Aamulehti Blogit

 

Nyt päästiin ainakin jonkinlaiseen ratkaisuun vakuuskysymyksissä. Omassa tulkinnassani olen nähnyt ratkaisussa sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvä puoli on se, että jos Kreikka kaatuu oikein kunnolla, meillä on ainakin 880 miljoonan euron edestä mahdollisuus saada rahoja takaisin. Toinen hyvä puoli on se, että nyt taas ongelmamaat saivat hiukan lisäaikaa hoitaa asiansa kuntoon. Pakko on tässä hyvä konsultti.

 

No kuinka kalliiksi tämä tuli. Emme saa tuloutuksia väliaikaisen vakausrahaston voitoista. Tuskin sieltä mitään voittoja on edes tulossa, joten ihan sama. Toiseksi joudumme maksamaan pysyvän vakausrahaston osuutemme heti eikä viidessä vuodessa. Sekin on nollasummapeliä. Otamme lainan markkinoilta ja maksamme siitä 3A-luokan maan matalan koron. Pysyvä vakausrahasto maksaa taas korkoa meidän sijoittamallemme pääomalle. Voi olla, että maksamme itse vähemmän korkoa kuin mitä vakausrahasto maksaa meille. Hassua, voimme olla voiton puolella.

 

Poliittinen tappio muissa asioissa rettelöitsijän maineen takia voi olla se suurin tappio (siinä tapauksessa, mikäli takaukset eivät laukea). Nyt keskustellaan rikkidirektiivistä laivoissa, mikä nostaisi suomalaisen vientiteollisuuden kustannuksia satoja miljoonia. Onko toisia maita puolustamassa meitä? Tai kun rähisimme Schengen-sopimuksesta, sattumalta maatalouskomissaarina on romanialainen henkilö? Miten käy Suomen maatalouspolitiikan?

Katselukerrat: 80

Cato kommentoi_ 6. lokakuu 2011 12:16

Suomi otti aika riskin.  Jos Kreikka kaatuu sen jälkeen, kun Suomi on koko summansa maksanut, Suomi häviää eniten.  Muut kun maksavat maksunsa tipottain.  

Ja virallisestihan meidän pitäisi sitten uskoa, että seuraavia maksueriä ei tule ja maksamalla euromaat saavat keinottelun maapallolta loppumaan.

Blogista ilmenee, että EU:sta on tullut Suomelle suuri uhka.  Onko EU:sta tullut kostoa vallankäyttömuotonaan käyttävä hirmuvaltias?

Pertti Alanen kommentoi_ 6. lokakuu 2011 17:36

Tämän nyt sovitun menettelyn paras puoli on Suomessa sisäpoliittinen ja Euroopan unionissa päätöksentekoa koskeva. Nyt EU voi ryhtyä tosissaan ratkomaan tätä velkamaiden ja siihen liittyviä pankkijärjestelmän ongelmia. Suomi on aivan tarpeeksi viivyttänyt välttämättömiä päätöksiä ja niitä seuraavia toimia omalla vakuusurputuksella.

Suomessa Kataisen--Urpilaisen hallitus jatkaa työtään: sosiaalidemokraatit pelastivat kasvonsa ja koska Katainen tarvitsee sos.demoja pitääkseen hallituksensa pystyssä, on hänkin tyytyväinen.

Itse asiassa nykyinen ratkaisu on sama kuin ei olisi vaadittu vakuuksia ollenkaan, mutta laitetaan tämä nyt SDP:n johdon kokemattomuuden piikkiin...

Vastavirta kommentoi_ 6. lokakuu 2011 18:25
Suomi olisi voinut vetäytyä Kreikan tukemisesta sillä perusteella, että EU on rikkonut omia sääntöjään (mm. Maastrichtin ja Lissabonin sopimukset) ja sen pykälän perusteella, ettei EU eikä EU-maa saa tukea taloudellisesti toista eu-maata.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2014   Perustanut: Aamulehti.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot