Moraalinen velvollisuus, moraaliton ehdotus, kansan moraalinen selkäranka - mikä näitä yhdistää? Ensinnäkin se, että näistä jauhetaan etenkin vaalien alla yhtenään ja toisekseen se, että niissä ei ole mitään sisältöä. Moraali lakkaa olemasta hyödyllinen heti sen poistuessa korvien välistä ulos ihmisten väliseen dialogiin.

Säännöt asiaa, fiilikset ei

Yhteiskunta tarvitsee pelisäännöt toimiakseen. Niistä etenkin kovin tulkinnanvaraisten kohdalla lienee pohjalla moraaliksi laskettavia mietteitä, mutta lain lopputuloksen tarkoitus on olla yksiselitteinen. Leijonaosa säännöistä on perusteltavissa täysin kyynisesti. Jo tylsät tilastot osoittavat, että tasavertaiset mahdollisuudet luovat toimivamman yhteiskunnan. Jopa väkivallan kieltävä laki voidaan perustella maallisella matematiikalla ja löytyypä jopa kulttuurin toimintaedellytyksille vahvoja numeroperusteita. Vaikkakin huomattava osa päätöksentekoa edellyttää spekulointia, on päätösten taustalle tarjolla poikkeuksetta vähintään jonkin asteen numeroita ja tutkimustietoa.

Suurin haaste järkiperusteisessa päätöksenteossa on epäilemättä asian myyminen äänestäjille. On äärimmäisen helppoa vedota tunteisiin, vaikka sen tekisi tietoisesti valehtelemalla silmät päästään. On kätevää julistaa yleviä periaatteita, koska niiden noudattamista ei oikeastaan kukaan valvo ja vaikka valvoisi, ketään ei tulos kiinnosta. Oppositio voi kritisoida hallitusta samasta asiasta mitä olivat itse ajamassa, kapitalismin vastainen liike voi ostaa markkinointipalveluita yhdysvaltalaiselta pörssiyritykseltä. Jos joku nostaa näitä pinnalle, aina voi vedota moraaliin ettei tarvitse asiasta puhua. Moisia vetoomuksia on viime päivinä kuulunut runsaasti.

Pidemmän päälle moralismi voi mennä absoluuttisiin naurettavuuksiin, kuten soteasioiden ympärillä on nähty. Jos näitä moralisteja uskoo, sairastuneelle ihmiselle ei ole kovinkaan tärkeää päästä lääkärille, vaan oleellisinta on tietää sotepalveluiden tulevan oman puolueen moraaliselle kompassille mahtuvalta palveluntarjoajalta. Puhuttiin sitten kunnan tai maakunnan asioista, arjen asioiden pitäisi kiriä tärkeysjärjestyksessä reilusti ohi ylväiden aatteellisten julistusten. Jos haluamme vain aatteita hallintoon, voisimme korvata koko valtuuston kirjahyllyllä. Virkamies voisi sitten viikottain lukea aina kappaleen verran aatteen sanomaa kuntalaisille.

Yhteiskunta on erilaisuuden summa

Jokainen päätös, joka tehdään moralisoiden tai tunteillen, on päätös kansalaisten tasavertaista kohtelua vastaan - kansankielellä epäreilu. Päätös vailla faktoille rakennettua peruskiveä ei kestä tuulta tai sadetta. Se voi tuntua kivalta, helpolta ja etenkin hurjasti ääniä keräävältä, mutta se ei ole ratkaisu vaan puhdasta psykologista markkinointia. Päätöksenteko voi tällöin onnistua vain aatteesta huolimatta, ei koskaan sen ansiosta.

Niin Tampereella, Pirkanmaalla kuin Suomessakin meitä on moneksi. Yhteiskunta toimii koska me monenlaiset ihmiset teemme monenlaisia asioita yhdessä, yhteisten sääntöjen puitteissa. On viisasta tukea tällaista monimuotoista yhteiskuntaa ja se tapahtuu vain laittamalla kaikki ihmiset samalle lähtöviivalle ja jokaiselle radalle samat, perustellut säännöt.



P.S. Jätin tarkoituksella nimiä mainitsematta ja linkkejä linkkaamatta, koska en pidä sormella osoittelusta vaalikampanjan aikana.

Katselukerrat: 381

whiic kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 19:33

Aina päätöksentekoon kuuluu jossakin määrin moraali ja arvot, ei pelkästään tosiasiat ja keinot tavoitteisiin pyrkimiseksi. Tavoitteiden asettaminen kun kuitenkin perustuu kuitenkin joko suoraan tai epäsuoraan joihinkin itseisarvoihin (postulaatteihin). Tämän jälkeen voidaan toki kylmällä rationaalisuudella pyrkiä kohti niitä itseisarvoja.

Esim. "Jokainen päätös, joka tehdään moralisoiden tai tunteillen, on päätös kansalaisten tasavertaista kohtelua vastaan - kansankielellä epäreilu."

Tasa-arvo on arvovalinta. Epäreiluuden välttäminen on arvovalinta. Jopa ajatus että elämä tai vapaus on hyvä asia on arvovalinta.

Joskus arvot ovat itseisarvoja, joskus johdettuja. Esim. moni kollektivisti katsoo, että vapaus ei ole itseisarvo tai on vähemmän painava itseisarvo kuin kollektiivin vahvistaminen. Elämäkään ei välttämättä ole itseisarvo, jos yksilön elämä ei tue kollektiivia (juutalainen Saksassa, porvari Neuvostoliitossa, homo Arabiassa, tms.).

Individualistille vapaus ja elämä (tai vähintäänkin vapaus päättää haluaako elää) ovat toki itseisarvoja. Yhteiskunnan sääntöjä voidaan tältä pohjalta rakentaa, jotta yksilöt eivät riko toisten yksilöiden vapautta, terveyttä tai elämää. On sikäli ikävä, että ihmisten välillä ei ole konsensusta, että säännöt tulisi laatia tältä arvopohjalta, ja rakentaa loogiset ja faktapohjaiset rakenteet siihen päälle.

Moni on kollektivisti ja niin ikävä kuin se onkin, niin heidän lisäkseen yhteiskunnassa on myös ihmisiä, jotka katsovat että heidän oman elämänsä lisäksi koko yhteiskunnan tulee perustua jonkin pyhän kirjan käskyjen noudattamiseen, eli arvona on kuvitellun henkiolennon tahdon toteuttaminen. Tämmöisen ajattelun olemassaolo on perin pahoiteltava asia, koska yksilönvapaudellisessa yhteiskunnassakin he voisivat harjoittaa omaa henkilökohtaista uskoansa, mutta koska he haluavat säädellä omaa uskoa toisten elämäänkin, menevät he napit vastakkain sekä toisten uskovaisten että uskonnottomien kanssa.

On toki monia asioita joidin reagoidaan moralistisesti ihan biologisista syistä ja projisoimalla omia tunnetuloja yhteiskunnan eduksi, ja nämä eivät välttämättä johda edes kollektivistisesta ideologiasta (natsit, kommarit, yms.) tai uskonnollisesta lähtöperästä vaan mm.

- homoseksuaalisuus kuvottaa, koska enemmistö kansasta on heteroita

- pedofiilit ja simuloitu lapsiporno kuvottaa, koska enemmistö kansasta ei näe lapsia sillä silmällä

- zoofiilit, furryt, yms. kuvottaa, koska enemmistö ei näe eläimiä sillä silmällä

- prostituutio kuvottaa tai kauhistuttaa, koska osa kansasta ymmärtää sukupuolitautien olemassaolon sekä ymmärtää, että jakorasiat eivät ole parisuhdemateriaalia

- prostituution asiakkaat kuvottaa, koska naisten seksuaalinen vietti perustuu miehen itsevarmuuteen ja statukseen. Huoripukki on luuseri ja oksettaa.

Rationaalinen kuitenkin pysähtyy miettimään onko reaktio pelkkää tunteiden projektiota. Onko teolla oikeasti mitään uhria? Palveleeko moraalinen reaktio millään tavoin itseisarvojen, kuten vapauden, turvallisuuden, terveyden ja elämän säilymistä?

Kyuu Eturautti kommentoi_ 17. maaliskuu 2017 19:58

whiicin mainiosta setistä voisi jatkaa edelleenkin: yhteiskunnassa on hurjasti ihmisiä joiden elämä on juurikin moralisointia, kaikkea koitetaan heijastaa (epä?)pyhään kirjaan esimerkiksi. On loogista huomioida myös heidän olemassaolo ja yksi osa päätöksentekoa on koittaa maskeerata järkevät päätökset kuulostamaan siltä kuin ne sopisivat myös idioottien moraalikompassiin.

Voin luvata teille, että joka kerta kun poliittisessa puheessa tunteilen, minä näyttelen. Joku voi kenties sanoa, että joku asia tulee sydämestä. Tämä persoona puolestaan valehtelee.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot