On suoraselkäisiä ja on "vääräselkäisiä".

Muistelin tässä poliittisten puolueidemme lähihistoriaa siltä osin, miten toimivat syrjäytetyt puoluejohtajat uuden puheenjohtajan tullessa remmiin.

Ensimmäinen esimerkki tulee Sosiaalidemokraateista, kun Rinne syrjäytti Urpilaisen.  Valintansa jälkeen Rinne tarjosi Urpilaiselle hallituksesta ministerinpaikkaa, mutta Urpilainen päätti siirtyä rivikansanedustajaksi, eikä ottaa nöyryytettynä vastaan "almua" ja antoi Rinteen aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä. (hatunnosto Urpilaiselle )

Toinen esimerkki tulee Kokoomuksesta, jossa Stubb toimi kuten Urpilainenkin ja ei Orpon houkutteluille ministerinpallista lämmennyt, vaan istuu suoraselkäisenä riviedustajana eduskunnassa ( hatunnosto Stubbille )

Kolmas esimerkki on Perussuomalaiset ja vaikka Soini päättikin siirtyä sivuun vapaaehtoisesti, niin kyllä hänet syrjäytti nuijanvarresta Jussi Halla-aho, sanomalla lähtevänsä tavoittelemaan perussuomalaisten puheenjohtajuutta Soinin valinnoista riippumatta.  Ja valitaanpa sitten kuka hyvänsö perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi, niin Soinipa ei toimikkaan samoin kuin kaksi edellämainittua entistä puheenjohtajaa, jotka suoraselkäisesti antoivat uuden puheenjohtajan aloitta työnsä ilman edeltäjänsä "painolastia".

Eikö tosiaan 20 vuottakaan riittänyt Soinille, että vielä pitää jäädä hallitukseen takapiruksi ja taakaksi uuden puheenjohtajan ponnistaa ja kenellekkään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, kuka sitä todellista valtaa puolueessa käyttää tästä eteenkin päin. ( hattu pysyy päässä )

Ja jos Soini kuvittelee, että henelle ei löydy korvaajaa ulkoministeriksi, niin ainahan on mahdollisuus antaa tämäkin salkku kokoomuksen hallintaan ! ! !

Terhon tavat olemme oppineet tuntemaan, mutta itse ajattelin, että jos Jussi Halla-aho valitaan uudeksi puheenjohtajaksi, niin hän ei ole "ostettavissa", vaan putsaa ulkoministerin pöydän "Glamoudista".

Kaikki kunnia Soinille kahdestakymmenestä vuodesta, mutta pahan maun suuhun ja historiaan tämä hänen roikkumisensä vallankahvassa jättää, jos hänen tahtipuikkoonsa alistutaan, vaikka karilla ollaan pohjaköliä myöden.

Katselukerrat: 148

Heikki Karjalainen kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 06:43

Soini osoittaa suoraselkäistä moraalia häntä äänestäneille ja edelleen häneen uskoviin, eikä usko yhdenasianpuolueen jatkoon mitenkään luomaltaan pohjalta.

Nyt, kun Sinäkin Väiskin tapaan ml. tuhannet muut, ette enää äänestä kunnallisvaaleissakaan - persuja ei enää sen jälkeen ole kuin historiassa - luopiot.

Väinö Okaruusu kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 06:54

Heikki, kun nimeni esiintyy kommentissasi, joka on hyvin loukkaava, ilmoitan, että en ole luopio. Olen vain päättänyt ilmaista kantani Suomen puoluediktatuuriin jättämällä äänestämättä.

arvi matias marjamäki kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 07:25

Nimitelköön Heikki tapansa mukaan jos se helpottaa, minua lähinnä huvittaa nämä hänen luonnehdintansa ja enpä niille tämän enempää palstatilaa uhraakkaan.

Heikki Karjalainen kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 07:40

Väiski

En minä oikeaa sinua maininnut, vaan nimimerkkisi.Oikea nimesihän on ihan tunnettua tavaraa jo Uuden Suomen aljoilta. Arvi sai nimensä mukaisen ansion.

Väinö Okaruusu kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 08:18

Heikki, minun ihan oikea etunimeni on kirkon kirjojen mukaan Väinö. Hyvällä lapsella katos kun on monta nimeä.

arvi matias marjamäki kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 11:02

Vähän aiheen sivusta. Esimerkiksi ulkoministerin salkku on vähäpätöisin salkku hallituksessa, se toimii vain hallituksen ja pääministerin juoksupoikana EU- alueelle ja presidentin juoksupoikana EU.n  ulkopuolisiin maihin.  Saisi lakkauttaa, kyllä presidentti ja pääministeri hoitelevat ulkosuhteet yhteisesti sovitun linjan mukaisesti.

Eemeli kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 11:25

Ei pääministeri tai presidentti jouda reissaan joka paikkaan. Ja olisi myös naurettavaa presidentin hyppiä siellä sun täällä.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot