Miltä maistuisi taas vaihteeksi kainuulainen presidentti? Hyvältä kuulostaa, vai mitä! Pielaveden Lepikon torpan suuren pojan, Urho Kekkosen viitoittamalle rauhanpolitiikalle tarvitaan näinä ulkopolitiikan epävarmuuden aikoina jatkajaa. Vasemmistoliiton asettama presidenttiehdokas, europarlamentaarikko Merja Kyllönen voisi olla sellainen, koko vasemmiston yhteinen ehdokas.

 

Nyt vasemmistossa kitinät pois siitä kuinka Kyllönen sanoi silloin sitä ja tätä tai on joidenkin mielestä äänestänyt väärin joissain asioissa. Koskaan kaikki ei ole kaikille kohdallaan, tärkeintä on kuitenkin löytää ne yhteiset ”sävelet” joiden taakse voidaan asettua ja hyväksyä.

 

Väitän, että Merja Kyllösen arvomaailma ei poikkea Vasemmistoliitosta oikealla tai vasemmalla kulkevien arvoista. Sosialidemokraateilla näyttää olevan tuskaisaa löytää omaa ehdokasta presidentinvaaliin. Miksi he eivät ottaisi askelta vasemmiston yhteistyölle, asettumalla Kyllösen taakse? Kommunisteille taas yhteisrintaman rakentaminen on luonnollista ja saatu jo ”äidinmaidosta”, joten vahvalle vasemmistolaiselle vaihtoehdolle ei siltä suunnalta liene vastustusta.

 

Työväenliike on myös rauhanliike - sotaa vastaan. Työtä tekevä kansa maksaa sodista aina sen kovimman hinnan. Nato on sotilasliitto, vaikka sitä kuinka oikeiston valtakaudella yritetään rauhankaapuun pukea. Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen vastustaa Natoa. Se olkoon hänen taakseen asettuva kokoava voima.

 

Suhteet Venäjään ovat meille elintärkeät, sen pitäisi olla itsestäänselvyys - vaan kun ei näytä olevan. Uudet asehankinnat, uhittelu ja pelottelu ja veljeily Naton kanssa ovat sitä luokkaa, että Paasikiven - Kekkosen rauhanpolitiikan ja hyvien naapurisuhteiden kannattajilla kylmänväreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Oikeiston karikkoiselta ja vaaralliselta Nato polulta on palattava turvalliselle Paasikiven – Kekkosen tielle koko kansan presidentin Merja Kyllösen johdolla.

 

Presidentti Urho Kekkonen arvosti ja rakasti suomalaista luontoa, maaseutua ja sen ihmisiä. Hän viihtyi Suomen saloilla, tunsi torppien väen, oli henkeen ja vereen ns. kansan mies, juuriaan koskaan unohtamatta. Kainuulainen Merja Kyllönen tuntee myös mitä on asua kasvukeskusten ulkopuolella niukkuudessa eläen. Merja Kyllösellä on taatusti juuret syvällä suomalaisessa maaperässä, unohtamatta kuitenkaan muita hädässä olevia tai lähiöiden köyhyyksissä riutuvia ihmisiä.

 

Tehdään sellainen kikka

valitaan presidentiksi

Kainuun plikka

 ei, tämä ei ole

vitsi tai herja

vasemmiston ehdokas olkoon

Kyllösen Merja

 

 

 

Katselukerrat: 1001

Orwell kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 16:55

"No kuinkas monta ihmis henkeä on mennyt ääiri oikeiston toimesta viime vuosina,  en ole kuullut että äärivasemmisto olisi tappanut ketään . terv tepivaari "

Jos katsotaan viimeisten vuosikymmenten murhat, niin äärivasemmisto johtaa Euroopassa loistavasti murhien määrissä ja terroriteoissa.

http://liberalismi.net/wiki/Terrorismi

"Terrorismi Euroopassa on vasemmistolaista

Voima-lehti 1/2010 viittasi tähän sanoessaan, että terrorismi Euroopassa on lähinnä separatistista. Raportin 397 separatistisesta terrori-iskusta vuonna 2008 lähes kaikki olivat ETA:n, FLNC:n ja IRA:n sirpaleiden tekemiä, loput ilmeisesti lähinnä PKK:n, LTTE:n ja Resistência Galegan - siis ainakin lähes kaikki nämä vasemmistolaisia.

Ei-separatistisista iskuista Voiman mukaan 1 oli muslimien, 28 oli äärivasemmiston, 0 äärioikeiston, 16 muita ja 74 luokittelemattomia. "Muslimiterroristeistakin" moni on ensisijaisesti vasemmistolaisia.

2010-luvun puolivälissä tilanne oli kuitenkin jo muuttunut: terroritekoihin ryhtyvien oli nyt muodikkaampaa ottaa harteilleen Daeshin kuin Marxin viitta."

teuvomast kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 17:33

Puhuin Suomesta en euroopasta montako on suomessa ollut äärioikeiston tekoja montako äärivasemmiston terv tepivaari 

August Alakönni kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 18:16

Näinhän se welli menee. Terrorismi on sidottu kulloisenkiin poliittiseen konjunktuuriin. Toisessa tilanteessa se oikeistolaista ja toisessa vasemmistolaista. Näin se menee elävässä elämässä. 

August Alakönni kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 18:23

Tepi on oikeassa siinä, jos vaikka katsomme Suomea sen itsenäisyyden aikana, on oikeisto ollut terrorismin primus motor.  Muualla Euroopassa se on ollut vasemmiston heiniä enimmäkseen.

Kyuu Eturautti kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 18:24

Kyllönen on saavuttanut paljon. Hän voi olla huonoin presidenttiehdokas vuosikausiin. Hän on vasemmistolainen, jonka yrityskytkökset ja yksityisen rahan kikkailut saavat RKP:n ultramonopolikapitalistinkin kateelliseksi. Terrostiryhmittymien tukeminen julkisesti on kiva mauste kakkuun.

Mutta hei, vapaa maa, rouva on hyvä ja menee ehdolle. Media olkoon vapaa ja muistuttakoon kansaa hänen "saavutuksistaan". Kansa valitkoon.

August Alakönni kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 18:24

Kuten totesin: ne poliittiset olosuhteet.

August Alakönni kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 18:49

Kyuu, olisi kiva saada lähteitä tueksi väitteille. Tieto Kyllösen sidoksista on aivan uutta minulle.

August Alakönni kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 18:51

Puhumattakaan terrorismin tukemisesta. Toivottavasti Kyuu ei sekoita moraalia ulostuloihinsa. ;-)

whiic kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 19:55

"Mitä ihmeen itsepuolustusta oli se kun uusnatsihuligaani kävi yllättäen potkaisemassa henkensä menettäneen katuun?"

Sanoinkin, että hätävarjelun liioittelua eli väkivaltaa, joka ylittää hyväksyttävän itsepuolustuksen. Ymmärrätkö termejä? Hätävarjelun liioittelu voidaan tuomita esim. pahoinpitelystä.

"Käräjäoikeus tuomitsi uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivijäseneksi kuuluneen Jesse Eppu Oskari Torniaisen kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä."

Eli oikeus ei katsonut häntä syylliseksi edes kuolemantuottamukseen (saati surmaan, tappoon tai murhaan)? Ehkä Jimi Karttunen vaan veti överit. Pahoinpitelytuomio on aika itsestäänselvyys ja törkeä tekomuotokin ymmärrettävä, koska videolta voi nähdä, että miestä potkittiin vielä maassa ollessakin, kun hänet oli tehty täysin puolustuskyvyttömäksi.

Onko asiasta valitettu hoviin? Varmasti sukulaiset tahtovat sen natsin vastaamaan kovempiin syytteisiinkin (ja natsi itse ehkä haluaa kiistää pahoinpitelyn, vaikka todella vähällä selvisikin).

Muuten aika hassua, että vaikka mies on nyt vain tuomittu pahoipitelystä, ei murhasta, taposta, surmasta tai kuolemantuottamuksesta, koko media ja opportunistiset poliitikot puhuivat välittömästi henkirikoksesta.

Mutta joo, ilmeisesti siis on jo tuomittu (en tiedä onko siis lainvoimainen tuomio kuitenkaan) ja tuomioistuin sanoi, että uusnatsien aiheuttama kuolontapausten määrä on virallisesti nolla uhria. Siinä vastaus tepivaarille. Nolla.

Seppo Muurinen kommentoi_ 19. maaliskuu 2017 19:59

August - en itsekään usko että luota siihen että tuo raha menisi humanismiin eurooppalaisessa laajuudessaan. EU;n pitäisi tiiviimmin pitää kaikkien myös huonompi osaisten puolta jo tasa-arvonkin nimessä,jotka ovat osaltaan riippuvaisia "valtion leivästä",sillä oman maan kansalaisia ei saa jättää "suurpolitiikan pelinappuloiksi" - esim.tai ennen kaikkea vaalien läheisyydessä.

Niin oikeistossa kuin vasemmistoissa...puhumattakaan äärilaidoista - löytyy väkivaltaisuuksia sen eri muodoissaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot