No eihän tuo Hyhkyn talo ilo silmälle ole

Mutta ketä syytellä kun talo on tuossa jamassa,  oikeasti sormella ei voi siinä osoitella kun omistaja tahoa,  joka on monet hienot rakennukset päästänyt samaan tilaan .

Eipä ole kaupunkin taholta mitenkään ainut laatuista,  ja paljon komeeempiakin taloja on saatu siihen tilaan etteipä ole kun purku edessä .

Niitä voisin Tampereelta sanoa montakin kohdetta,  ja aika moni on ollut jopa pääkatumme varressa mutta on näitä toki monia muitakin paikkoja .

Ja kun miettii montakos nyt pistettäs enää matalaksi joille ei muka voi mitään .

Esim voidaan pitää tuota milaviidaa (entnen näsi linna) joka on Tampereen kauneimpia taloja ja hyvä kun se laitettiin siihen loistoon kun mitä nyt on .

Olispa tuo vanha ns emmauskin aikanaan tajuttu säästää hämeenkadun alusta,  nythän siinä seisoo Tampereen rumimpia rakennelmiä .

Samoin kaukajärvellä oleva kartanon rakennukset,  mutta kaupunkin tapa tuhota on juuri ollut tuolla  tasolla ensin tyhjäksi sitten kun rakennus on jo ns romuna .

Purku onkin ainoa joka saa alueen taas loistoonsa vailla sille alueelle kuuluvaa leimaansa .

Tuollanen on ollut Tampereen kaupunkin tapa tehdä tulosta,  milloin missäkin alueella sitten on oikeasti sellasia alueita jotka vois purkaa .

Mutta nekin joidenkin mielestä kauniita,  vaikka ei niistä saa kaunista mistään kohtaa,  eikä varsinkaan niille sopivaa käyttöä seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast 

Katselukerrat: 39

Heikki Karjalainen kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 16:16

Tämä näyttää olevan kaupunkien strategia kaikkialla. Laiminlyödään kunnostus, puretaan ja myydään tontti kalliilla sijoittajille. Entäs tapaus "asbesti"ja Suomen Trikoo Santalahdessa ?

... ja siltä nämä monien kaupunkien "arkkitehtoonisuudet" näyttävät - sillisalaattia ja papumuhennosta tarjoillaan parhaan pippuripihvin kanssa. Lopputulos on, että yököttää ja pie....ttää.

teuvomast kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 16:52

Vanha tehdas rakennus jossa on varmuudella myös asbestia koskapa ne lämpö putket oli aivan sadan prosentin varmuudella eristetty asbestilla .

Silloin kun tehdas on tehty ei tiedetty että kun sitä asbestia puretaan pois alkaa ne suuret onkelmat se asbesti kun sinne laitettiin oli tehdessä lähinnä ns kuraa eli märkää .

Purettaessa kuivaa ja pölyävää siksi niitä ei saisi purkaa ihan kuka vaan ja se ei ole peruste että se firma oli halvin .

No mitä taas tulee muihin kaupunkeihin niiden osalta en sano yhtään mitään tehkööt muut mitenkä itse haluaa meidän Tamperelaisten sellaseen ei pidä mennä mukaan .

Meidän pitää rakentaa uuttakin mutta vanha kunnioittaen ja ne jotka nyt on mädäntymisen partaalla ei pidä isolla rahalla korjailla .

Siinä pitää olla mukana myös järki kuten milaviidaan osalta oli samoin nuot pikkupalatsi ja filayssonnin iso palatsi ne ovat osa tampereen historiaa kaikki .

Ja samalla kunnian osoitus Herrasväki Notbecille joka osaltaa rakensi Tamperetta siinä kun herra Wasastjerna ja Herra Tröngren kosken toisella puolella .

Heillä oli suuri vaikutus Tampereen syntyyn vaikuttaneet sen kehittymiseenn sille olevalle asemalle joka Tampereella on nytkin .

ja tuossa oli mukana  vapaakauppa alue mukana varsin suurella osalla .

Mutta kunnankin pitäisi pitää omistamistaan rakennuksista sellasta huolta etteivät mätäne pystyyn .

Niin ne kaupunkin omistamat on loppujen lopuksi meidän kaikkien omistamia että ei kukaan luule että se ei meille kuulu nehän on kunnan omia .

Se kunta kun olemme me kaikki terv tepivaari 

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot