Aamulehti Blogit

" Epäoikeudenmukaisuus on aina ja kaikkialla uhka oikeudenmukaisuudelle. Olemme kaikki keskinäisen vuorovaikutuksen verkossa josta ei ole pääsyä, sidoksissa kohtalon kuteessa "

Turvassa omassa piilopaikassa, olkoon se sitten koti tai työpaikka tai mikä hyvänsä muulta maailmalta ja epätoivotuilta kontakteilta suljettu ympäristö, on vaikeaa muistaa että olemme osa jakamatonta elämän kokonaisuutta. Kaikki mitä teemme vaikuttaa keskinäisen vuorovaikutuksen verkkoon.
Olemme kehittäneet aikojen kuluessa kyvyn kommunkoida lajitovereidemme kanssa. Miksi siis emme enää osaa käyttää tätä taitoa.

Elämässä ei ole helppoa tietä ja harvasta päivästä selvitään ilman taistelua. Jokainen päivä painostaa jollakin tavalla. Tilaisuudet joiden kautta ihminen pääsee kehittymään ja kasvamaan, edellyttävät tavallisesti vaikeita päätöksiä ja epämiellyttäviä tilanteita. Tällaisten kasvuedellytysten tunnen puuttuvan omasta yhteiskunnastani tänään. Ei uskalleta ajatella tulevaisuutta vaaditulla ronskiudella, pelätään seurauksia jotka mahdollisesti vaikuttavat oman elämän aineellisen hyvinvoinnin tai suosion määrään. Niin tekisin ehkä itsekin, tiedä häntä. Usein joutuu kuitenkin itselleenkin muistuttamaan että ihminen kykenee harvoin kypsymään ja kehittymään ilman tuskaa. Tuska on omainaisuus joka ajaa kohti uusia ratkaisuja vanhoihin tilanteisiin. Ratkaisut yleensä löytyvät kun vain rohkeasti kulkee tuskansa lävitse eikä yksikään ongelma ole ratkaisematon jos vaan ei tahtoa puutu.
Joskus minusta tuntuu että juuri sitä puuttuu nyky-yhteiskunnasta. Kyllä ihminen pystyisi ratkaisemaan niin luonnonsuojelulliset kuin ihmissuhteita ja niiden sotkujakin koskevat vääryydet, jos tahtoa riittäisi. Kysymys kuuluukin siis miksi emme pysty, kenelle on niin suurta hyötyä siitä että ihmiskunta alkaa olla niin velkaantunut ( yksityisiä koteja myöten ) että emme näe määränpäätä päivälle jolloin velka on maksettu. Tai että ihmiset eivät tunne toisiaan eivätkä välitä hölkäsen pöläystä siitä mitä lähimmäiselle kuuluu ? Tai että meillä nostavat kaikenmaailman ihmiskuntaa erottelevia määräyksiä, rajoituksia jne. suosivat aatteet ja teot päätään? Mietityttää täällä omassa lintukodossani..........miksi emme tahdo ?

Jaa 

Tsaimai Tsaimai kommentoi_ 9. heinäkuu 2009 12:22
Olemme kykeneviä luomaan mielikuvituksessamme ihannemaailman. Ymmärryksemme vaan ei riitä käytännön toteutukseen tai ehkä utopiaamme ei voikaan toteuttaa?
Onhan meillä kovin erilaisia käsityksiä siitäkin, millainen se ihanteellinen maailma ja ihmiset siinä olisivat.
Ehkä joku suuri katastrofi muuttaa ihmiskuntaa ja yhteinen etu tulee vallitsevaksi ideaksi ja kaikille yhteinen päämäärä? Mullistus saa olla melkoinen, sillä maailmansodat, epidemiat tai maanjäristykset eivät ole tapojamme muuttaneet kuin nanosekunniksi.

Ajattelun ja arvojen yhtenäistäminen taitavat olla vaatimuksena onnelan syntymiseen.
Nykyään yksilöllisyys ja erilaisuus koetaan hyviksi ja tavoiteltaviksi asioiksi. Siitä päätellen tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen maailma antaa vielä odottaa itseään.
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 9. heinäkuu 2009 19:15
Väitän että ihminen on pohjimmiltaan hyvä.Suurin osa meistä kärsii kun näkee kidutusta,eläinrääkkäystä,sotaa,nälänhätää tai muita ikäviä asioita.Ihminen on kuitenkin hyvin paljon vallitsevan yhteiskunnan ja kasvatuksen tulos.Jo lapsena opetetaan kadehtiminen,kilpaileminen,omiminen,vertailu,päteminen jne.

Lapsena saatu opetus tulee se sitten koulusta tai vanhemmilta istuu sitkeästi läpi koko elämän,jollet mene syvälle itseesi ja korjaa niitä myöhemmällä iällä.Esimerkki:Aina kun käyn kaupassa täällä, jätän autonavaimet virtalukkoon,ihan aina.Kerran kun kaarsin Maurintorin pihaan huomasin siellä seisoskelevan romaneja,aivan vaistomaisesti käsi meni virtalukkoon avaimia pois ottamaan.Samassa häpesin itseäni ja laitoin avaimet takaisin.Mietin jälkeenpäin miksi toimin niinkuin toimin.Minulla ei aikuisena koskaan ole ollut ongelmia romanien kanssa,päinvastoin,tälläkin hetkellä minulla on hyviä romaniystäviä.

Muistin kuitenkin miten meitä lapsia peloteltiin,isä tai äiti uhkasi,että mustalainen tulee ja vie ellet ole kiltisti.Myös aina kehoitettiin laittamaan ovet lukkoon mustalaisten takia.

Olen omasta mielestäni ollut koko aikuis-ikäni mitä suvaitsevaisin ihminen,mutta niin vain oli jäänyt aivojen syövereihin tiedostamattani itse sitä,lapsena opittu luulo,että romanit ovat pahoja.Siksi on tärkeää mitä ja miten lasten aikana puhutaan.Jos lapsi kuulee esimerkiksi afrikkalaisista puhuttaessa käytettävän kieltä:Ne on savimajoissa asuvia mutakuonoja,rullahuulia ja helvetin mutiaisia,niin on aivan varmaa,etteikö se muokkaa ihmisen ajatusmaailman negatiiviseksi afrikkalaisia kohtaan koko loppuelämän,jollei sitä työstä pois aikuisena itsestään.

Kapitalistinen järjestelmä on puolestaan huolehtinut siitä,että kaiken a ja o on ankara kilpailu,oman edun tavoittelu,hillitön itsekkyys,syyllistäminen ja vain ja ainoastaan sinä yksin päätät ja vastaat elämästäsi.Välittäminen,toisen huomioon ottaminen,humaanisuus ja solidaarisuus ovat kirosanoja joita hokevat vain elämässään epäonnistuneet mitäänsaamattomat vässykät.

Luotan kuitenkin siihen,että kohtele toista ihmistä niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan,niin jo se kantaa pitkälle.Tietysti tarvitaan rajua yhteiskunnallista asennemuutosta,jotta maapallomme pelastuisi.Maapallo on meidän kaikkien yhteinen,vain ihmisten pyytettömällä työllä ja oman edun tavoittelun syrjäyttämisellä se voidaan pelastaa.
vanha mestari vanha mestari kommentoi_ 9. heinäkuu 2009 19:34
Hannu, viisaita sanoja

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot