Mehän elämme pääministeridiktatuurissa

Sipilä on nostanut perheklaanin valtansa suojelukseen Kauko-Idän diktaattorien tapaan


Pääministeri Juha Sipilän mielestä Chempoliksen poistaminen vienninedistämismatkalta olisi ollut liian kova toimenpide. Hänestä se olisi myös vaarantanut yritysten tasapuolisen kohtelun.

Median tietojen mukaan Sipilän lasten osaomistama ja  Chempolis oli konkurssikypsä - mutta sitten tuli Fortum joka nosti sitä jaloilleen. Ja sitten tämä entinen konkurssikypsä yritys viedään Intiaan ja järjestetään sille Sipilän johtamalla matkalla 100 miljoonan sopimus. Ja kaikki tämä  käsittääkseni vuoden sisään.

Onko tällainen pääministerin järjestämä yritysmaailman Tuhkimo-tarina enää missään suhteessa sen enempää markkinatalouden periaatteidenkaan kannalta kuin senkään kannalta että entinen konkurssikypsä keinotekoisesti tekohengitetty yritys viedään Intiaan ja sille järjestetään 100 miljoonan sopimus.

Että pääministeri järjestää lapsiensa osaomistamalle ja yhden lapsensa hallituksen johtamalle yritykselle 100 miljoonan bisneksen.

Mehän elämme mielivaltaisen ympäristöä manipuloivan diktaattorin johdossa.

Mihinkähän kohtuuttomuuksiin pääministeri Sipilä vielä ehtiikään.

Ja minkä meidän aivan luokaton oikeuskansleri ja oikeusasiamies vielä sietävätkään.

Jussi Vaarala
10.1.2017

Katselukerrat: 148

Ahti Pontinen kommentoi_ 11. tammikuu 2017 01:49
Fortum varmaan osti, koska tiesi, että aie sopimus Intia kaupasta oli tehty jo 2014?
Harri Rautiainen kommentoi_ 11. tammikuu 2017 03:36

Suomalaisessa mediassa on taas käynnissä outo näytelmä.  Sanoisin sitä ajojahdiksi, ellei sen motiivi olisi vielä raadollisempi: kosto. Sen pääkonnaksi on nimetty b>Juha Sipilä.  Olen aivan varma, että kun syyllinen on selvillä ihan etunimeä myöten, myös rikos keksitään aivan lähiaikoina. Niin aina. Tarinan opetus jo tässä vaiheessa: Älä loukkaa vihervasemmistolaista toimittajakuntaa, ellet halua joutua kollektiivisen koston uhriksi.

Nyt vuorostaan Iltalehti aloitti aivan uskomattoman jeesustelun Sipilän Intian reissusta ja media – se vastuullinen – sitä tietenkin levittää kaikin mahdollisin vihjailevin lisäyksin. Hesari löysi jo – tietenkin – sopivan proffankin moralisoimaan ”kohukauppaa”. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Kuka Lie lätisee sitä sun tätä ja sanoo sitten (ilmeisesti sormi pystyssä):

”Pitäisi olla paljon varovaisempi, jotta epäilyksiä ei syntyisi.”

http://blogit.savonsanomat.fi/mita-sita-tyhjaa/sipila-tule-pois-sie...

Jussi Vaarala kommentoi_ 11. tammikuu 2017 04:52

Sipilällä on ollut monta tilaisuutta tehdä normaali jäävääminen omia sukulaisiaan koskevissa päätöksissä niinkuin muut poliitikot tekee.

Hän ei ole niin tehnyt toistamiseen. Sipilä on yksiselitteisesti vastuussa siitä.

Onko  tämä yksinkertainen asia niin vaikea käsittää.

Väinö Okaruusu kommentoi_ 11. tammikuu 2017 05:10

Harrilla on outo käsitys median tehtävästä. Median tehtävä on olla vallan vahtikoira ja kun epäilyjä herää on ne nostettava tikun nokkaan. Jokaisen julkisuuteen asettuvan henkilön on ymmärrettävä, että on kaiken aikaa, kuin lasikaapissa kaikkien arvioitavana. Perustuslakikin on huomioinut sen, että julkisuuden henkilöitä on voitava arvioida tiukemmalla sihdillä, kuin taviksia.

Mielestäni ei Sipilää ole kohdeltu lainkaa liian kovakouraisesti verrattuna esim. englantilaiseen mediaan. Pikemminkin silkkihansikkain. Sipilän taannoinen reagointi Ylen Terrafamme-casessä oli esimerkki Sipilän herkkähipiäisyydestä.

Demokratiaan kuuluu, että valtaeliitti on jatkuvasti luupin alla tarkkailtavana.

Heikki Karjalainen kommentoi_ 11. tammikuu 2017 07:46

Näyttää menevän joillakin blogisteilla kovin yksipuolisiksi aiheet: Siplän erottava, Sipilä sitä ja tätä, Sipilä ja Sipilä...

Neuvos kommentoi_ 11. tammikuu 2017 08:22

Sipilän uskottavuus mennyttä.

PetrusK kommentoi_ 11. tammikuu 2017 09:02

Hyvinhän SIpilä on pärjännyt. Median ajojahdit ovat vain turhautuneiden toimittajien rimpuilua. Kyseessä on vain hyökkäys Suomen kansantaloutta ja suomalaisten hyvinvointia vastaan, kun yritykset nyt aikoo mennä maailmalle ja näin luomaan työtä suomalaisille perheille. Pääministerin on hyvä myös jatkossa toimia yritysten parhaaksi riippumatta ketkä nämä yrityksen omistaa. Vastuulliset mediat vaan nyt täytyy kartoittaa ja toimia vain niiden kautta ja antaa sitten nämä ajojahtaajat sitten hoitaa sitä omaa tonttiaan, että saavat mahdollisimman monen ihmisen pilaamaan elämänsä voimattoman raivon kalvaessa mieltä yöt ja päivät. Paavo Lipponen ja Mauno Koivisto viisveisasivat mediasta ja hoitivat vain tehtäväänsä. Saman periaatteen tulee myös Juha Sipilän omaksua. Suren vaan suomalaisia, joita nyt yllytetään raivon valtaan eivätkä oikein voi mitenkään purkaa tätä turhaa ja mieltä kalvavaa raivoaan. Siinähän menee elämänhalu ja työntekemisen halu, mikä on niin tärkeää nyt meille kaikille suomalaisille. 

PetrusK kommentoi_ 11. tammikuu 2017 09:05

"Suomalaisessa mediassa on taas käynnissä outo näytelmä.  Sanoisin sitä ajojahdiksi, ellei sen motiivi olisi vielä raadollisempi: kosto. Sen pääkonnaksi on nimetty b>Juha Sipilä."

Outoa roolia nyt media aika laajalla rintamalla vetää. Miksi hyökätä suomalaisia ja heidän hyvinvointiaan vastaan näin rajusti. Eikö olisi parempi, että kaikki tukemaan Sipilää siinä, että saadaan taas Suomi kuntoon ja mahdollisimman moni yritys, jopa pienellä riskillä, menee maailmalle kauppoja tekemään. Näin saadaan paljon uutta työtä työttömille ihmisille, jotka ilman Sipilän onnistumista jäävät vain sohvalleen mätänemään, rahattomana ja masentuneena. 

PetrusK kommentoi_ 11. tammikuu 2017 09:07

"Demokratiaan kuuluu, että valtaeliitti on jatkuvasti luupin alla tarkkailtavana."

Mutta demokratiaan eikä mihinkään ihmismäiseen toimintaan kuulu se, että keksitään syytöksiä, joita ei ole edes olemassa. Ei löydy asiallista rikettä Sipilän toimista, jos halutaan tukeutua vain tosiasioihin. 

Jussi Vaarala kommentoi_ 11. tammikuu 2017 10:20

Tämä petrusk on tosi umpisokea uskovainen

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot