Aamulehti Blogit

Sen kummempia jaarittelematta avaan tämän viikon konseptirullan.
Jokainen käsittänee kuvasta, millaisia mielikuvia voi taiteilijan ja muuten vain höpsön ihmisen päässä syntyä yhdestä yksinkertaisesta uutisotsikosta. Idean syntymisessä auttoi jälleen Kyuu.

Taloussanomat: Hallitus heitti lamapeikkoa setelitukolla.

Jaa 

Jouni Wiklund Jouni Wiklund kommentoi_ 3. helmikuuta 2009 05:32
Hyvä kyuu ja blogistimme! Setelit ei kai auta kauaa, vaikka niitä monistetaanki kovaa vauhtia monessa maassa. Inflaatio syä kaiken tai noi tos kuvas. Hieno kuva kuiteski.
Jaakko Kojo Jaakko Kojo kommentoi_ 3. helmikuuta 2009 07:32
Hyvä Jaana. Piristystä viikon alkuun. Jatka piirtämistä. Seteleillä se lama poistuu, kun ei saa tehdä devalvaatiota. Seteli-inflaatio vie rikkaiden sijoittajien lainat kertaheitolla. Käy sääliksi eläkeläisiä, joista kansaneläkeläiset ovat poliitikkojen armoilla, ja korotuksia eläkkeisiin luvataan vasta vuonna 2011, eli vaalivuonna. Ilmiselvä vaalitemppu. Korotus ei ole kuin satanen, ja inflaatio on sen syönyt jo etukäteen.

Toinen juttu on sitten nuo työeläkkeet, jotka ovat reilussa kymmenessä vuodessa jääneet jälkeen jo 40 prosenttia palkoista. Alunperin, kun työeläkejärjestelmä perustettiin, sen indeksinä oli ansiotasoindeksi. Sittemmin keksittiin leikattu indeksi ja eläkkeiden leikkaukset mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Mihin tämä johtaa? Katso www.yle.fi/areena ja M.O.T. 2.2.2009. Siellä on kerrottu, minne johtaa köyhyys. Myös Kauppalehdessä käydään kiivasta keskustelua eläkkeistä osiossa www.kauppalehti.fi Keskustelut Politiikka. Sinne käyvät Aamulehden tunnukset kirjautumiseen.
P-M Lifländer P-M Lifländer kommentoi_ 3. helmikuuta 2009 08:27
Hyvin piirretty kuva tärkeästä aiheesta.
PIPSA PIPSA kommentoi_ 3. helmikuuta 2009 09:24
Käsittämätöntä lahjakkuutta.
Olisi hienoa, jos osaisi piirtää......
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 3. helmikuuta 2009 11:09
Lehtiotsikot saavat maagisia voimia, jos niitä lukee kun piru raamattua.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot