilla on reippaan kokoiset ja terveet taseet. Hyvä niin, varsinkin silloin, jos nämä yhtiöt ottavat isänmaallisina osaa työllistämistalkoisiin – suorittamalla investointeja ja henkilörekrytointeja.

Hallitushokema – Jyrkin suusta

Jyrki Kataisen hallitus, Kokoomuksen todellisella noin 13 prosentin kansalaiskannatuksella 1] haluaa työtä, hyvinvointia ja kasvua. Kuulostaako tutulta? Ovathan nämä kannatettavia ja kansaan meneviä teesejä ja tulevaisuusinnovaatioita – ”kansanfilosofi” Himasen oppiteeseistäkö?

Uskoiko Jyrki Katainen ja Vasemmiston ministeriedustaja Paavo Arhinmäki oikeasti siihen, että yritykset todella palkkaavat työttömiä ja työttömyysuhan alla olevia? Yksikään yhtiö ei palkkaa ilman yhtiöllistä ja tuottoon ja omistajien etuun tähtäävää syytä. Yhteisöveron alennus otetaan toki suurella tyydytyksellä vastaan – mistähän valtio raapii todellisuudessa tuon noin 900 miljoonaa euroa – verokuopan täytteeksi. Alkoholiverokin tulee määränä alenemaan.

Suomi on maailmanlaajuisessa työn uudelleenjaon taistelussa

[ … http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/101019-maailmanlaajuinen... … ]

Meillä toveri maksaa ”liikaa” tai hänellä on keskimäärin liikaa ostovoimaa – sitähän todistelee osin meidän eräs maailman suurimmista ympäristöjäljistä 2]. Tuntuu jotenkin kornilta tämä jatkuva ja sisällyksetön kasvuhuuto – ilman, että ymmärretään sen syy-seuraussuhteet meidät ainoana elättävään biosfääriin – kaikkinensa.

Vakava verotusvirhe nro 1 jo joululta 2007?

[E] … http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115563-kiusallinen-kysym... … ]

Jyrki Katainen, ollessaan 2007 silloisen Matti Vanhasen II hallituksen valtiovarainministeri, sääti työssäoleville tuloverohelpotukset – hyvää tarkoittavalla idealla, jossa lisääntynyt veronmaksajan käteisosuus tulee kulutuksen kautta kansantalouteen piristämään rahanpyörimisellä 3] kasvua ja työpaikkoja. Näin ei tapahtunut.

Suomen Pankki oli ajantasalla

[ 2007 … http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/10/suomen-pankki-kansalaisen.html … ]

Jouluna 2007 Suomen Pankki 4] antoi vakavan julkisen varoituksen maailmantaloudesta, velan kasvusta ja amerikkalaisperäisestä sub-primekriisistä. Katainen ei huomannut tai noteerannut tätä, vaan ilmaisi julkisesti televisiossa, että sub-prime kriisi vyöryy ohitsemme – ei vyörynyt, vaan iski täydellä voimalla. Emme olleet varautuneet siihen, olihan Katainen juuri vienyt valtiolta eväitä veronalennuksina, joilla oltaisiin operoitu työllistämisohjelma (vaikka velan otolla! -tämä on sitä jälkiviisautta) – vaikka julkishallinnon piiriin. Näin ei tehty.

Työtä tekevä kansa jemmasi säästyneet veroalet pankkitileille,

sukanvarteen tai sijoittivat ulkomaille – ei syntynyt Kataisen toivomaa kansantalouden pyörrettä liikkuvana rahana, vaan se säilöytyi ”pahan päivän varalle”. Vanhan kaavan mukaan rikkaat rikastuivat ja köyhät menettivät sen vähäisenkin työn – syntyi kalvava työttömyysputki, velkaantumisputki ja pahimpana nuorison ajauma toimettomuuteen, josta kärsii vielä koko yhteiskunta. Katainen oli tehnyt lohduttoman virheen päättelemällä väärin maailman menon – Suomen Pankin varoituksista huolimatta.

Nyt Katainen runnoi sextettinsä avulla lottovoiton vakavaraisille – osinkoja alehintaan

Aikeena on jälleen kauniisti tuottaa työpaikkoja, toimeliaisuutta ja työtä. Yksikään yhtiö ei palkkaa vain palkkaamisen vuoksi – pitää olla liiketaloudellinen syy. Vain valtio ja kunnat voivat harrastaa yhteiskuntahyödyllisyyttä rakennuttamalla esimerkiksi yleistä infrasstruktuuria tai muuta sen tyyppistä.

...

Vakava Katais-Urpilaisverotusverhe nro 2 – armon vuonna 2013?

Tekikö Katainen, yhdessä SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen kanssa - jälleen, toistamiseen lohduttoman virheen nro 2, koko kansataloudelle ja kansakunnalle. Herää kysymys, onko maallamme varaa ylläpitää Kataisen sextettiä – kun vielä kuntauudistuskin on leivottu sote -uudistuksen edelle ohjaamaan kunnat mahdolliseen rämeikköön, jonka korjaamiseen valuvat ne vähätkin voimavarat.

Mutta ei niin paljon ”pahaa”, ettei hyvääkin –

nyt kun sukellamme pohjalle; tosin reilu puolet kansasta kylpee materiaalisen hyvinvoinnin paisteessa, vain reilu 20 prosenttia kansasta 5] huutaa ikeen alta, jossa ruokakauppoen ”punaiset alelaput” käyvät kauppansa, kun ruokakukkaro ammottaa tyhjyyttään. . ( … ) .

...

Tuhkasta se Feeniks lintukin nousee

Nyt pitää vain saada hallitusremontti, tai samantien eduskuntaremotti, eikä vain talona, vaan edustajina. Samalla päivänvalon tulee näkemään kansalaisaloite 6] presidentin valtaoikeuksien osittaisesta palauttamisesta – ja nimenomaan maamme hallituksen valvojana, opastajana ja jopa eroprosessin käynnistäjänä.

Meillä on vielä pitkä matka marraskuussa 1939 alkaneisiin hankaluuksiin -silloin kansa yhdistyi – milloin tämä tapahtuu uudestaan, näin nykyaikana?

.

VIITTEET

*] Todellisuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä on selvitettävä mikä oikea vaikutus tällä listaamattomien ”lottovoitolla” on – siis kuinka paljon se vuotaa rahaa omistajien taskuun alennetuin osinkoveroin – tämän tulee julki joskus, ja varmasti. Puoliväliriihen muutkin kohtiot edellyttävät tarkkaa jälkisaurantaa, koska sieltä muodostuu joko tukevaa tai hylkäävää vaalimateriaalia seuraavien eduskuntavaalien ehdokasasettelulle.

1] Kokoomuksen todellinen kannatus viimeisistä eduskuntavaaleista on noin reilu13 prosenttia – laskettaessa kaikista äänioikeutetuista.

2] Mikäli kaikki intialaiset ja kiinalaiset osto- ja kulutuskäyttäytyisvät kuten me suomalaiset – tarvitsisismme toisen ja ehkä kolmannenkin maapallon, se lienee mahdotonta innovatiivisimmillekin poliitikoille!

3] On kiistatta näytetty toteen, että vinhasti pyörivä ja ”liiaksi pesää rakentamaton” kansantalouden raha tuottaa toimeliaisuutta, työtä ja lisää kulutusta – siis kasvua, kunnes maapallokohtaiset materiaali- ja energiavarat luonnosta repäistyinä loppuvat.

4] Suomen Pankin varoitukset joululta 2007, tuolloin valtiovarainministerinä oli Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen - http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2007/12/taloudessa-tapahtuu-kulutamme... -

5] Reilu 20 prosenttia kansasta on enemmän kuin yhdenkään puolueemme todellinen kannatus – lukuun ottamatta ”nukkuvia”, joita on vakiintuneesti kertynyt noin 40 prosenttia.

6] Kansalaisaloitteet ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136601-kansalaisaloittee... -

...

[E] Extra

Linkin - http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/03/houkuttaako-korkea-virka-jatt... – alta aukeavan artikklein loppuosassa lyhennelmä vuoden 2007-2008 verotustapahtumista ja analyysia siitä.

[ORIG 2007] Jouluna 2007 nuori ja tuore valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) hoksasi tuloveron kevennykset lääkkeeksi ravita kotimaista kulutusta, kun amerikkalaisten sub-primekriisiä lähdettiin torjumaan - tosin Katainen oli todennut medialle ja kansalle, että kriisi purjehtii ohitsemme. Näin ei tapahtunut, vaan kansa koki ravistukset jo keväällä 2008, josta alkoi Suomen velkaantuminen ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu.

[ … http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20356-kun-tiedetty-ja-en... … ]

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

http://www.facebook.com/first.ilkka

Kansalaisaktivisti ja Kiina konsultti - Helsinki

OT

Onko kansakunnallamme varaa ylläpitää sextettihallitusta?

(Median, talousasiantuntijoiden kuin muidenkin asioista perillä olevien mielestä hallituksemme puoliväliriihi synnytti kestämättömiä paineita kansalaisille, hallituspuolueille ja veronmaksajille)

Sent

mauri.pekkarinen@eduskunta.fi<mauri.pekkarinen@eduskunta.fi>;eero.heinaluoma@eduskunta.fi<eero.heinaluoma@eduskunta.fi>;taru.tujunen@kokoomus.fi<taru.tujunen@kokoomus.fi>;matti.putkonen@perussuomalaiset.fi<matti.putkonen@perussuomalaiset.fi>;timo.laaninen@keskusta.fi<timo.laaninen@keskusta.fi>;presidentti@tpk.fi<presidentti@tpk.fi>;erkki.liikanen@bof.fi<erkki.liikanen@bof.fi>;paavo.vayrynen@keskusta.fi<paavo.vayrynen@keskusta.fi>;sampo.terho@europarl.europa.eu<sampo.terho@europarl.europa.eu>;kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi<kimmo.tiilikainen@eduskunta.fi>;juha.sipila@eduskunta.fi<juha.sipila@eduskunta.fi>;vesa.vihriala@etla.fi<vesa.vihriala@etla.fi>;pasi.holm@ptt.fi<pasi.holm@ptt.fi>;sixten.korkman@aalto.fi<sixten.korkman@aalto.fi>;martti.hetemaki@vm.fi<martti.hetemaki@vm.fi>;jutta.urpilainen@vm.fi<jutta.urpilainen@vm.fi>;jyrki.katainen@vnk.fi<jyrki.katainen@vnk.fi>;

...

AL_US

BLOG16275IL

---29032013---

Katselukerrat: 101

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot