Viime vuonna tapahtui koko maassa noin 50 000 myymälävarkautta ja näpistystä. Tämä luku koskee huomattuja näpistyksiä, eli todellisuudessa luku on suurempi.

Kaupan liitto arvioi, että myymälävarkauksista johtuva hävikki koko Suomessa on noin 500 miljoonaa euroa vuodessa.

HS

MTV3

Minulle tulee myös mieleen niinsanottu "harmaa alue" näpistyksissä. Tällä tarkoitan esim sitä, että ottaa kotimaisia tomaatteja, mutta painaa vaa,alla ulkomaisen tomaatin hinnan. tai ottaa kalliimpaa perunaa, mutta painaa vaa,alla tavallisen yleisperunan hinnan ja niin edelleen....

Katselukerrat: 431

Heikki Karjalainen kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 06:45

Tampereen Lahdenperän Shellillä saat bensaa kortilla, käteisellä tai palvelevalta henkilöltä. Marssit vain sisään odottamaan, kun tankkaaja on valmis ja maksat.

Kalle kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 07:28

Eestissä muuten on varsin tavallista, että (pl seteli ja kortti) sisällä käydään pyytämässä pumpun käynnistys. Kokemesta on koko maasta.

Timo Gottlieb kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 12:40

Kansallispukuisilla nämä näpistykset ja varkaudet ovat ihan yleinen harrastus, niinhän sitä vanhemmat jo näille lapsilleen kaupassa sanoo : "ota, ota, käsi tottuu ".....makeishyllyn edessä, eikä ole edes vitsi, on nähty moinen tapaus, yksi jäi kiinni imurin varastamisesta kun hameen alta roikkui imurin letku osa, siihen kun myyjä oli sanonut että : " varas", ensimmäinen oli ollut vastaus jotta : " siehän rasisti oot...", eikä ole vitsi.... 

Timo Lennart kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 16:17

Tiedän ihmisiä, jotka käyvät abc-lla syömässä seisovasta pöydästä ja jättävät maksamatta.

Timo Lennart kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 16:29

Joo Timo, kansallispukuisen hameen alle mahtuu vaikka mopo.

Timo Gottlieb kommentoi_ 18. huhtikuu 2017 17:28

Kuvassa kansallisasuisen hameen toimintaperiaate, tämä on sitten ihan Iltasanomien lehdestä poimittua, ei mikään vitsi.

A.I. kommentoi_ 19. huhtikuu 2017 10:07

Mitä näpistyksiin tulee, miksi puhutaan vähättelevästi näpistyksestä eikä, niin kuin asia on, varastamisesta, siis siitä että ottaa luvatta ja maksamatta toisen omaa, mikä ei tässä tapauksessa tarkoita raiskausta. Se taas, siis raiskaus, on seksuaaliseen toimintaan pakottamista, yllyttämistä houkuttelemista tai painostamista, autovarkaus on vähättelevästi vain käyttövarkaus ja joukkomurha on kunniakkaasti isku.
Näpistäjistä sen verran, että kun myymälään (olin aikoinaan alan mies) tuli kansallispukuihin pukeutuneita henkilöitä (en sano minkä maan kansallispukuihin etten aiheuta mitää konflektioita, vai oliko se konvehteja, ihan sama), oli käytäntö, että 'heti perään' niin monta kuin liikenee ja silti jäi tunne, että myöhäistä, koska me olimme vain amatöörejä ja vielä rasisteja, siis oikeastaan ainoita syyllisiä.
Varas vain varastaa, joko työkseen tai muuten vaan ja vie vaikka viimeisen omenan lapsen suusta.

A.I. kommentoi_ 19. huhtikuu 2017 14:56

Niin, selvyyden välttämiseksi lisään vielä, että tässä tapauksessa kansallispuku ei tarkoita tuulipukua, vaan miesten viimeisen päälle mustia prässihousuja ja valkoista paitaa sekä naisten, niinno, tiedätte kyllä.

Kalle kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 06:14

Mitenkäs se nyt sitten taas kulminoitui tämä avaus vain yhteen väestöryhmään (tosin kyllä osin perustellustikkin) mutta sitten ikivanha suomalainen keksintö "juoksukaljat", täysin suomalaisten monopoli.

Toki on totta, että maksamme hinnoissa kaupan kokonaishävikin (5-6%), siihen sisältyvät; näpistykset, pilaantumiset, rikkoutumishävikit jne. Näpistyksien torjuntakeinot; vartijat, valvontalaitteistot yms, nekin me maksamme loppuhinnoissa, joten kyllä se jokaista harmittaa.

Alussa esitetyt "rangaistuskeinot" luonnollisestikkin ovat lainvastaisia ja yltiöpäisesti esitettyjä. Laki säätelee mm niin tiukasti, että yksittäinen liikeyritys ei saa pitää esim luetteloa näpistyksistä kiinnijääneistä (henkilörekisterilaki), ei tutkia omatoimisesti kasseja, ei tehdä henkilöön käyvää tarkastusta (pl turvatarkastus), henkilöllisyyden selvittäminen kuuluu poliisille, kiinniottokin saa kestää ainoastaan poliisin tuloon asti. Miksikö näin? Kysykäähän lainsäätäjältä. Miksi näin vähän poliiseja? Sama osoite kysyjille.

teuvomast kommentoi_ 20. huhtikuu 2017 06:58

Joo bensaa ei kuitenkaan saa Tampereella kun vain rahalla ja kortilla ja jopa palveluna muttei Tampereella enää saa bensaa tankiin jos ei ole joku noista asioista käytössä .

Joko kortti raha taikka palvelu sitä enää on oikeasti liian vähän .

Mutta voishan noissa olla vielä kameratkin jotka kuvaa tulijan autoineen,  ja niin että siitä saa myös selvän kuka tankkaa .

Ne joille ei tuo asia sovi voi kyllä katsella peiliin ja olla hiljaa . terv tepivaari 

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot