Aamulehti Blogit

Joni on melko tavallinen 14 vuotias poika, tosin hän on aika kalvakka ja ulkoisesti jopa hieman ruipelo. Joni on aina ollut hieman sisäänpäin kääntynyt eikä häntä ole juurikaan jaksanut kiinnostaa muiden murrosikäisten poikien tavoin kylällä kavereitten kanssa riehuminen. Älyssä Jonilla ei ole vikaa, vaikka äiti on alkanut niin väittääkin, tämä johtuu siitä että poika ei ole vuosikausiin saanut todistuksiinsa kunnollisia numeroita pelkkiä vitosia ja kutosia paperit väärällään. Kolmanteen luokkaan asti Jonin koulu meni ihan hyvin. Sitten se alkoi, häntä alettiin haukkua luurangoksi ja homoksi. Joni ei osannut puolustautua koska ei ole ikinä halunnut kenellekään pahaa eikä olla ilkeä. Niinpä haukkuminen alkoi muuttua myös fyysiseksi väkivallaksi. Jonin ei tarvinnut kuin kävellä luokan “kovien jätkien” ohi väärällä tavalla ja aina tuli napakka isku olkapäähän tai mahaan. Joni ei enää kyennyt keskittymään koulussa mihinkään tehtäviin, aina kun Joni edes yritti viitata tunnilla opettajan esittämään kysymykseen muut luokkalaiset nauroivat ja huutelivat ilkeyksiä jo valmiiksi ennen kuin hän ehti edes vastaamaan. Enää Joni ei viittaa. Hän istuu hiljaa ja odottaa vain että koulupäivä loppuisi. Hän yrittää parhaansa mukaan elää jossain toisessa maailmassa jossa kiusaajia ei ole olemassa. Tänään Joni sai englannin kokeesta numeron, viisi miinus, se ei juurikaan kiinnosta häntä enää vaikka hän tietääkin että äiti huutaa ja raivoaa pää punaisena eikä voi käsittää mikä poikaansa vaivaa. Joni kävelee kotiin koulun jälkeen, ulkona on melkein 20 astetta pakkasta hänellä ei silti ole päässään pipoa eikä hanskoja käsissään, hän unohti ne aamulla kotiin tai oikeastaan hän ei vain välittänyt. Kauempana näkyy kolme hahmoa, Joni alkaa panikoida. Hän näkee jo ketkä tulevat häntä kohti. Kolme Jonin pahinta kiusaajaa juoksevat hänet kiinni. He haukkuvat häntä, yksi lyö, yksi potkii ja kolmas työntää takin sisään lunta. He lopettavat vasta kun nenästä ja huulesta vuotaa veri ja kun Joni alkaa itkeä suoraa huutoa. Jätkät lähtevät pois ja huutavat mennessään “siitäs sait vässykkä! herää kolostas tää oli vasta alkua!” Joni nousee maasta enää hän ei itke, hän ei välitä verestä joka valuu huulesta ja nenästä vaan antaa sen valua suoraan maahan. . . Äiti tulee illalla kotiin ja menee jonin huoneeseen katsomaan mitä poika tekee, äiti näkee Jonin joka ei hengitä ja koulupöydällä englannin kokeen, viisi miinus ja lapun jossa lukee “sori äiti“.

Olisiko aika tehdä jotain?!

Jaa 

Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:09
Jostain syystä itselle tuo kiusaaminen lähinnä antoi lisäenergiaa koulutehtäviin.

Mutta joo, tokihan jotain pitäisi tehdä vaan mitä - koulun ongelmat ovat paljon syvemmällä. Jos lähtisimme jotain todella fiksua tekemään, menisi vuosia että saisimme kunnon tuloksia.

Mitään hyvää vaikutusta aikaansaavaa ei kuitenkaan tulla tekemään, koska rahasta on pulaa. On halvempaa haudata teini-ikäisiä kun hoidaa lapsia.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:20
Olisikohan jotain vikaa nykyisessä "henkisessä ilmastossa", nautitussa "hengen ravinnossa", eettisissä ja moraalisissa koodistoissa, eli periaatteissa ja ohjeistossa joiden mukaan ja joiden ympäröimänä eletään?

Lapsethan eivät ole toistensa kiusaajia syntyessään. Tuskin se on valmiina geeneissä. Oikealla ohjauksella ja kasvatuksella luulisi voivan sentään saatavan jotain aikaiseksi.

Kuvattuja ongelmia ja tilanteita ei pystytä poistamaan pelkillä mielenterveyden alan hoitojen lisäämisillä. Tärkeää sekin tietysti on, akuuttien tilanteiden varalta.
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:22
Jep Kyuu, sama juttu, kyllä se kiusaaminen antoi minullekin vain lisää intoa sitten kun tajusin että oikeestaan nuo kiusaajat ovat ne joilla se suurin ongelma on. Mutta kaikilla näin ei ole.

Se on oikeesti tosi iso kysymys että mitä pitäisi tehdä? Koska yleensä aikuisten puuttumien asioihin vain pahentaa niitä ja tekee kiusatusta enemmän kiusatun. Vaikea asia jota pohditaan aivan liian vähän. Luulisin että ratkaisu voisi lähteä kotoa kasvatuksesta, niin kiusattujen kuin kiusaajienkin kohdalla. Vaan milläs toteutat?
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:24
taisimme Vesa-Aa kirjoittaa samaan aikaan kommenttejamme. Mutta samaa mieltä.
Minna Tanner Minna Tanner kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:33
Olen sitä mieltä, että lapset eivät sinänsä synny kiusaajiksi, mutta
eivät myöskään epäitsekkäiksi. Empatiakyky on jotain, joka on meillä valmiina
ohjelmassa, mutta, joka vaatii ympäristön vahvistamista. Empatiaa
ja toisen ihmisen huomioon ottamista pystyy myös opettamaan
lapselle, jos haluaa. Nykyään tuntuu, että on yhä enemmän ihmisiä,
jotka eivät sitä asiaa pidä erityisen tärkeänä. Tuntuu, että monelle
on tärkeämpää kasvattaa lasta itsekkääksi ja sellaiseksi, joka "pärjää" .
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:39
Minnalle

Aivan Minna olen täysin samaa mieltä ja se juuri pitäisi jotenkin muuttaa. Lienee tosin mahdotonta. Näinä aikoina nääs kun vahvin tai se jolla on eniten rahaa voittaa aina, tai melkein aina. Ja sitten muita köyhempiä tai heikompia mollataan jo hyvin pienestä pitäen.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:44
"Tuntuu, että, monelle on tärkeämpää kasvattaa lasta itsekkääksi ja sellaiseksi, joka "pärjää."

Opettaako näitä siis selviämään "viidakon lakien" keskellä "viidakossa."

Mihinkä sellainen voi lopulta johtaa? Tilannehan voi siis vielä entisestääkin pahentua näiden kuvailtujen asioiden suhteen.

Miksihän se kyky empatiaan, ei pääse sieltä "ohjelmistosta" esiin, ja monissa ympäristöissä ja ilmiöissä se sen kun heikkenee?
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:52
Eiköhän vika ole meissä joiden pitäisi tehdä se kasvatus työ. Se kun taitaa olla yksi maailman vaikeimmista asioista ja samalla yksi kaikkein tärkeimmistä.
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 18:55
kyuulle vielä sen verran, että en usko että tämä asia on niinkään kiinni rahasta. Ehkä enemmänkin juuri siitä miten jälkikasvumme kasvatamme.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 5. heinäkuu 2009 19:11
Olli, toivon että olet oikeassa arviostasi.

Jatkanpa hieman siitä mitä Minna kirjoitteli. Puhutaan toisen ihmisen huomioonottamisesta. Se ei todellakaan tarvitse rahaa tai pykäliä - vaan sen toisen ihmisen. Siitä voi kenties olla kuitenkin perimmäisenä kysymys. Onko se liika mukavuudenhaluisuus, laiskuus, kovat työmäärät, liian pieni koulun henkilökunnan määrä, kiire vai nämä kaikki ja muita - en osaa tarkalleen sanoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot