Muistoja hienosta urheilulajista
Tuli tässä talven lähestyessä mieleen menneet ajat. Pelasin aikoinaan reilut 15 vuotta curlingia ja ihastuin lajiin ensikokeilemalla ikiajoiksi. Sitä on kuvailtu shakiksi jäällä, mikä kieltämättä kuvastaa aika hyvin lajin taktiikkapainotteisuutta.
Muistan elävästi ensitutustumiseni curlingiin. Hyvän ystäväni opiskelukaverilla oli joukkue kasassa ja he kaipasivat harjoitusvastustajaa. Eräänä viikonloppuna hän sai sitten puhuttua meidät ympäri kokoamaan kaveripiiristä joukkueen ja lähtemään radalle tutustumaan lajiin, joka oli siihen aikaan Suomessa lähes tuntematon, pelejä oli vain yhdellä paikkakunnalla ja nekin syrjäisellä ulkojäällä. Ensimmäinen reaktio edeltävällä harjoitusvuorolla käynnissä ollutta peliä seuratessa oli "kuolen nauruun", niin hupaisalta näytti kun isot miehet liukuivat pitkin jäätä kiven vierellä sutien harjalla niin maan perskuleesti ja radan päässä kapteeni huusi naama punaisena "Harjaa! Harjaa!" niin että metsä raikui.
No sitten koitti meidän ensimmäisen pelimme vuoro. Vastustaja opasti meitä pelin tekniikassa ja taktiikassa ja siinä sitten pelailimme kokonaisen yhdeksänpäisen pelin. Takkiin tuli luonnollisesti niin että pölisi, mutta kipinä oli syttynyt. Päätimme pelata noita kavereita vastaan pari lisäharjoituspeliä ja lähteä mukaan sarjaan. Minusta tehtiin joukkueen ensimmäinen kapteeni, ehkä siksi että minulla oli porukan kovin ääni - "Iso mies ja huutaa kuin hinaaja", sanoi ryhmyrikin armeijassa :)
Ensimmäinen sarjakausi meni opettelun piikkiin, vaikka sinänsä lajin alkeet oppii aika nopeasti kuka tahansa, jolla nyt yhtään on ns. pallosilmää. Joukkueemme kehittyi nopeasti ja jo toisella kaudella kykenimme haastamaan monia konkarijoukkueita oikein kunnolla - ja alkoi voittojakin tulla mukavasti tilille. Muutaman kauden jälkeen - pelin siirryttyä jo tekojäälle - onnistuimme nousemaan kolmedivisioonaiseksi laajentuneessa sarjassa kakkosdivisioonaan ja muutama vuosi myöhemmin ykkösdivisioonaan. Suhtautumisemme pelaamiseen ei ollut ihan kuolemanvakavaa, periaatteemme oli "ne on lahjattomia jotka treenaa", eli koko aikana harjoittelimme vain muutaman kerran kun vastustaja ei ilmestynyt paikalle emmekä tyhjin toimin halunneet kotiinkaan lähteä :)
Suomen mestaruudesta pelattiin siihen aikaan cup-muotoisissa viikonlopputurnauksissa. Huippuhetkemme oli, kun olimme mahtavassa pelivireessä jo pudottaneet juniorimaajoukkueen ja jäimme vain muutaman sekunnin ja parin senttimetrin päähän SM-välieräpaikasta - vastustaja laittoi kuitenkin viimeisellä kivellään sen pari senttiä paremmaksi ja niin sijoitukseksemme jäi viides tila. Vastustaja eteni mestariksi.
Kun sitten muutin Tampereelle, pelaaminen jäi, koska Tampereella curlingia ei pelattu missään. Eikä taida vieläkään olla Pirkanmaalla curlingia muualla kuin Ylöjärvellä, missä sitä on nyt jo useamman vuoden ajan pelattu.
Curlingin suosio Suomessa kasvoi 80- ja 90-luvulla hitaasti mutta varmasti, joukkueita tuli koko ajan lisää ja peli levisi vähitellen eri puolille maata. Eräs hyvinkääläinen liikunnanopettaja haki valmennusoppia Ruotsista ja rupesi innostamaan koululaisia lajin pariin - niistä ympyröistä kehittyi se pelaajasukupolvi, jonka tulosten huipentumana oli vuoden 2006 Torinon olympiahopea. Tuo olympiamitali ja curlingin saama valtaisa katsojasuosio tv:ssä käynnisti varsinaisen harrastusbuumin. Noiden kisojen aikaan curlingista tuli yksi suosituimmista tv-lajeista, sopiihan se erinomaisesti televisioitavaksi - kaikki ratkaisut näkee tv:stä todella hyvin.
Suosittelen kokeilemaan, jos siihen on mahdollisuus. Seurat varmasti järjestävät myös mielellään pelitilaisuuksia esimerkiksi yritysten henkilöstötapahtumia varten.
P.S. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että pelivuosien aikana jäi vyölle sekä tulevan Euroopan mestarin ja Torinon hopeamitalistin Markku Uusipaavalniemen että veljensä, tulevan MM-mitalistin ja moninkertaisen suomenmestarin Jussin päänahat :)))
Muistan elävästi ensitutustumiseni curlingiin. Hyvän ystäväni opiskelukaverilla oli joukkue kasassa ja he kaipasivat harjoitusvastustajaa. Eräänä viikonloppuna hän sai sitten puhuttua meidät ympäri kokoamaan kaveripiiristä joukkueen ja lähtemään radalle tutustumaan lajiin, joka oli siihen aikaan Suomessa lähes tuntematon, pelejä oli vain yhdellä paikkakunnalla ja nekin syrjäisellä ulkojäällä. Ensimmäinen reaktio edeltävällä harjoitusvuorolla käynnissä ollutta peliä seuratessa oli "kuolen nauruun", niin hupaisalta näytti kun isot miehet liukuivat pitkin jäätä kiven vierellä sutien harjalla niin maan perskuleesti ja radan päässä kapteeni huusi naama punaisena "Harjaa! Harjaa!" niin että metsä raikui.
No sitten koitti meidän ensimmäisen pelimme vuoro. Vastustaja opasti meitä pelin tekniikassa ja taktiikassa ja siinä sitten pelailimme kokonaisen yhdeksänpäisen pelin. Takkiin tuli luonnollisesti niin että pölisi, mutta kipinä oli syttynyt. Päätimme pelata noita kavereita vastaan pari lisäharjoituspeliä ja lähteä mukaan sarjaan. Minusta tehtiin joukkueen ensimmäinen kapteeni, ehkä siksi että minulla oli porukan kovin ääni - "Iso mies ja huutaa kuin hinaaja", sanoi ryhmyrikin armeijassa :)
Ensimmäinen sarjakausi meni opettelun piikkiin, vaikka sinänsä lajin alkeet oppii aika nopeasti kuka tahansa, jolla nyt yhtään on ns. pallosilmää. Joukkueemme kehittyi nopeasti ja jo toisella kaudella kykenimme haastamaan monia konkarijoukkueita oikein kunnolla - ja alkoi voittojakin tulla mukavasti tilille. Muutaman kauden jälkeen - pelin siirryttyä jo tekojäälle - onnistuimme nousemaan kolmedivisioonaiseksi laajentuneessa sarjassa kakkosdivisioonaan ja muutama vuosi myöhemmin ykkösdivisioonaan. Suhtautumisemme pelaamiseen ei ollut ihan kuolemanvakavaa, periaatteemme oli "ne on lahjattomia jotka treenaa", eli koko aikana harjoittelimme vain muutaman kerran kun vastustaja ei ilmestynyt paikalle emmekä tyhjin toimin halunneet kotiinkaan lähteä :)
Suomen mestaruudesta pelattiin siihen aikaan cup-muotoisissa viikonlopputurnauksissa. Huippuhetkemme oli, kun olimme mahtavassa pelivireessä jo pudottaneet juniorimaajoukkueen ja jäimme vain muutaman sekunnin ja parin senttimetrin päähän SM-välieräpaikasta - vastustaja laittoi kuitenkin viimeisellä kivellään sen pari senttiä paremmaksi ja niin sijoitukseksemme jäi viides tila. Vastustaja eteni mestariksi.
Kun sitten muutin Tampereelle, pelaaminen jäi, koska Tampereella curlingia ei pelattu missään. Eikä taida vieläkään olla Pirkanmaalla curlingia muualla kuin Ylöjärvellä, missä sitä on nyt jo useamman vuoden ajan pelattu.
Curlingin suosio Suomessa kasvoi 80- ja 90-luvulla hitaasti mutta varmasti, joukkueita tuli koko ajan lisää ja peli levisi vähitellen eri puolille maata. Eräs hyvinkääläinen liikunnanopettaja haki valmennusoppia Ruotsista ja rupesi innostamaan koululaisia lajin pariin - niistä ympyröistä kehittyi se pelaajasukupolvi, jonka tulosten huipentumana oli vuoden 2006 Torinon olympiahopea. Tuo olympiamitali ja curlingin saama valtaisa katsojasuosio tv:ssä käynnisti varsinaisen harrastusbuumin. Noiden kisojen aikaan curlingista tuli yksi suosituimmista tv-lajeista, sopiihan se erinomaisesti televisioitavaksi - kaikki ratkaisut näkee tv:stä todella hyvin.
Suosittelen kokeilemaan, jos siihen on mahdollisuus. Seurat varmasti järjestävät myös mielellään pelitilaisuuksia esimerkiksi yritysten henkilöstötapahtumia varten.
P.S. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että pelivuosien aikana jäi vyölle sekä tulevan Euroopan mestarin ja Torinon hopeamitalistin Markku Uusipaavalniemen että veljensä, tulevan MM-mitalistin ja moninkertaisen suomenmestarin Jussin päänahat :)))
-
Hannu Tiainen kommentoi_ 19. lokakuu 2009 18:00 - Kiitos Kari hienosta kuvauksesta lajista josta harvalla on mitään käsitystä. Et tosin mennyt lajin sisälle kovin syvällisesti, mutta selittäminen vaatisikin jo isomman jutun. Televisiosta katsottuna laji vaikuttaa melko helpolta jossa pitää se "mötikkä" saada sopivassa vauhdissa perille. Tiedän ettei se ole todellakaan noin yksinkertaista. Eikö muuten niitä kiviä tehdä siinä Kurun tehtaalla, niin olen kuullut.
-
Vesa-A kommentoi_ 19. lokakuu 2009 18:19 - Curlingin päälle en nyt paljoakaan ymmärrä, mutta äkkiseltään TV:stä katsoessa sitä kiivasta harjaamista, niin tulee vain spontaanisti mieleen, että siivoojilta pitäisi kieltää osallistuminen yleiseen sarjaan. Nämähän saavat työssään joka päivä ilmaista treenia. Kilpailkoot omassa ammattilaisten sarjassaan.
-
Hannu Tiainen kommentoi_ 19. lokakuu 2009 18:33
- Hallituksesta saisi myös hyvän joukkueen, siellä luuta lakaisee kovalla kädellä ja loput ongelmat lakaistaan maton alle. Taas kerran meni asian viereen.
-
Jukka Tapani kommentoi_ 19. lokakuu 2009 18:53 - Koskaan en ole oikeasti jäällä pelannut po. peliä, mutta netissä sitäkin enemmän. Aina löytyy pelikavereita. Kannattaa kokeilla täällä.
-
Kari Rönkä kommentoi_ 20. lokakuu 2009 08:40 -
Juu Hannu, perusperiaate on niin yksinkertainen että peli näyttää helpolta, omat kivet vain lähemmäksi jäähän maalattua kohdepistettä kuin vastustajan kivet. Vaikeaksi sen tekee se, että kiven liikerata ei ole suora vaan kierteen takia kaartava ja melkein 20-kiloinen erikoishiottu kivi menee sileällä jäällä yllättävän kovaa kyytiä - kivihän ei kosketa jäähän kuin hyvin kapealta pyöreältä kaistaleelta, joten kitka on pieni. Ja kun aikaa ei ole kuin sekunteja, kapteenin on silmänräpäyksessä heiton lähdettyä liikkeelle arvioitava kiven liikesuunta ja nopeus ja komennettava harjauksia vastaavasti. Ja jos heitossa menee syystä tai toisesta jotain pieleen, vaihtoehtoratkaisu täytyy keksiä niin ikään silmänräpäyksessä. Siinä täytyy arvioida kiven nopeus, laskeskella salamannopeasti päässään kiven liikerataa, mahdollisia osumakulmia muihin kiviin ja niiden osumakulmia seuraaviin kiviin jne. Tuo huvittavaltakin näyttävä harjaus vaikuttaa lisäksi kiven vauhtiin ja kierteen puremiseen uskomattoman paljon.
Niin joo, Kurun graniitista on tietääkseni valmistettu kiviä. Ennen vanhaan ne tuotiin jostain kaukaa, kiven täytyy olla tarkasti hiottua ja erittäin lujaa, törmäysvoimat kovissa poistoheitoissa kun ovat melkoisia.
-
Kari Rönkä kommentoi_ 20. lokakuu 2009 08:50
- Kiitti linkistä, Jukka Tapani, kävin vilkaisemassa, täytyy varoa ettei jää koukkuun... :)
-
Hannu Tiainen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 10:20
- Onko siihen harjauksen merkitykseen jokin järkeenkäypä selitys.
-
Kari Rönkä kommentoi_ 20. lokakuu 2009 10:32
- Hannu, on hyvinkin. Kun hyvä harjaaja jynssää jäätä voimalla, jään pinnassa tapahtuu eräänlainen mikrosulamisilmiö, jonka seurauksena liukukitka pienenee hetkeksi huomattavasti. Tehokkaalla harjauksella kivi menee jopa monta metriä pitemmälle kuin harjaamatta. Se kulkee myös paljon suorempaan, kun pienentynyt kitka heikentää kierteen vaikutusta, joten myös sivusuunnassa vaikutus on melkoinen.
-
pekka saarinen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 11:07 - Huomenta pojat! Monesko pää on menossa? ;)))
-
Kari Rönkä kommentoi_ 21. lokakuu 2009 17:32
- Pekka, päät tuli täyteen ja peli vihellettiin seis :)
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon