Mitä tilaajatuottajamallin jälkeen?

[Pauli Välimäki]

Luin professori Briitta Koskiahon kirjan Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa. Suosittelen sitä kaikille kunnallispoliitikoille ja heidän arvostelijoilleen. Kirja on tuore katsaus Iso-Britannian, Suomen ja Ruotsin sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinoihin ja kuntien kilpailuttamispolitiikkaan ja ns. tilaaja-tuottajamalliin.

Yksi Koskiahon johtopäätös on, että kilpailuttaminen tulee johtamaan siihen, että kansainväliset yritykset valtaavat Suomessakin yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Näin on käynyt Englannissa ja Ruotsissa. Suomessahan suuri osa yksityisistä sosiaali- ja terveyspalveluista on tällä hetkellä kolmannen sektorin tuottamia, esim. vanhusten ja vammaisten asumispalvelut.

Ruotsissa pyrittiin siihen, että työntekijöiden osuuskunnat tai osakeyhtiöt ottaisivat palvelut hoitaakseen. Trendi on kuitenkin ollut se, että nämäkin yritykset ovat vähitellen ostettu isompien ketjujen käsiin.

No, ei yritys välttämättä ole huonompi palveluntuottaja, jos kunta asettaa riittävän tiukat laatukriteerit ja valvoo niitä. Englannissa onkin siirrytty kilpailemaan vain laadulla, eli tarjouspyynnöt ovat kiinteähintaisia ja laatuerot ratkaisevat. Tätä ns. käänteistä kilpailua tulisi käyttää enemmän meilläkin.

Kilpailuttaminen tulisi ajatella kokonaan uudestaan, kun kyse on sosiaali- ja terveyspalveluista. Kestävä asiakassuhde tulisi ottaa lähtökohdaksi. Silloin sopimusten täytyisi olla pitkäaikaisia, periaatteessa asiakkaan hoitotarpeen mittaisia. Nyt esim. vanhusten asumispalveluja on kilpailutettu muutaman vuoden välein, mikä on asiakkaan näkökulmasta julmaa.

Toinen Koskiahon johtopäätös oli se, että Briteissä ja Ruotsissa siirryttiin nopeasti tilaaja-tuottajamallista eteenpäin. Tätä seuraavaa vaihetta kutsutaan Englannissa palvelujen henkilökohtaistamiseksi tai suoramaksumalliksi (Individual Budget, Direct Payment) ja Ruotsissa vapaa valinta tai asiakasvalintamalliksi (Fritt val, kundval). Molempien tavoitteena on asiakasohjautuvuus, jossa asiakas pääsee valitsemaan itselleen sopivat palvelut. Kunta osallistuu tähän valintaan antamalla neuvontaa (palveluohjaajat) ja rahaa (palvelusetelit).

Tähän suuntaan tulisi tilaaja-tuottajamallia kehittää Tampereellakin. Nyt asiakas puuttuu mallista usein kokonaan. On outoa, että Tampereella ei ole palvelusetelijärjestelmää kehitetty edes siihen laajuuteen, mihin lainsäädäntö Suomessa mahdollistaisi.

[Siponinjo]

Puuttumatta esille nostamastasi asiasta sen paremmin, koska en ole lukenut kirjaa jne. Tiedätkö, miksi Ruotsissa luovuttiin osuuskunnista?

Olen pitänyt osuuskuntia pienille maille sopivana yritysmuotona tietyillä aloilla.

[Kyuu Eturautti]

Tilaaja-tuottajamallin ja vapaan kilpailuttamisen, hallitsemattoman markkinatalouden seuraukset ovat aina samoja. Ne ovat osoitus siitä, että ihminen ei koskaan opi virheistään.

Lopputulos on pitkässä juoksussa aina se, että päädytään kansainvälisten instituutiosijoittajien omistamien yritysten pyöritettäväksi. Hintataso nousee, usein moninkertaiseksi, joskus monikymmenkertaiseksi alkuperäisestä, kun kilpailijoita ei ole ja lobbaus + lahjonta on saatu oikealle tolalleen. Toteuttava yritys voi keskittyä rahan tekemiseen, kun omistajilla ei ole mitään alakohtaisia intressejä tai osaamista. Lopputulos on se, että Suomessakin maksamme pian 50 euroa laastarista, 100 euroa sen kiinnittämisestä ja 30 euroa toimistomaksua päälle.

Minut naurettiin suohon pariin otteeseen täälläkin, kun menin ehdottamaan että laatu sekä myös aiemmat kokemukset tietystä toimittajasta painaisivat vaakakupissa. Jos jokin yritys on aiemmin epäonnistunut palvelun tuottamisessa, se ei voi samalta viivalta osallistua kilpailuun uudestaan.

Yrityksestä kertoo paljon sen omistajat ja heidän intressi. Pauli puhuu fiksusti pitkäjänteisyydestä. Sama pätee yrityksiin. Jos omistajien intressissä on kehittää yritystä ja kehittyä sen mukana, yrityksen toiminta kaikin puolin on pitkäjänteistä. Jos omistajien intresseissä on voitto tai yrityksen myyminen pian, pitkäjänteisyys muuttuu riskeiksi, hintapelleilyksi ja kosmetiikaksi. Tämän vuoksi perheyrityksiä kehutaankin asioiden hoitamiskyvystä aivan syystä. Myös moni henkilökuntansa omistama yritys pärjää hyvin.

Vaan tätä mietin. Mahtaako Tampereellakin olla korruptio jo niin suurta, että Paulin ajamia muutoksia on jo mahdotonta harkita?

[Pauli Välimäki]

Yksi ongelma oli siinä, että henkilökunta ei lopulta halunnutkaan siirtyä kunnan palkkalistoilta yrittäjiksi, vaikka heitä siihen kannustettiin ja koulutettiin. Vain pieni osa yrittäjäkoulutuksen saaneista perusti yrityksen. Ne olivat pieniä ja osa on ajautunut konkurssiin tai joutunut ison kilpailijan syömäksi.

Suomessahan monet lääkärifirmat ovat alunperin lääkäreiden perustamia. Kun ne ovat kasvaneet, mukaan on tullut ulkomainen sijoittaja.

Sosiaalipuolella henkilöstöyrityksiä on Suomessa varsinkin lasten sijaishuollossa. Kehityksellä on hyvätkin puolensa. Esim. henkilöstön osakkuus yrityksessä tuo varmasti motivaatiota toiminnan kehittämiseen. Eikä yksityinen vaihtoehto ole välttämättä kalliimpi kuin kunnallinen toiminta. Esim. Acuta-päivystyskeskus olisi arvioiden mukaan saatu 1,5 miljoonaa halvemmalla, jos se olisi ulkoistettu. Nythän toiminnan tuottaa Tays.

Yksi Koskiahon esittämä visio on sosiaalialan ketjuyrittäjyys. Se sopisi Suomeen, jossa palvelutarve on hajautunut ympäri maan ja paikalliset yritykset pääosin pieniä. Brändi takaisin laadun ja yhtenäiset toimintamallit, yrittäjä säilyttäisi omaan toimintaansa vapauden ja mahdollisuuden hyötyä toiminnan kasvusta.

[Siponinjo]

mielenkiintoinen aihe,(kannykästä) Tässähän on kasvun ala amerikkalaisille ja eurooppalaisille suuryhtiöille, joten tarvitaan tasapainottavaa vastavoimaa pelisäännöillä pitämään pienen ihmisen etua. En tiedä onko kaupungien ja kuntien päättäjistä vastavoimaksi? ei ole tähänasti ollut. Sinänsä yksityistämisellä ei mitään pahaa, mutta pienet yksiköt tai yritykset yleensä inhimillisempiä. Itse pidän osuuskunnista....kerro lisää aiheesta?

[Siponinjo]

on tärkeää, ettei omistusta päästetä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajana ulkolaisiin käsiin, mutta samalla riittävästi toimijoita kilpailun kannalta. Tutkikaa osuuskuntamuotoista ketjuyritys vaihtoehtoa? Nämä osuuskunnat eivät kuitenkaan saa tulla liian hallitsevaksi kuten K ja S.

[lootuskukka]

Kysymyksessähän on melkoinen noidankehä. Kunnallisilta tuottajilta (koska on niin kallis tuo julkinen sektori) kolmannelle sektorille tai paikallisille yrittäjille, myöhemmin isot kansainväliset yritykset ostavat nämä nakkikioskit ja luovat ketjut. Suuryritysten omistajatahot pelaavat omistajiensa, mm.amerikkalaisten eläkeläisten rahoilla ja polttavat näppinsä ja huutavat apua. Tulee Obama tai Katainen ja pelastaa nämä yritykset yhteisKUNNAN rahoilla. Milloin vihreät suunnittelijat oppivat jotain kapitalismista.Ehkä kannattaisi tutustua myös muihin sosiaalipoliitikkoihin kuin Koskiahoon. Löytyy Tampereeltakin !

[Kyuu Eturautti]

Suomessahan monet lääkärifirmat ovat alunperin lääkäreiden perustamia. Kun ne ovat kasvaneet, mukaan on tullut ulkomainen sijoittaja.

Usein, muttei onneksi aina. Tämä on kyllä niitä asioita missä EU:n vapaa kilpailutus-mukamas ei voita. Käytännössähän se menee niin, että isojen EU-maiden yritykset saavat osallistua pienten maiden kilpailutukseen, mutta ei toisinpäin. Kyllä kyllä, laki sitä ja pykälä tätä, mutta tiedämme kaikki että totuus ja teoria kulkevat eri teitä.

[V. Kirsikkala Jr.]

Tilaaja-tuottaja-malliin liittyy monia ongelmia. Otan nyt esiin yhden ongelman, tukipalveluja tarjoavat palvelukeskukset. Laskennallisesti taloushallinnon palvelukeskus Kipala säästää rahaa esimerkiksi palkanlaskennassa verrattuna siihen, että kaupungin yksiköt itse laskevat palkkansa. Todellisuudessa säästöä ei synny, koska Kipala tarvitsee kaikenlaista tietoa, joita yksiköiden täytyy joka tapauksessa tuottaa. Siihen menee työtunteja rutkasti, joka ei näy missään.

Keskittäminen on kaunis idea, tai ainakin nyt idea, mutta ei se joka paikassa toimi. Yrityspuolella on jo tapahtunut sitä, että ulkoistamista puretaan, koska se on tarkoittanut huonoa laatua ja viiveitä palvelujen tuottamisessa, kun asioita ei kunnolla tunneta.

Kilpailuttamisosaaminen on toistaistaiseksi niin huonoa, ettei tilaaja-tuottaja-malli senkään takia toimi hyvin. Mistään ei oikein ylipäätään löydy esimerkkiä aidosti hyvin toimivasta tilaaja-tuottaja-mallista.

[Siponinjo]

Kyuu: isojen EU-maiden yritykset saavat osallistua pienten maiden kilpailutukseen, mutta ei toisinpäin. Kyllä kyllä, laki sitä ja pykälä tätä, mutta tiedämme kaikki että totuus ja teoria kulkevat eri teitä.

Olen samaa mieltä, ensimmäisenä lähtökohtana pitäisi olla, miten turvataan itsekkäästi, Suomalainen terveys ja sosiaalipalveluiden tarjonta pysyy suomalaisten käsissä ainakin suurimmalta osaltaan ja mahdollisesti hyödyntää suomalaisia sosiaali- ja terveysalan innovaatioita ensin tuotekehitysmielessä ja senjälkeen niiden viennin ulkomaille esim. muodostettavien verkostojen kautta, missä jäseninä/osakkainen on muita terveyspalveluja tarjoavia yrityksiä ulkomailla

Kyuu: kansainvälisten instituutiosijoittajien omistamien yritysten pyöritettäväksi. Hintataso nousee, usein moninkertaiseksi, joskus monikymmenkertaiseksi alkuperäisestä

Minulla on ystäväpiirissä näitä yritysvaltaajia. Olen kuunnellut heidän juttujansa; tilanne menisi aivan varmasti siihen, että heidän kaltaisensa valtaisivat ensin pienet perheyritykset edustamiensa riskisijoittajien rahoilla ja sitäkautta markkinoita myös ulkomailla, koska terveys- ja sosiaalialan yritykset ovat kasvuala. Sitten johto vaihdettaisiin ja sen jälkeen liittäisi tai myytäisiin osaksi isompaa konsernia. Kilpailun vähetessä he voisivat nostaa taksoja tai painostaa kaupungin päättäjiä vaikka kunnan tavoitteena olisikin asettaa riittävän laatukriteerit ja valvoa niitä niin suomalainen päättäjä on vielä liian heikko ja sinisilmäinen, Nämä kaverit käyttävät kaikkia keinoja.
Senjälkeen suomalainen päättäjä olisi heidän armoilla; Ulkolaiset suuryhtiöt eivät ajattele suomalaisen asiakkaan tai vanhuksen etua vaan alentaakseen kustannuksia esim. vanhustenhoidossa saatetaan tuodaan halpatyövoimaa ulkomailta, (kuten esim. USA:ssa meksikosta) vanhustenkodeissa on käynyt. Silloin laatu vaihtelee ja sattuu hoitovirheitä, koska ei ole yhteistä kieltä eikä he välitä samalla tavalla toisen kansalaisuuden omaavasta asukista.

Olen samaa mieltä, että ”kauppiasvetoinen” ketjuyrittäjyys esim. osuuskuntamuotoinen voisi muodostua tarpeeksi suuri pärjätäkseen kilpailussa, mutta luoden samalla pieniä tehokkaita ja inhimillisiä yksiköitä paikallisesti, jotka välittäisivät asukista.

Osuuskunta yhtiömuotona kannattaisi tutkia? Yritystä ei olisi silloin niin helppo vallata, mallia voisi katsoa S- ja K-ketjuista. Muutenkin Suomalainen osuustoiminta malli on minusta sopiva monille eri aloille.

Mitä tämä tarkoittaa; seuraavaa vaihetta kutsutaan Englannissa palvelujen henkilökohtaistamiseksi tai suoramaksumalliksi (Individual Budget, Direct Payment) ja Ruotsissa vapaa valinta tai asiakasvalintamalliksi (Fritt val, kundval). Molempien tavoitteena on asiakasohjautuvuus, jossa asiakas pääsee valitsemaan itselleen sopivat palvelut. Kunta osallistuu tähän valintaan antamalla neuvontaa (palveluohjaajat) ja rahaa (palvelusetelit).

[Pekka Puupää]

Palvelujen ulkoistamisessa voisi myös kokeilla kunnan ja työntekijöiden yhdessä omistamia yrityksiä. Kunta toisi tällöin turvallisuutta ja osaamista varsinkin yrityksen perustamisvaiheessa.