Lisääntymisvietti, tuo jumalainen intohimo silmäilee aina sanomattomia viestejä

!

(Nyt aamulla 15. tammikuuta 2016 Yle Jälkiviisaat, ilman Kalle Isokalliota, väitteli pakolaisten |1 ja muiden maahamme tulleiden raiskauksista, aktiivisesta seksin nälästä ja naisten kopeloinnista. Media tosin on osannut jo kertoa, että aktiiviset suomalaiset pakolaisauttajat, tai heihin rinnastettavat ovat ostaneet parilla kympillä seksiä vireiltä pakolaisilta |2 – ehkä rakkauskin kipinöi, mene ja tiedä)

[ … kansalainen Erkki puolustaa omiaan – meidän naisiin ei käydä käsiksi. Mehän pojat perustetaan katupartiot |3 ojentamaan tumman kiihkeitä kiharapäitä. Naisasialiikkeen Liisa ei voi hyväksyä tapahtumia, mitä kähminnällä on tehty Senaatintorilla Uudenvuoden yönä |4 - meillä naisenoikeus pitää olla yhtä vahva kuin miehelläkin, valinta on aina kahden ja vapaaehtoisesti! … ]

 

Kansalaiset ovat saaneet turvallisen puheenaiheen, säätilojen ihmettelyn rinnalle

Tunnetusti Suomi on saanut hallitsemattomasti, paljolti EU-ristiriitojen ja riitelyjen tuloksena kosolti pakolaisia ja onnen onkijoita. Osa tulee hädässä ja aika moni seikkailijana hakemaan helpompaa toimeentuloa – vaikka toisten rahoilla yhteiskuntaan, joka on täysvastakohta kuin oman lähtömaan.

Maahantulijoiden seksin nälkää, kähmintää ja ahdistelua on vihdoin osattava katsoa kiihkotta ja kaikki näkökulmia tarkastellen. Luonto loi miehille ja naisille tarpeen lisääntyä, tietty. Hyvä näin, muutoinhan olisi sukupuutto |5 jo kohdannut.

 

Maailma on pullollaan erilaisia tapoja, perittyjä ja opittuja

Maailmaan mahtuu arvoasteikkoja ja kunnioitusmetodeja laidasta laitaan. Ihmisarvo jo sukupuoltenkin välillä on tosiasia – jopa naista alentavana/ ”väheksyvänä”. Me olemme jo oppineet, että nainen on ’yhtä kuin mies’, vaikka naisen euro on kuulemma edelleen noin 0,9 euroa.

Pääministeri Juha Sipilä kutsui laajasti markkinoituna pakolaisia maahamme – tarjoten inhimillisyyttään ”omaa kotiaan” pakolaismajoitukseen. Tämä uutinen levisi kulovalkean lailla ja tilastot kertovat maahantulomäärien piikin kohta tuon markkinoinnin jälkeen. Moni tulija oli ja on mies – nuori mies, ilman perhettä (jos sellainen olikaan) ja ilman omaa sallittua seksiä.

 

Suomi on omansa – meillä on oma yhteiskuntajärjestys ja tapamme ovat myös omat

Irakissa, Syyriassa ja yleensä arabimaissa, muslimimaissa on myös omat tapansa, sääntönsä ja toimeliaisuuden historiansa. Muslimimaissa nainen usein puetaan kaapuun, burkaan |6 ja jopa niin peittäen, ettei edes meikattuja/ meikkaamattomia silmiä näy – verkon lävitse.

Kasvoverkon lävitse ”koira ei heiluta häntäänsä”, kuten eräs nuori arabimies kuvasi länsimaalaisen naisen pukeutumistyyliä, joka paljastavammillaan ei jätä juuri mitään näkemiseltä piiloon. Meillä on totuttu näyttämään omaa viehätysvoimaa, kun taas monissa arabimaissa viehätys jätetään omalle miehelle sinne makuukammariin.  

Meillä jopa nuoret tytöt |7 – lapsetkin puetaan ja meikataan vapaan mentaliteetin mukaan, millaisin seurauksin – kysyy moni! Missä vaiheessa ikää Sinä antaisit luvat korvakoruihin, lävistyksiin, tatuointeihin ja meikkaukseen kuin korostavaan pukeutumiseen?

 

Läntinen kulttuuri on markkinointia ja näyttötaloutta

Meillä näytetään mitä me olemme, myös ulkonäöllisesti. Naiset meikkaavat omaksi ja muiden iloksi. Meillä miehet mieluusti katselevat vartalon myötäisiä kiristyshousuja. Rintamustakin kohotetaan ”push-uppaamalla”. Kenkien koroilla saadaan näyttävyyttä lyhytjalkaisemmallekin. Arabi- ja muslimisiskot sen sijaan salaavat sulonsa vierailta, jottei ”koira häntäänsä heiluttaisi”. Tänään on lännen maissa muodikasta myös esitellä mustalla verhottuja sääriä, joskus pidemmällekin.

 

Miehen testosteroneja (ei) saa herätellä ilman tarkoitusta – vain näyttämisen riemusta?

Voisin olla varma, että sieltä burkan alta paljastuu samoja muotoja ja kaaria samalla tavalla kuin länsisisarelta. Tavat ovat vain erilaiset – toinen korostaa ja toinen peittää. Nyt kuitenkin nuo tummien tulisten miesten himot ovat herätetty. Olisiko ollut hyväksi kertoa jo rajalla, että meillä on sitten sitä silmäniloa, mutta sitä ei kuulu kuin katsoa – häveliäästi, sallitusti, sitä vartenhan näyttöä tehdään, jo vertailunkin vuoksi.

 

Maassa maan tavalla, tai sitten ulos maasta

Näin on sanottu, vaadittu ja esitetty. Hyvä niin, sillä jokainen oma yhteiskunta rakentuu ja rakentaa omat sääntönsä, tapansa, historiansa ja menetelmänsä. Meillä paljastaminen on normi-iloa ja siitä nautitaan ja samalla koetetaan sallitusti löytää merkkejä, että voisiko koettaa säällisesti omaa viehätysvoimaa ja saavuttaa pariliitos – vapaaehtoisesti ja mielihyvällä. Näinhän se pitäisi olla, mutta ei omatkaan osaa pitää sepaluksiaan kiinni, vaan pitää väkisin yrittää, kun muulla lailla ei ole onni suonut ilojaan.

 

Onkin puhuttu yhteiskunnan ylläpitämästä bordelli- eli laillista iloa jokaiselle,

 … oman makunsa mukaan – vahingoittamatta koskaan ketään niin fyysisesti kuin henkisesti. Ei ole tietoa, että vähentääkö vapaa yhteiskuntaohjattu bordellilaitos |8 raiskauksia. Samalla pitää muistaa, että myös kauniimpi sukupuoli haluaa omia tarpeitaan tyydyttää - tälläkin saralla pitää tasa-arvon toteutua.

 

Ja sitten se yksi oleellinen asia

Miksi meillä esitellään ja vaikkapa muslimimaissa peitellään? Syy on erittäin yksinkertainen. En voi enkä pysty hakemaan tietoa Koraanista, miten naista on kohdeltava – en halua sitä tehdä, koska voisin loukata joitain ihmisiä, sillä Koraanista on erillisiä tulkintoja |9 ja niihin valkoisen miehen on turha mennä.

Voisin olla kuitenkin varma, että ilman naista ei toimi muslimiyhteiskunta eikä lännenmiehenkään markkinatalous. Nainen on tasan se 50 % osa sukupuolista, joita tunnetusti on kaksi, eikä kolmatta, minkä englantilaiset ovat lakinakin jo hyväksyneet! |0 [EXTRA]

 

Naista arvostetaan niin miellä kuin muualla – käytännössä

Nyt ei kannata hakea yli miljardin kannattajan uskovaisyhdyskunnasta – muslimeista – vain ääriesimerkkejä. Näitä kauhukertomuksia sattuu meillekin – tappoineen, paloitteluineen kuin muine väkivaltaisuuksineen.

Nyt on tartuttava tähän kulttuurieroavaisuuteen. Jos ei halua tunnustaa, hyväksyä ja arvostaa meidän suomalaisten tapoja, on parempi pysyä poissa. Nimittäin muillakin mailla, kulttuureilla ja uskonnoilla on omat reviirit |11, suojamuurinsa ja kipupisteensä, joita ei vain ylitetä – eikä tarvitse.

|11 Reviiripuolustuksen geeniperimä ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/40634-puhumme-maahanmuut... -

 

Me olemme luoneet omat tapamme ja niitä tunnustetaan – piste

Me taas arvostamme muiden tapoja, emmekä mene esimerkiksi Saudi-Arabiaan rienaamaan heidän tapojaan minihamein, korkokengin, eikä ”push-up” liivein, joilla kohotetaan itsetuntoa kovassa vertailutalouskilpailussa. Meidän on syytä arvostaa muiden tapoja, kuten me edellytämme meidän tapoja arvostettavan. Jotenkin näinhän se meidänkin Raamattu sanoo.

 

Mistä tässä olikaan kysymys?

Yksinkertaista – koira saa heiluttaa häntäänsä. Tietty – ei estettä, kun tavoitteena on molemmin puolinen viehätyksen haenta. Hännän heiluminen on merkki, ja sitä merkkiä ei saa tulkita väärin. Tässä piilee koko ongelman ydin – liittyen pakolaistestosteroneihinkin.

 

Tultaessa peitellystä kulttuurista avoimeen yhteiskuntaan,

[ … nujertaako suvaitsemattomuus suvaitsevaisuuden, uskonnollisesti? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/05/nujertaako-suvaitsemattomuus.... - ]

 … menee nuoren miehen siementuotanto sekaisin ja maltti ja tavat unohtuvat, varsinkin jos tapojamme ja kulttuuriamme ei ole riittävän terävästi teroitettu heti maahantulo vaiheessa. Asiaa helpottaisi, jos pakolaispojille kerrottaisiin, että raiskaamisesta koittaa ”kivityskuolema”, niin johan nuo ”häntää väärin tulkitut” tapahtumat vaipuvat nollaan!

 

Tekstinumerointi

1| Pakolainen! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/09/pakolainen.html -

2|Seksiä pikkurahalla ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011420958266_uu.shtml -

3|Katupartoiden sijasta Suojeluskunnat! ~ https://www.facebook.com/groups/754975281237923/ - [Facebook ryhmä]

4|Kähmintää yössä – raiskauksia ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016010920934535_uu.shtml -

5|Siittiöt sairastavat! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/01/siittiot-sairastavat-elamanla... -

6|Burka ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Burka -

7|Seksuaalisuutta liian varhain ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/10/seksuaalisuudessa-kohtaavat-t... -

8|Bordelli ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124370-viela-kerran-bord... -

9|Koraanin tulkitseminen ~ http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/03/03/kuinka-koraania-luetaan -

 

EXTRA

0| Kolmas sukupuoli ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014113018879735_uu.shtml -

 

EXTRA 2

Euroopan tulevaisuus kulttuurien ja uskontojen varjossa”http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2005/11/eu-euroopan-tulevaisuus-kultt... - 

 

Ilkka Luoma

kansalaiskirjoittaja Helsingistä

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

https://www.facebook.com/first.ilkka

...

AL | PZ | BL | BLOG 67435 | FB

doc.: Lisääntymisvietti-kulttuurierot_15012016 – Microsoft Word Starter

965s | 1033s 

Katselukerrat: 505

Neuvos kommentoi_ 15. tammikuu 2016 16:47

Jo vain meidän on kotoutettava omat tapamme heidän tavoilleen - naiset on huputettava antaisko hallituksemme sille asetuksen ja uhkasakot niille naisille jotka kulkevat huputta. Parkkiliisathan voisivat sakottaa myös heitä niin ei tarvittaisi muita katupartioita? No Sipilä käski mennä kotouttamaan - mitähän tarkoittikaan?

pekka saarinen kommentoi_ 15. tammikuu 2016 16:53

Ja näiltä tulijoiden naisilta huput pois. Meidän kulttuurissamme ei osteta sikaa säkissä......

Ilkka Luoma kommentoi_ 16. tammikuu 2016 10:05

JK. [16012016] ”Suomalainen mies – sinä et ole sika” – Ulla Appelsin, päätoimittaja – Ilta-Sanomat

~ http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452837238037.html

Ilkka Luoma kommentoi_ 17. tammikuu 2016 22:16

Otetaanpa laajempi perspektiivi asiakäsittelyyn, koska on hyvä, että nyt viimeistään saataisiin perusasiat kuntoon ja osata tunnustaa mitä historiassa on tapahtunut --- Onhan miesten valta kääntymässä keikkuvan tasa-arvon myötä jopa naisten ylihallintaan - tarkoittamatta amazoniaa winkhymiö ~http://www.hs.fi/tiede/a1452489344708 -

Ilkka Luoma kommentoi_ 17. tammikuu 2016 22:17

HS: Naisten väheksymisellä on pitkä historia
http://www.hs.fi/mielipide/a1452835343270…. ... Nainen - mies keskustelu kaivautuu myös historiaan. Peruspohjana voisi kuitenkin todeta, että keskustelu miehen ja naisen "kädenväännöstä" ei voisi jatkua, ellei sopuisuutta harrasteta kammareissa - muutoin loppuisivat keskustelijat, jos yhteinen kärkihanke ei tuota tulosta.

Ilkka Luoma kommentoi_ 21. tammikuu 2016 08:45

Ilta-Sanomat: IMF:n selvitys paljastaa pakolaiskriisin jättikustannukset – Suomi maksajien kärkikolmikossa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453312604802.html. ... Ovatko nuo kustannukset kehitysapua tai siihen rinnastettavaa?

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot