Kun eduskunnan puhemies Maria Lohelakin kiinnitti jokin aika sitten huomiota kansanedustajien ja toimittajien pukeutumiseen, kerrataan miehille tässä lyhyesti herrasmiehen pukeutumisohjeet.

Siisteys ja asiallisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä seikkoja. Arki- ja työasuna miehillä käy yhdistelmäpukukin suorin housuin, joiden prässit ovat kunnossa ja lahkeen pituus kohdallaan.

Paita on tietysti sellainen, jota nykyisin kutsutaan kauluspaidaksi. Kaulus ei saa olla liian kireä. Paidan kanssa käytetään solmiota tai solmuketta. Paidan hihansuut eivät saa olla paljon takin hihansuita pitempiä. Kesäiseen aikaan voi käyttää lyhythihaista paitaa ilman solmiota, jolloin ylin nappi voi olla auki.

Herrasmiehen jalkineet ovat aina hyvässä kunnossa, puhtaat ja hoidetut. Kenkien kanssa käytetään aina sukkia, lukuun ottamatta sandaaleja, joiden kanssa ei koskaan käytetä sukkia. Sandaalit kuuluvat ranta-asuihin eikä niillä tulla töihin.

Sisällä käytetään sisäjalkineita. Sukkasillaan kuljeskelu ei kuulu hyviin tapoihin.

Kylmillä tai sateisilla säillä käytetään päällystakkia, joiden malli ja laatu tietysti vaihtelevat vuodenajan mukaan. Pakkasilla käytetään myös kaulahuivia. Sen paikka on puvun takin ja päällystakin välissä, sitä ei pidä liehuttaa päällystakin päällä niin kuin jotkut ulkomaalaisia matkivat taiteilijat ja filosofit tekevät.

Säästä riippuen käytetään päähinettä. Mutta huomattakoon, ettei päähinettä koskaan käytetä sisällä, ja on aivan äärimmäisen sivistymätöntä aterioida lakki päässä. Näin voi tehdä ainoastaan hirvimetsällä, jos tapana on paistaa saaliin maksa ja nauttia siitä paikan päällä. Samat säännöt koskevat lippiksiä, baskereita yms. kevyempiä päähineitä.

Muutamat kansanedustajat ovat ottaneet vähän liian suuria vapauksia pukeutumisessaan, ja voi tietysti olla niin, etteivät kaikki toimittajat ole herrasmiehiä, mutta kyllä heidänkin olisi tarkistettava asunsa ennen kuin haastattelevat ministereitä ja muita korkea-arvoisia virkamiehiä sekä liikkuessaan eduskuntatalossa. Jos pukeutumissääntöjä ei ole opittu kotona, opaskirjoja ja ohjeita kyllä löytynee.

Huomattakoon, että tämä koskee vain vanhanaikaisia herrasmiehiä eikä nykyajan lukeneistoa, joka tosin voisi ottaa oppia vanhoista hyvistä tavoista.

Katselukerrat: 412

Kalle kommentoi_ 15. maaliskuu 2017 14:48

En ole koskaan arvostanut kravattia tai propelia  pukeutumisessa. Pukeutumiskoodi on henkilöstä kiinni. Pukeutuminen ts kohtuullisen korrekti pukeutuminen ei ihmistä paremmaksi mitenkään muuten tee,; se on se sanoma, jonka henkilö esittää, .puku koodeista sain aivan tarpeekseni 25 vuoden armeija-aikoinani; nyt, luojan kiitos voin pukeutua, miten haluan.

Puku ei miestä tee mutta puvusta huolimatta mies voi olla mies.

.

teuvomast kommentoi_ 15. maaliskuu 2017 15:53

No olis sekin näky kun mainari menisi työhön vaikka vaan yhdistelmä puku päällä taitais työantajaa sanoo voit mennä kotiin takaisin . terv tepivaari 

whiic kommentoi_ 15. maaliskuu 2017 17:14

Päätinpä kirjoittaa vastineen tähän omaksi blogaukseksi:

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/naisten-asiallinen-...

Make kommentoi_ 16. maaliskuu 2017 00:00

Avaajan kuvaamasta hautajais-koodistosta olisi jo aika päästä eroon. Jos olet työssä, kuten esim. kansanedustaja on omalla työpaikallaan, sinun olisi syytä pukeutua työn vaatimalla tavalla.

Kansanedustaja joutuu istumaan paljon mutta usein on myös liikkumisen tarvetta työpäivän sisällä. Huomiovärejä ja heijastimia ei tässä ehkä tarvita mutta vaatetuksen soisi olevan riittävän löysä ja mukava, varsinkin kun tuota istumista on paljon. Iholle mukavaa puuvillaa ehkä?

Kiristävät kravatit ja hengittämättömät kauluspaidat ovat yhtä helvettiä, jos edustaja haluaa saada itsestään hyvän työtuloksen ulos. Kravatti on surkea historiallinen jäänne, jolla ei ole nykyään mitään oikeaa funktiota. 

Entäs kengät? Epämukavat kiristävät juhlakengät on jo työturvallisuudenkin takia saatava korvattua oikeilla työjalkineilla.

whiic kommentoi_ 16. maaliskuu 2017 02:14

Työhön sopivaan vaatetukseen ei noin muutenkaan sovellu nuo polyester-villaiset puvuntakit. Tuppaavat olemaan leikkaukseltaan helvetistä. Hihat ovat ommeltu laskemaan lähes suoraan alaspäin, joten käsien nostaminen sen enempää ratille kuin eduskuntasalin pöydälle kiristää saumoista ja nostaa takkia tai hihoja mukana. Tämä ei ole tarkoitukseen soveltuvaa vaatetusta. Vähintään tuonne eduskuntasaliin sietäisi pistää naulakko pikkutakeille (ja ehkä erillinen naulakko ulkopuolelle ulkotakeille).

Tosin aivan yhtä hyvin voisi kyllä pukukoodista luopua, kun naisetkaan eivät ole pukukoodia joutunut noudattamaan eikä maailma ole tästä huolimattakaan romahtanut. Taitaa noin muutenkin olla ensimmäinen aika miehen muodissa, että miehellä ei ole mitään valinnanvaraa. Jos katsoo barokkia ja rokokoota, siellä oli aika monenmoista (tosin aika hupaisaa) miestä miehekkäissä sukkahousuissa ja soljellisissa pikkukengissä.

Tuo naisten oikeus kaapata miesten vaatetus ensin rinnakkaiseksi oikeudeksi, sitten yksinoikeudeksi pois alkuperäisiltä käyttäjiltään on myös aika erikoinen ilmiö.

Rooman legioonalaisilla oli hameet. Ja skoteilla on ihme kyllä sitä vielä nykypäivänäkin, mutta skotlannin (sekä goottiyhteisön ja rave-bileiden) ulkopuolella mies ei voi pukeutua hameeseen.

Miehet lanseerasivat sukkahousut. Nyt niitä saa käyttää vain naiset.

Miehet lanseerasivat korkokengät. Nyt niitä sopii käyttää vain naiset.

Baretit ja baskerit kuuluivat miehille. Nyt niitä käyttää lähinnä naiset.

Toogamaiset vaatteet kuuluvat tätä nykyä yksinomaan naisten iltapuvustoon.

Mietin vaan, että kun naisille on nykyään OK käyttää housuja, koska miehet joutuvat luopumaan niiden käytöstä? On vain ja ainoastaan ajan kysymys. Ja mitä tulee tilalle, minulla ei ole harmaintakaan aavistusta. Naiset eivät kuitenkaan ole luopuneet yhteiskunnallisesta hyväksynnästä pukeutua mihinkään vaatteeseen, joihin he ovat pukeutunee aiempien parin tuhannen vuoden aikana, jos jätetään pois jotkut barbaariheimojen taljapalttoot (ne on korvattu tuhannesta minkinnahasta yhteenommellulla tekeleellä).

Heikki Karjalainen kommentoi_ 16. maaliskuu 2017 06:11

Ei tarvitse kauas ajassa mennä taaksepäin, kun kansainvälisen yrityksen markkionointiosaston pukeutuminen oli täysin toista, kun nyt.

Helsingin keskellä konttorissa miehet pukeutuivat pikkutakkiin kravatin kanssa, suoriin hosuihin ja kunnon kenkiin. Ei ollut puhetakaaan olla villapaidasta, farkuista tai lenkkareista  tms.. Koodi oli täysin selvä jokaiselle, jota pääjohtajan sihteeri vahti kuin koira luutansa.

Naisilla oli hame - housuista ei puhettakaan paitsi alushousut, joita me miehet joskus tarkisteltiin ja otettiin pois kun silmä vältti.

Työt tehtiin kuitenkin tehokkaamin kuin nyt. Härpäkkeinä olivat vain lankapuhelin ja Facit. Kokouksissa fläpit, kalvot, videotykit jne.. Sosiaalisesti suustaan ihmiset olivat täysin toista luokkaa kuin nyt rähmäkäpälät nappikorvineen.

Kalle kommentoi_ 16. maaliskuu 2017 08:11

Täällä maalla kaikki pukeutuvat asiallisesti; kas, sääolot kun pakottavat mutta ei yhteiskunta. Se on vapautta se.

Kuitenkin, vielä kun asiakkaiden kanssa kontaktissa kun olen; aina olen pitänyt huolen, että esiinnyn asiallisissa, puhtaissa ja ehjissä vaatteissa (pukeutumiskoodia kun ei ole). Minun työasuni muodostuu "läppähaalareista, säänmukaisesta paidasta/paidoista, päähinekkin sallitaan. Jalkineiksi en lenkkitossuja kelpuuta, en edes omista. Jalkineiden tulee olla asialliset, käyttömukavat ja tukevat; tosin lämpimään aikaan sandaalit, nekin laadukkaat. Sitä kun seisoo jalkojensa päällä 10-tuntisen päivän, ei arvosta lenkkareita. 

Kalle kommentoi_ 16. maaliskuu 2017 09:09

Niin, ja jäi mainitsematta tuo kalastuspuolen pukukoodi; siellä ei ole pakollista kuin tuo paukkuliivi. Kyynärkalvosimet, suojahaalarit, päähine; kalat hyväksyvät kaiken, Ilman paukkuliiviä kalastava voi joutua tilanteeseen, jossa nahkiaiset ynnä muut ympyräsuiset (eivät ole kaloja) kiittävät.

Paul Tiililä kommentoi_ 16. maaliskuu 2017 10:10

Ai niin, anteeksi, jäi pois otsikosta, tarkoitan herrasmiesten pukukoodeja, en mainareitten yms. joilla on asianmukaiset työvaatteet.

Vielä 60 v sitten täällä maalla kaikilla oli jonkinlainen "pyhäpuku", jota käytettiin häissä ja hautajaisissa ja syntymäpäivillä, se oli yleensä maalaispoikien rippipuku, joka kelpasi moneen tarkoitukseen, mutta nythän ei kenelläkään ole rippipukua, kun tuli ne albat. Sillä oli suuri vaikutus miesten pukeutumiseen, ja nyt olen nähnyt mainitunlaisissa juhlissa jopa nahkapusakoita, farkkuja, lenkkareita yms. arki-asuja, kun ei kaapista löydy enää sitä rippipukua tai edes hääpukua, joka sekin nykyisin vuokrataan.

Kun itse kasvoin herrasmiesperheessä ja meitä oli 3 poikaa, niin kun tulimme parikymppisiksi (siihen aikaan täysi-ikäisyys alkoi 21 v) niin isä osti meille kaikille shaketit, joita käytettiin herrasväkien päiväjuhlissa. "Repikää siitä"!

Make kommentoi_ 16. maaliskuu 2017 10:34

Miten se menikään, itse ollaan ns."herrasmiehiä", tyhmä rahvas on mainareita? Muutenkin outo käsitys, että shaketti jotenkin tekisi ihmisestä herrasmiehen.

Moni löysissä verkkareissa kulkeva on sisäisesti herrasmiehempi kuin moni shaketissa kukkoileva ja päinvastoin. Vaate ei tee eikä takaa yhtään mitään.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot