Olisiko aika tehdä jotain?

[Olli Blomster]

Joni on melko tavallinen 14 vuotias poika, tosin hän on aika kalvakka ja ulkoisesti jopa hieman ruipelo. Joni on aina ollut hieman sisäänpäin kääntynyt eikä häntä ole juurikaan jaksanut kiinnostaa muiden murrosikäisten poikien tavoin kylällä kavereitten kanssa riehuminen. Älyssä Jonilla ei ole vikaa, vaikka äiti on alkanut niin väittääkin, tämä johtuu siitä että poika ei ole vuosikausiin saanut todistuksiinsa kunnollisia numeroita pelkkiä vitosia ja kutosia paperit väärällään. Kolmanteen luokkaan asti Jonin koulu meni ihan hyvin. Sitten se alkoi, häntä alettiin haukkua luurangoksi ja homoksi. Joni ei osannut puolustautua koska ei ole ikinä halunnut kenellekään pahaa eikä olla ilkeä. Niinpä haukkuminen alkoi muuttua myös fyysiseksi väkivallaksi. Jonin ei tarvinnut kuin kävellä luokan “kovien jätkien” ohi väärällä tavalla ja aina tuli napakka isku olkapäähän tai mahaan. Joni ei enää kyennyt keskittymään koulussa mihinkään tehtäviin, aina kun Joni edes yritti viitata tunnilla opettajan esittämään kysymykseen muut luokkalaiset nauroivat ja huutelivat ilkeyksiä jo valmiiksi ennen kuin hän ehti edes vastaamaan. Enää Joni ei viittaa. Hän istuu hiljaa ja odottaa vain että koulupäivä loppuisi. Hän yrittää parhaansa mukaan elää jossain toisessa maailmassa jossa kiusaajia ei ole olemassa. Tänään Joni sai englannin kokeesta numeron, viisi miinus, se ei juurikaan kiinnosta häntä enää vaikka hän tietääkin että äiti huutaa ja raivoaa pää punaisena eikä voi käsittää mikä poikaansa vaivaa. Joni kävelee kotiin koulun jälkeen, ulkona on melkein 20 astetta pakkasta hänellä ei silti ole päässään pipoa eikä hanskoja käsissään, hän unohti ne aamulla kotiin tai oikeastaan hän ei vain välittänyt. Kauempana näkyy kolme hahmoa, Joni alkaa panikoida. Hän näkee jo ketkä tulevat häntä kohti. Kolme Jonin pahinta kiusaajaa juoksevat hänet kiinni. He haukkuvat häntä, yksi lyö, yksi potkii ja kolmas työntää takin sisään lunta. He lopettavat vasta kun nenästä ja huulesta vuotaa veri ja kun Joni alkaa itkeä suoraa huutoa. Jätkät lähtevät pois ja huutavat mennessään “siitäs sait vässykkä! herää kolostas tää oli vasta alkua!” Joni nousee maasta enää hän ei itke, hän ei välitä verestä joka valuu huulesta ja nenästä vaan antaa sen valua suoraan maahan. . . Äiti tulee illalla kotiin ja menee jonin huoneeseen katsomaan mitä poika tekee, äiti näkee Jonin joka ei hengitä ja koulupöydällä englannin kokeen, viisi miinus ja lapun jossa lukee “sori äiti“.

Olisiko aika tehdä jotain?!

[Lasse Kallo]

Puhutteleva kirjoitus. Kävin kansakoulun + jatkokoulun 1954 - 1961. Meitä oli kyläkolussa melko tarkalleen sata oppilasta. Nokkimisjärjestys tuli opittua jo alaluokilla. Kuitenkin - peli oli käsittääkseni reilumpaa kuin nykyisin. Ketään ei syrjitty liikaa, ketään ei kiusattu liikaa. Totta kai oppilaat, varsinkin pojat ottivat mittaa toisistaan. Ketään ei kuitenkaan rökitetty porukalla. Isommat pojat pitivät siitä huolen. Kun itse olimme yläluokilla, panimme homman kiertoon. Pidettiin huoli siitä, että heikompaa ei kohdeltu liian kaltoin. Käsittääkseni sama piti paikkansa myös aikuisten maailmassa. Tappelu loppui siihen kun heikompi oli maassa. Entä nykyisten? Tappelu taitaa vasta alkaa siitä kun heikompi on maassa.


Käsitykseni mukaan elämä oli silloin niin lapsille kuin vanhemmillekin fyysisesti vaativampaa, henkisesti helpompaa kuin nykyinen elämän meno.

Summa summarum: Miksiköhän minusta tuntuu, että minkä enenmmän uusdarwinismi ja uskontokielteisyys valtaavat alaa, sitä enemmän eksyksissä ihminen tuntuu olevan? En puolusta uskontoja, en ole itsekään järin uskovainen, tuli vain mieleen.

[Kalevi Järvinen]

Joo , Olli. Kyllä kasvatus auttaisi mutta ei ihmisille voi mennä sanomaan , että tee niin ja niin. Se nyt ei vaan käy.
Ihmiset kasvattaa niinkuin ne kasvatta, ja kaikenlaista asennekasvatusta ja tietoa on jaettu jo vuosikymmeniä ilman mitään tulosta.
Tai paremminkin tulosta on tullut mutta ihan väärin päin.
Niettä kyllä olen sitä mieltä, ettei kasvatus auta
Moi kalluj.

[Kyuu Eturautti]

Tähän ns. henkisen puolen kasvatukseen pätee sama kun matematiikan opiskeluun. Parempi on olla kertomatta vastauksia vaan sen sijaan opettaa ongelmanratkaisua ja metodeja. Optimitilanteessa lapsi itse osaa tulkita miten kannattaa toimia pärjätäkseen yhteiskunnassa ja toisten ihmisten kanssa fiksusti.

Puhun optimitilanteista, sillä myönnän tämän olevan teoreettista, mutta kaikesta huolimatta järkevä ajatusmalli. Mitä paremmin lapsi opetetaan itse oppimaan, ymmärtämään, selvittämään ja myös ajoittain kyseenalaistamaan, sitä paremmin hän voi löytää sellaisen muita ihmisiä huomioivan käytösmallin, josta hän voi pitää kiinni. Silloin hyvät tavat tulevat ns. takaraivosta.

Tässä mallissa erityisen tärkeää ovat mielestäni hyvät roolimallit.

[Olli Blomster]

kyuu juuri näin.
mielestäni ajatus että kasvatuksella ei ole mitään merkitystä niinkuin Kalevi J sanoo on täysin naurettava väite. Parasta kasvatusta on juuri se mitä Kyuu sanoi, olla hyvä roolimalli.

[Vesa-A]

Saman minkä K. Eturautti sanoi yllä, voi sanoa vielä yksinkertaisemminkin.

Asioista ja periaatteista keskustelemalla ja resoneeraamalla päästään parhaisiin tuloksiin, jos halutaan ohjata lapsen tai nuoren ajattelua. Jossain vaiheessa tämän täytyy pystyä tekemään omia ratkaisujaan, kuten juuri kouluympäristössä.

Lapsen täytyy tosiaankin oppia omassa sisimmässään käsittämään, mikä on oikeaa ja järkevää suhtautumista lähimmäisiin ja ympäristöön. Tätä ei pysty ohjelmoimaan siihen, kuten koneisiin. Tämä on itsenäinen yksilö.

Hyvät esimerkit ovat myös tärkeitä. Jos vanhemmat antavat huonoa esimerkkiä ja mallia, varsin todennäköistä on, että paljon siitä tarttuu ja siirtyy myöskin jälkeläiseen.

[Kalevi Järvinen]

Minä en väittänyt , ettei kasvatuksella olisi merkitystä. Mitään naurettavaa ei ollut minun esityksessäni. Sen sijaan omissasi on paljonkin. Lähimpänä totuutta oli nääsvill. Oppia on jaettu tuhansia vuosia ilman tulosta.
Mistä ihmeestä ne roolimallit voisivat tulla. Ja kuka niitä opettaa ja kelle. Tuo , jos mikä on naurettavaa. Yhteiskuntamme ympärillä jakaa ihan ilmaista asennekasvatusta. Työttömyyttä ja väkivaltaa ja itsemurhia ja epätasa- arvoa kaikilla mahdollisilla tasoilla.
Pyyhitäänkö se vain yli ja sanotaan , ettei se mitään. Se nyt vain on niin , että toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Niinhän se on ihmistenkin kesken . Toisille ei ole tukkaa ja toisille kasvaa nenää kun porkkanaa. Toisilla on varaa kasvattaa lapsiaan olemalla työttöminä kotona ja toiset ei kerkiä tekeen edes töitään ihmisten aikana saati asumaan kotona kasvattamassa .

Tämä maailma ei ole Olli sama missä yrität selittää eläväsi. On naurettavaa , ettet huomaa katsoa ympärillesi.
Kalluj.

[Olli Blomster]

Arvoisa Kalevi Järvinen

sanot "Oppia on jaettu tuhansia vuosia ilman tulosta." Toki maailmassa on paljon pahaa ja pahoja ihmisiä. Mutta voitko todella väittää että ihmisen käytös ei olisi parissa tuhannessa vuodessa muuttunut jossain määrin parempaan suuntaan? Ja vaikka ihmisen käytös olisi muuttunut sinun mielestäsi aikojen saatossa huonompaan suuntaan eikö se silti todista sen että ihmisen käytös voi muuttua ja näin ollen muutos parempaankin on mahdollinen?

Enkä minä kuvittele eläväni missään pumpulimaailmassa, en todella.

Kerroppa Kalluj mitä meille jää jäljelle jos emme yhtään usko siihen että asioita voi muuttaa parempaan suuntaan? Emmekös me kaikki voisi siinä tapauksessa etsiä tarpeeksi tukevan puun oksan ja jämäkkää narua? Kiikkaaa. . .