Aamulehti Blogit

Joni on melko tavallinen 14 vuotias poika, tosin hän on aika kalvakka ja ulkoisesti jopa hieman ruipelo. Joni on aina ollut hieman sisäänpäin kääntynyt eikä häntä ole juurikaan jaksanut kiinnostaa muiden murrosikäisten poikien tavoin kylällä kavereitten kanssa riehuminen. Älyssä Jonilla ei ole vikaa, vaikka äiti on alkanut niin väittääkin, tämä johtuu siitä että poika ei ole vuosikausiin saanut todistuksiinsa kunnollisia numeroita pelkkiä vitosia ja kutosia paperit väärällään. Kolmanteen luokkaan asti Jonin koulu meni ihan hyvin. Sitten se alkoi, häntä alettiin haukkua luurangoksi ja homoksi. Joni ei osannut puolustautua koska ei ole ikinä halunnut kenellekään pahaa eikä olla ilkeä. Niinpä haukkuminen alkoi muuttua myös fyysiseksi väkivallaksi. Jonin ei tarvinnut kuin kävellä luokan “kovien jätkien” ohi väärällä tavalla ja aina tuli napakka isku olkapäähän tai mahaan. Joni ei enää kyennyt keskittymään koulussa mihinkään tehtäviin, aina kun Joni edes yritti viitata tunnilla opettajan esittämään kysymykseen muut luokkalaiset nauroivat ja huutelivat ilkeyksiä jo valmiiksi ennen kuin hän ehti edes vastaamaan. Enää Joni ei viittaa. Hän istuu hiljaa ja odottaa vain että koulupäivä loppuisi. Hän yrittää parhaansa mukaan elää jossain toisessa maailmassa jossa kiusaajia ei ole olemassa. Tänään Joni sai englannin kokeesta numeron, viisi miinus, se ei juurikaan kiinnosta häntä enää vaikka hän tietääkin että äiti huutaa ja raivoaa pää punaisena eikä voi käsittää mikä poikaansa vaivaa. Joni kävelee kotiin koulun jälkeen, ulkona on melkein 20 astetta pakkasta hänellä ei silti ole päässään pipoa eikä hanskoja käsissään, hän unohti ne aamulla kotiin tai oikeastaan hän ei vain välittänyt. Kauempana näkyy kolme hahmoa, Joni alkaa panikoida. Hän näkee jo ketkä tulevat häntä kohti. Kolme Jonin pahinta kiusaajaa juoksevat hänet kiinni. He haukkuvat häntä, yksi lyö, yksi potkii ja kolmas työntää takin sisään lunta. He lopettavat vasta kun nenästä ja huulesta vuotaa veri ja kun Joni alkaa itkeä suoraa huutoa. Jätkät lähtevät pois ja huutavat mennessään “siitäs sait vässykkä! herää kolostas tää oli vasta alkua!” Joni nousee maasta enää hän ei itke, hän ei välitä verestä joka valuu huulesta ja nenästä vaan antaa sen valua suoraan maahan. . . Äiti tulee illalla kotiin ja menee jonin huoneeseen katsomaan mitä poika tekee, äiti näkee Jonin joka ei hengitä ja koulupöydällä englannin kokeen, viisi miinus ja lapun jossa lukee “sori äiti“.

Olisiko aika tehdä jotain?!

Jaa 

Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 22:17
Vesa-A, tätä keskustelua olisi helpompi jatkaa jos pysyttäisiin asialinjalla, eikä kiisteltäisi siitä mitä sinun mielikuvitusystäväsi sanoi sinulle missäkin. En kiistä oikeuttasi uskoa mihin haluat, mutta ymmärtänet että analyyttistä keskustelua ei voi käydä muuta kuin tosiasioiden pohjalta. Siksi toivon, että jätät villeimmän mielikuvituksesi pois tästä keskustelusta.

Minun mielestäni oikea ja väärä ovat asioita, jotka lapsi oppii kasvaessaan. Ne eivät ole syntymästä alkaen olemassa olevia kuten vaistot tai vaikkapa lisääntymisvaiston myötä ilmenevä empatia. Julma esimerkki tästä tosiasiasta näkyy dokumenteissa hyvin nuorena kaapatuista lapsisotilaista.

Mutta palataksemme asian ytimen keskustaan, mielestäni kosketus ihmisiin, dialogi, yhteisö ovat kovia sanoja. Koulu on yhteisö, mutta kenties sen tukirakenteet ovat liian keveitä määräänsä nähden. Mielestäni parhaat tulokset saadaan heti todella pienestä pitäen välttämällä syrjäytymistä.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 23:07
Onko osasyy kiusaamisiin kylä-ja lähikoulujen lakkauttaminen,sanotaanhan että joukossa tyhmyys tiivistyy.Kyllä pienissä kouluissa ja luokissa opettajilla on paljon paremmat mahdollisuudet seurata oppilaiden kehitystä ja mahdollisia oirehtimisia.Myös oppilaiden keskinäinen yhteenkuuluvuus on helpompi saada pienessä luokassa.Näistähän on varoiteltu ties kuinka kauan,mutta välittääkö nuo päättäjien pässinpäät siitä,pääasia on säästöjä tulee tässä ja nyt,huomisesta viis.
Minna Tanner Minna Tanner kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 00:14
Hannu,

taannoin laskin , että luokkakuvassani ekalla luokkalla oli jotain 35 lasta,
tänään juuri muisteltiin, kuinka Norssissa kuulemma oli 47 lasta yhdellä
luokalla, jolle kaikki luokalta jääneet palautuivat oppivelvollisuuden loppuun
asti. Asiat eivät ole siis ainakaan paremmin olleet 30 v.sitten. Luokkakoot ovat
aivan toisenlaisia nykyään. Kyllä tässä on kotikasvatuksella se suurin rooli.
Ennenvanhaan opettajat myös saattoivat ottaa jonkun lapsiparan silmätikukseen,
nykyäänhän siitä saa suurinpiirtein linnaa...
Matti Meikä Matti Meikä kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 01:58
Blomsterille sanoisin, että riippuu paljon koulustakin kuinka viimeisen päälle ahdistava paikka voi olla. On kouluja, joissa oppilaat räkivät lattialle, huorittelevat ja homottelevat opettajia, kiusaavat porukassa heikompiaan, hajottavat paikkoja yms. Tunnut olevan autuaallisen tietämätön näistä?

Mitä tulee 15-vuotiaan pojan kirjoitukseen ja siitä Vesa-A:n vetämistä johtopäätöksistä voisin sanoa, että uskonnolliset ihmiset ovat kautta-aikojen olleet muita ahdasmielisempiä ja väkivaltaisempia.

Ei se tee ketään väkivaltaisemmaksi tai muuten huonommaksi, jos ei usko uskonnollisiin satuihin ja tarinoihin. Otetaanpa esimerkki: jos minä alkaisin puhua, aivan tosissani vakavalla naamalla, että uskon vaikkapa lehmään ja kunnioitan sitä Jumalana, niin minua pidettäisiin hulluna, vaikka lehmä on sentään olemassa, mutta uskovaiset voivat esittää uskoaan täysin kuviteltuun olentoon, eikä heitä usein leimata hulluiksi?

On perin juurin hämmentävää, että ihminen voi tällä tavoin uskoa Jumalaan, koska se on todiste siitä, että määrättyjä ihmisiä voi näinkin laajamittaisesti ja vakavasti aivopestä uskomaan mitä tahansa! Heidän aivojen onkaloissa tapahtuu jotain hämmentäviä kytkentöjä, koska tällainen on mahdollista.
Matti Meikä Matti Meikä kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 02:17
Minna: Jos luokkakoko olikin suurempi, niin koulunkäyntirauha luokassa oli taatusti parempi kuin nykyisessä 20 hengen luokassa. Toisekseen luokkakoon perusteella ei myöskään voi määritellä ovatko asiat paremmin nykyään, sillä jokainen ymmärtää, että ne eivät ole.

Kotikasvatuksesta puhutaan jatkuvasti ja siirretään koululaitoksen vastuuta taata koululaisille turvallinen ja rauhallinen kouluympäristö. Jos lapsi on kasvatettu hyvin, niin hän helposti joutuu kiusattavaksi erilaisuutensa vuoksi. Se siitä kotikasvatuksesta. On todettava tosiasiat: koulussa hyvätkin tavat oppinut muuttuu ympäristönsä mukaiseksi ja hyvät tavat unohtuvat. Tämä kierre on saanut alkunsa, ei suinkaan kotikasvatuksen dramaattisesta muutoksesta, vaan siitä, että koululaiset saavat koulussa elää ilman sitä kuria, joka heillä on kotonaan eli saavat käyttäytyä huonommin kuin kotonaan.

Tällöin myös hyvin käyttäytyvät nuoret voivat muuttua vähemmän hyvin käyttäytyviksi. Sitten on olemassa nuoria, jotka kodin ulkopuolella ollessaan käyttäytyvät todella huonosti ja kotona esittävät vanhempiensa kultapojua tai -tyttöä. Sen vuoksi vanhemmat eivät voi uskoa, että heidän lapsensa voisivat syyllistyä mihinkään ilkivaltaan tai huonoon käytökseen.

Kouluihin pitää asentaa kamerat ja vanhemmille pitää lähettää filmiä heidän lapsistaan, heidän käyttäytyessään huonosti. Lisäksi koulusta pitäisi voida antaa pakkolomaa myöskin tarvittaessa. Lisäksi kouluihin pitää palkata nuoriso-ohjaajaa-järjestysmiehiä, jotka valvovat oppilaiden tekemisiä ja puuttuvat koulukiusaamisiin.

Asia on niin, että nuoriso pitää kurilla saada käyttäytymään paremmin, niin se on ennenkin ollut ja niin sen pitäisi ollan nytkin.

PS. Meneppä ojentamaan nuorta esim. pihapiirissä, niin vanhemmat saavat raivokohtauksen, kun heidän pienokaistaan tohditaan ojentaa. Asenne on ikävä kyllä se, että meitin poika tai tyttö saa tehdä mitä vaan. Tämä myöskin on yhtenä suurena syynä nykyiseen ongelmaan.

Montako koulumurhaa täytyy vielä tapahtua, että Suomessakin aletaan asiaa hoitaa sen ansaitsemalla vakavuudella. Päättäjien olisi myös herättävä sekä myös median, mutta sekin on nykyään myös aivan hampaatonta touhua.
Matti Meikä Matti Meikä kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 02:25
Ai niin yksi asia unohtui vallan, nimittäin televisio, joka suoltaa todella typeriä ohjelmia tunnista toiseen antaen nuorille todella kyseenalaisia käyttäytymis- ja ajatusmalleja. Ehdotan, että poistaisimme kaikki muut kanavat paitsi ykkösen, kakkosen, fst:n, yle-teeman, koska suurimmalta osalta muita kanavia tulee vain amerikkalaisia roskasarjoja sekä toinen toistaan luotaantyöntävimpiä tosi-teevee-ohjelmia.

Tällä menolla olemme pian (ellemme jo ole) maanpäällisessä helvetissä! On turha olettaa, että nykyhallitus ja sen ministerit ymmärtäisivät tällaisia ongelmia. Heille suurin huoli on seuraavat eduskuntavaalit.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 08:36
Lapsi tosiaan oppii kasvaessaan kasvatuksen ja ympäristön tuloksena erottamaan hyvän ja pahan.

Sitähän olen koko ajan tuonut esiin. Eipä tunnu itseään usein muita fiksumpana pitävä K. Eturautti kovin hyvin ymmärtävän luettua tekstiä, ja tekee tästä usein täysin vääriä johtopäätöksi.

M. Tanner kommentoi yllä siihen, että nämä käsitteet eivät voi olla mitään sattuman tulosta, että "näytäpä minulle tässä suhteessa virheetön ihminen."

Niitähän ei ole. Siksi näitä hyviä ohjeita ja määritteitä oikeasta ja väärästä tarvitaankin. Jos jokainen muodostaisi käsitteet siitä omassa mielessään, seurauksena olisi hyvin sekava ja konfliktientäyteinen yhteisö, lopulta täysi anarkia.

Se, että avauksessa kuvaillun kaltaisia ilmiöitä yhä enemmän ilmenee kouluissa ja muualla, osoittaavain yksinkertaisesti sen, että näissä eettisessä ja moraalisissa koodistoissa, ohjeissa ja periaatteissa joiden mukaan lapsia kasvatetaan on jotain perusteellista vikaa.

Samoin voidaan todeta se, että ympäristön vaikutus = siinä vallitseva "henki" ja asenteet vaikuttavat epäedullisesti.

Ei se sen monimutkaisempaa ole.

"Pikkunäpertelyllä" koulun rakenteellisista ongelmista ja luokkakoosta ei avauksessa kuvailtuja ongelmia lopullisesti korjata.

Merkitystä niilläkin tietysti on. Koko asiassa on syitä kuitenkin etsittävä vähän syvemmältä "rakenteiden perustuksista." Pelkä "pintaremontti" ei korjaa "lahoa rakennusta."

M. Meikä toteaa, että "uskonnolliset ihmiset ovat kautta aikojen olleet muita ahdasmielisempiä ja väkivaltaisempia."

Pitää tietysti osittain paikkansa, vaikka onkin varsin yleisluonteisen stereotypiamaisesti ja "hehtaaripyssyllä ampuen" esitetty toteamus.

Ns. nimikristityt ja sen, ja myöskin muut järjestäytyneet uskonnot ovat saaneet paljon suurta vahinkoa aikaan, antamalla uskontonsa "työkaluiksi" sotilaallisissa ja poliittisissa konflikteissa.

Näitä pidetään vallanpitäjien tai sen tavoittelijoiden parhaina apureina kiihoittamisessa väkivallan tekoihin erilaisissa konfliktitilanteissa.

Ns. maallinenkin historia taas osoittaa, että alkukristytyt eivät osallistuneet näihin konflikteihin. Noudattivat kristillisyyden perustajan Jeesuksen ja Raamatun kirjoitusten ohjetta täydellisestä puolueettomuudesta näiden suhteen.

Näin olisi pitänyt toimia kaikkien kristityiksi itseään väittävien sen jälkeen. Vaan eivät ole sitä tehneet. Kristikunnan historia on karmeaa luettavaa.

Se ei silti tarkoita, etteikö näitä ohjeita noudattaneita ihmisiä olisi ollut runsaasti aikojen kuluessa. Niitä on ollut ja on edelleenkin.

Pyrkivät noudattamaan ja soveltamaan käytäntöön esim. Jeesuksen ns. vuorisaarnan hienoja eettisiä ohjeita. Ne ovat yhä edelleen käypiä ja suositeltavia esim. vaikka lastenkasvatukseen tai vaikkapa kouluopetukseen. Sinänsä ne eivät ole mitään tunnustuksellista uskonnon opetusta.
Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 11:45
Siinä sitä mennään.....
Mutta asiaan.. Jo ensimmäisinä koulupäivinä jakaantuu koululaiset hyviin ja pahoihin tai ensi alkuun rikkaisiin ja köyhiin.
Kateus luodaan heti ilmaan. Toiset tuodaan mersuilla ja toiset toyotoylla ja toiset kävellen ja toiset vanhalla fiiatilla .
Muutama vuotta myöhemmin jakaantuminen jatkuu. Toiset pelaa tapparan ykkösjoukkueessa ja toiset Ilveksen ykkösjoukkueissa ja toiset KooVeen kaupunginosissa tai Tapparan tai Ilveksen kaupunginosissa.
Ja yllättävää kyllä ykkösjoukkueisiin ei saata päästä jos vanhemmat ovat akateemisia koska ne laittaa kuitenkin pentunsa yliopistoihin.
Vaatetus on yksi rahan aiheuttama jakokeino.

Siinä vasta aluksi. Yhteiskuntamme on sellainen , että katkeruutta syntyy ja sitä kautta kiusaaminen.
Voitaisiin kysyä miksi on järjestäytynyttä rikollisuutta tai miksi on mafia. Gangsterismia ei vaan voida estää millään konsteilla.
Olin itse kahdeksan vuotta koulu neuvostoissa silloin niiden aikaan ja hakattiin päitämme seinään näillä samoilla asioilla.
Opettajat on ajettu seinää vasten . Kukaan opettaja ei enää yskalla puuttua mihinkän. Poliisit eivät tule tutkimaan koulujen väkivältaa kun ei ole koulutusta eikä rahaa edes bussikortteihin.

Näin me vain sen haluamme olevan ja näin se on. Äänestämällä toisin saattaisimme 10 vuoden aikana muuttaa jotain mutta mehän emme äänestä toisin vaan aina samanlailla ja luotamme , että nää ja nää hoitaa asian .

Mutta ne ei hoida. Niitä kiinnostaa vaan maailman pelastaminen ja kokouspalkkiot. Tämmöiset asiat on ihan liian vaikeita valtuutetuille edes ymmärtää. Aina kun he menevät paikalle tarkastamaan niin asiat on niin hyvin että.

Koulukiusaaminen on hirvittävä asia mutta syyt ovat todella syvällä.Minkäänlainen kasvatus ei siihen auta. Ei ihmisiä voi määrätä kasvattamaan niin ja niin. Sieltä se nyt vain ei ole kotoisin.
Yhteiskunnan kidutetut ihmiset puolustavat raivokkaasti lapsiaan, jos joku parempiosainen "puuttuu" heidän "alueeseensa" eli lapsiinsa. Näin he ostavat omien lastensa rakkautta.
Ilmiö on myös työelämässä.
Sillon kun itse olin pieni siis joskus 1946 aikoihin asuttiin Pispalassa vuokralla kaupungin talossa ja pihalla oli meidän likoille isän laittama leikkimökki. Naapurin pojat tuli ja rikkoi sen ikkunat ja syyksi ilmoittivat, ettei se ole teidän mökki, SE ON VALTION MÖKKI...
Nii-in siittä on siis yli 50 vuotta. Eli aivan sama ilmiö jo silloin. En viitti sanoo ketä ne pojat oli mutta nykyään varsin tunnettuja ainakin toinen.

Koulutkin siirtävät nykyään pahoissa tapauksissa kiusatun toiseen kouluun ei siis kiusaajaa.???

Täysin selittämätöntä toimintaa. Ikäänkuin kiusattu olisi se syyllinen noin niinkuin virallisesti.
Arvatkaa minkälaisen tuntemuksen se tuo kiusatulle.
No toisaalta onhan tämä entinen eduskunnan naispuolinen lakivalvoja sanonut aikoinaan tupakki hampaisa televisiossa nauraen, että me olemme täällä vain valvomassa, että kansanedustajat tekevät asioita lain mukaa ja KAIKKIHAN TIETÄVÄT , ETTEI LAILLA JA OIKEUDEN MUKAISUUDELLA OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ TOISTENSA KANSSA.
Muistaakseni nimi ole Koskinen. Tällaiset tulkinnat laista pitäisi ensimmäiseksi poistaa. Ristiriita on aivan mahdoton.
Tämän mukaan kansanedustajat tekevät lakeja omia tarpeitaan varten saadakseen kansan peloteltua olemaan hiljaa ... tai tää on liian vaikeata ymmärtää kenenkään.

Tämmöisillä laeilla meidän on turhaa yrittää hillitä koulukiusaamista . Laithan melkein yllyttäävät siihen puolustamalla rikollisia ja takaamalla heille koskemattomuuden ja jos oikein huonosti käy, että joku joudutaan ottamaan kiinni , niin taataan rikolliselle parhaat mahdolliset vapaa- ajan viettomahdollisuuden ja elintaso vankeuden aikana. Paremmat kuin esim. vanhuksille laitoksissa.

Yhteiskunta on up - side down eli mullin mallin ja sitä hallitsevat rikolliset . Ei tästä mihinkään muuhun johtopäätökseen pääse. Toisaalta näkeehän sen muutenkin , Katsokaa ympärillenne.

Kalluj.
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 18:12
Matti Meikä kirjoitit
" Blomsterille sanoisin, että riippuu paljon koulustakin kuinka viimeisen päälle ahdistava paikka voi olla. On kouluja, joissa oppilaat räkivät lattialle, huorittelevat ja homottelevat opettajia, kiusaavat porukassa heikompiaan, hajottavat paikkoja yms. Tunnut olevan autuaallisen tietämätön näistä?"

Eiköhän lähes jokaisessa koulussa ilmene näitä örvellys porukoita. "Tunnut olevan autuaallisen tietämätön näistä?"
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 6. heinäkuu 2009 18:16
Kalevi kirjoitit
"Koulukiusaaminen on hirvittävä asia mutta syyt ovat todella syvällä.Minkäänlainen kasvatus ei siihen auta."

Nyt on ihan pakko kysyä että oikeinko olet tosissasi?

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot