Aamulehti Blogit

(MTV3 - STT - AFP)
Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad sanoi, että Islam on kapitalismia onnellisempaa.
Ahmadinejad laittaisi koko maailmantalouden täysremonttiin. Presidentin mielestä kapitalismi on osoittautunut epäonnistuneeksi, ja se pitäisi korvata islamilaisilla periaatteilla.


Jäin miettimään Ahmadinejadin sanomisia; Miksi me tapellaan Islamilaisia arvoja vastaan? Miksi me tapellaan Afrikkalaisia arvoja vastaan eihän ne ole ainakaan miehen arvojen vastaisia? Heillä jopa saattaa olla jotain sellaisia arvoja mitä meidän länsimaitten ihmisten ehkä kannataisi tänä muuttuneena aikakautena yhdistää omien arvojemme kanssa luoden rauhaa ja rakkautta?

LÄNSIMAIDEN TUHO

Syynä on se, että lukuisat miehet ovat työttömänä länsimaissa eikä miesten työttömyys tule ratkeamaan lähi vuosina ei ehkä vuosikymmeninä osaamisen ulkoistettua ulkomaille. Saattakin käydä niin kuin Japanin menetetyllä vuosikymmenellä. Miehet ovat siis kotona, masentuneina ja tuntevat itsensä huonoiksi saattavat päätyä jopa terroritekoihin ainoastaan sen vuoksi eitteivät ole töissä. Länsimaisten arvojenhan mukaan miehen pitää pystyä elättämään perheensä. Miesten ei mielestäni kuitenkaan tarvitse tuntea häpeää!

Vaikka länsimaiset kristilliset arvot, jossa mies on ollut perinteisesti perheenpää ja leiväntuoja ovatkin olleet menestyksen tae pari vuosituhatta niin maailma muuttuu enää ei riitä töitä kaikille ei varsinkaan perinteisillä miesten aloilla. Maailma on muuttunut jopa niin nopeasti, että kun vielä -80 luvulla naisia ei hyväksytty moniin tehtäviin niin nykyään he jo kilpailevat samoista tehtävistä miesten kanssa nykyammateissa, jotka tarvitsevatkin usein juuri naisten kaltaisia moniosaajia ja sosiaalisilta taidoiltaan miestä kehittyneempiä työntekijöitä.

Naisten käydessä töissä he ovat kuitenkin stressaantuneita sekä ärtyisiä työpaineista kotona, erityisesti siitä syystä, että he ovat huolissaan lapsistaan vieraan hoidettavana ja kotiin tullessa heidän täytyy tehdä vielä kotityötkin. Tämä ei ole tie perheonneen vaan ongelmia ja eroja syntyy lasten kärsiessä.

Monilla nuorilla synnytysiässä olevilla naisilla on taas vaikeuksia löytää sopivaa ja kunnollista miestä, joka voisi antaa sen turvan ja elintason, jota he odottavat nyky-yhteiskunnan normien mukaan mieheltä, koska miehet ovat joko työttöminä tai muuten hungingolla tai homoja. Myös länsimaisen yhteiskunnan perinteiset normit uskollisuudesta ja yksiaviollisuudesta tuottaa ongelmia kumppanin löytämisessä ja vajavaiselle ihmisluonteelle ominaisia pettämisiä tapahtuu. Tämä taas ei sovi nyky-yhteiskunnan moralisääntöihin vaan edelleen elää unelma jostain täydellisestä yksavioisesta parisuhteesta, mikä on kuitenkin erittäin harvinaista jopa ihmisluonteen vastaista, paitsi vanhemmalla iällä ilman seksin kiusauksia.

Tästä syystä liian monet naiset ja miehet nykypäivänä päätyvätkin yksin vailla puolisoa ja perhettä, joten yhteiskunnalle on ulkoistettu sekä lasten- että vanhustenhoito ja verovaroin tuetaan työttömiä sekä asumista. Tämä yhtälö ei kuitenkaan alhaisen syntyvyyden länsimaissa tule lähitulevaisuudessa enää toimimaan eikä palvelemaan yksinäisiä ja lapsettomia vanhuksia, koska ei ole riittävästi maksajia eikä hoitajia. Jos taas tuomme lisää siirtolaisia alikehittyneistä maista niin se lisää maapallon ekologista jalanjälkeä.

ISLAMILAISET JA AFRIKKALAISET ARVOT, SEKÄ HOMOT

Islamilaisessa arvoissa on opittavaa sen perhekeskeisyys ja uskoakseni myös naisille se takaa turvan osana suurta perhettä. Ymmärtääkseni nainen jakaa tehtävät toisten vaimojen kanssa ja perhe hoitaa niin lapset kuin vanhuksetkin yhdessä. Ongelmana länsimaiselle ihmiselle on kuitenkin naisten huono asema avioliitossa sekä riippuvuus täysin miehestä, koska he eivät saa tehdä välttämättä töitä kuten miehensä.

Afrikkalaisiin arvoihin ymmärtääkseni ainakin jossain päin ja jopa Amerikassa kuuluu miesten ja naisten itsenäisyys. Miehet kiertävät usean naisen luona ja tekevät heille lapsia ja aivan samoin naiset tekevät lapsia monien miesten kanssa, mutta ihmiset ovat silti liian usein riippuvaisia ulkopuolisesta tai yhteiskunnan tuesta. Perinteinen perhe on suuri kyläyhteisö, jossa miehet viettävät aikaansa toimettomana naisten tehdessä työt ja hoitaen lapset.

Sitten on vielä homot. Intiassa on ainakin luotu ns. Kolmas sukupuoli, jossa ei miesten muuttumista transeksuaaliksi katsota mitenkään vieroksuen vaan he ovat osa yhteiskuntaa heille sopivissa roolissa yleensä viihdyttäjinä. Katolisuus aikanaan ymmärsi myös homoja, vaikkei tästä paljoa puhuttu. Ainakin minulle kerrottiin, Irlannissa, että suurissa perheistä yleensä nuorinmaisesta tuli pappi tai munkki, koska todistetusti suuren poikaparven nuorin on homo. Tyttäristä, jotka eivät halunneet tai jostain syystä eivät päässeet naimisiin tuli nunnia, ja luostareissa he huolehtivat toisistaan hautaan asti. Sitä ennen he kuitenkin antoivat elämänsä Jumalalle ja lähimmäisen palveluun luoden sairaaloita ja kouluja eli toimittivat yhteiskunnalle nykyään kuuluvia tehtäviä.

Ihmiset ymmärsivät siis jo aikoja sitten erilaisuutta ja eritavoin turvasivat ihmisten tarpeita rakkauteen, turvallisuuteen ja huolenpitoon. Sitten tuli Lutherin protestanttinen uskonpuhdistus, jonka perintönä nämä perinteiset roolit ja arvot tuhottiin, homot tulivat osaksi yhteiskuntaa luostareitten loputtua kuitenkin ollen siellä piilossa ja naisista tuli vahvoja Niskavuoren Hetoja ainakin Scandinaviassa. Lopulta kaikki normaalisti perheiden huolehtimat asiat kuten lasten- ja vanhustenhoito siirtyi yhteiskunnalle.

NYKYÄÄN IHMISET OVAT YKSIN ILMAN TURVAA JA LÄHIMMÄISEN RAKKAUTTA

Siksi olen leikkinyt ajatuksella, että mitäs jos käännettäisiinkin kaikki ylösalaisin ottaen osa Islamin ja Afrikan arvoista nykyoloihin sopivammaksi, yhdistäen ne länsimaisiin arvoihin. Miehen tehtävänä ja kunniana olisi johtaa kotia ja perhettä kuten perinteisesti on ollut. Toisin kuin aikaisemmin nainen kuitenkin kävisi töissä ja mies jäisi kotiin huolehtimaan kodin töistä yhdessä avukseen ottamansa nuoremman naisen kanssa, joka hoitaisi lapset. Tämä nuori nainen tulisi myös osaksi perhettä miehen vaimoksi jakaen petinsä miehen kanssa päivisin, samaan aikaan vanhemman, uralle omistautuneen vaimon, käydessä töissä tuoden rahaa perheelle?

Eroaminen ja abortit lain mukaan kiellettäisiin, mutta moniaviollisuus sallittaisiin myös rakastajat olisivat yhteiskunnassa normi sekä miehelle että naisille, mutta perheen koossa pysyminen olisi tärkein asia jota ei voisi purkaa, koska yhteiskunnan taholta ei enää voitaisi odottaa tukea!


Tämän uuden yhteiskuntamallin tavoitteena olisi lisätä rakkautta ja ehkäistä yksinoloa, jäämistä ilman turvaa. Tärkeää olisi luoda riittävän suuria perheitä yhteisöjä, jotka turvaisivat toimeentulon, lastenkasvatuksen ja hoivan aina hautaan asti. Homojen ja lesbojen kannustettaisiin tulemaan esiin ja asumaan osana yhteisöä kuitenkin huolehtien nimenomaan toisistaan ilman lapsia, joita he eivät luonnollisestikkaan voi saada.

Tässä mallissa palattaisiin sellaisiin alkukantaisiin arvoihin, jolloin vielä välitimme toisiamme ja elinympäristöstämme, koska vain osa töistä enää tehtäsiin kodin ulkopuolella niin ekologinen jalanjälki jäisi pienemmäksi. Monien miesten ollessa kotona poissa turhasta elintasokilpailusta ja oravanpyörästä kuluttamassa rajallisia luonnonvaroja sekä tuottamassa tarpeettomia kulutushyödykkeitä, jäisi elinympäristömme tuhoaminen minimiin aivan kuten Afrikassa ja lähi-idässä, noissa ilmeisen sivistyneissä ja tähän aikakauteen sopivissa yhteisöissä.

Mitähän feministit ja mamu-myönteiset tähän sanoisivat? Kävisköhän heille tämmöinen ratkaisu Suomen pelastamiseksi? Tämä tietenkin onnistuakseen tarkoittasi sitä, ettei lisää maahanmuuttajia otettaisi.

Tagit: yhteiskunta

Jaa 

ei nimeä ei nimeä kommentoi_ 11. marraskuu 2009 08:58
Minua kiinnostaisi enemmän vaikutteet muista Aasian uskonnoista, esim buddhalaisuudesta tai hindulaisuudesta. Miellän (olen tutustunut myös lähemmin tunne / tieto jne) ne enemmänkin "rauhemmanoloisiksi" uskonnoiksi.

Mutta en nyt tarkoita mitään yhteiskunnallisia muutoksia vaan oman löydetyn tien kulkeminen tässä kulloisessakin yhteiskunnassa. Yhteiskunta. Yksilö. Onnellisuus.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 11. marraskuu 2009 10:53
"mutta moniavioisuus sallittaisiin myös rakastajat olisivat yhteiskussa normi sekä miehille että naisille mutta perheen koossapysyminen olisi tärkein asia jota ei voisi purkaa..."

Aika pitkäänhän ne "sivusuhteet" ja syrjähypyt ovat olleet aika monille "normi." Siitä huolimatta edelleenkin yleisin syy avioliittojen ja muiden parisuhteiden loppumiseen. Viittaisi vähän siihen suuntaan, että tälläinen olisi ihmisluontoa vastaan, ei tämän sisäisten luonnollisten tarpeiden mukaista. Laeilla niitä taitaa olla aika vaikeaa muuttaa.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 11. marraskuu 2009 15:41
On kieltämättä totta, että tietynlainen yhteiskuntarauha pystyttäisiin samaan islamin "aseella uhaten" mallilla. On totta, että yhteiskunnassa ei paljoa pahaa ole (ei kyllä juuri hyvääkään), kun tehdään tiukka islamilainen yhteiskuntamalli. Kannattaa muistaa, että se tarvitsee aina toimiakseen myös niinsanotun orjaluokan, kuten Saudi-Arabiassa toimii tälläkin hetkellä.

Toisaalta, nimettömän näkökulma tuntuisi vaan paremmalta. Olen samaa mieltä siinä, että tämä, noin 180 asteen verran eri suunnassa oleva Aasiasta tuleva malli voisi olla mukavampi. Siinä missä islam lähtee yhteiskunnasta ja maailmanjärjestyksestä alaspäin, lähtevät monet mainitut kaukoidän uskonnot yksilöstä ylöspäin.

Se, kumpi näistä on absoluuttisesti ja kaikilla mittareilla parempi, on oma kysymyksensä. Persuntumalla vain pidän jälkimmäisestä aika paljon enemmän.
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 17:49
syrjähypyt ovat olleet aika monille "normi." syy avioliittojen ja muiden parisuhteiden loppumiseen Vesa-A juuri tästä syystä meidän on hyväksyttävä tämä ihmisluonteen vajavaisuus eikä koittaa jollain moralisaarnalla tai kielloilla sitä estää, koska se ei tule onnistumaan. Otetaan sensijaan mallia Afrikan maista, missä sekä miehet ja naiset käyvät "vieraissa", mutta kylä/perheyhteisö yhdessä hoitaa lapset ja vanhukset.

Kyuu, sanoin, että otetaan sieltä se malli mikä toimii? Tietenkin meidän pitäisi lähettää ylimääräiset pojat itsekin lähetystyöhön muodostamaan omia perheyhteisöjään tai pojille pitäisi kotimaassa antaa oikeus tuoda vieraita naisia?

Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että Suomessa myönnettäisiin tämän nykyisen mallin epäonnistuminen ja palattaisiin takaisin perienteisiin Suomalaisiin arvoihin 50-luvun arvoihin, jolloin vielä miehet kävivät töissä ja naiset hoitivat lapset ja vanhukset kotona silloin kun niin tarvitsi tehdä Kaikille ei enää töitä riitä eikä samaan luontoatuhoavaan elintasokilpailuun ja talouskasvuun nykyisillä tavoilla ei voida enää mennä mitä länsimaissa on pidetty. On tehtävä valintoja Suomessa tai asiat alkavat mennä jyrkästi huonompaan suuntaan mistä kärsii ei pelkästään miehet vaan koko yhteiskunta.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 11. marraskuu 2009 17:52
On asioita, jotka ovat yhteiskunnalle ongelmaksi - kuten maahanmuuttopolitiikan virheet (linkki koristeeksi).

On asioita, joista ei ole yhteiskunnalle haittaa, kuten se, että homoseksuaalisuus ei ole enää rikos.

En laittaisi ihan herkästi näitä yhteen.
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 17:57
Ei minusta homoseksuaalisuus ole rikos, se on osa ihmisluontoa. Osa meistä syntyy homoina eikä siinä ole mitään pahaa, mutta ei ole luonnollista, että homot saavat lapsia, vai onko?

Olen kyllä sitä mieltä, että jos homoparit haluavat lapsia niin maailma on täynnä orpoja, joita he voisivat adoptoida ilman, että niitä heille tehdään epäluonnollisin menetelmin.
Ihmetteleva Ihmetteleva kommentoi_ 11. marraskuu 2009 17:58
Sipo on siis sitä mieltä, että kun akka on viisi askeltä hellasta niin on karussa ja aihetta antaa turpiin?
Siponinjo Siponinjo kommentoi_ 11. marraskuu 2009 18:02
Ihmettelevä tuo on asiaton kommentti eikä pidä paikkaansa
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 11. marraskuu 2009 18:09
Jeps, tarkennus selvä, olemme siis varsin samoilla linjoilla sen osalta.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 11. marraskuu 2009 18:18
"Syrjähypyt ovat olleet aika monille normi." Syy avioliittojen ja muiden parisuhteiden loppumiseen."

"Vesa-A juuri tästä syystä meidän on hyväksyttävä tämä ihmisluonteen vajavaisuus eikä koittaa jollain moraalisaarnoilla tai kielloilla sitä estää, koska se ei tule onnistumaan."


Enpä nyt sitä tarkoittanutkaan, että sitä pystyttäisiin kielloilla ja moraalisaarnoilla estämään, vaan yksinkertaisesti sitä tosiasiaa, että nykyisinkin huolimatta kaikesta vapaamielisyydestä, useimmiten ihminen tuntee itsensä spontaanisti ja vaistomaisesti loukatuksi ja haavoitetuksi jos tämän puolisolla tai kumppanilla on joku toinen.

Itse olen tuntenut joitakin henkilöitä, jotka ovat kovasti olleet vapaan seksin kannalla, mutta ovatkin sitten kokeneet itsensä sydänjuuriaan myöten loukatuksi havaittuaan kumppanin harrastavan "sivusuhdetta." Parisuhde on loppunut siihen. Vapaan seksin kannattamiseen liittyvien näkemyksien pysymisesta tai muuttumisesta en tiedä.

"Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että Suomessa myönnettäisiin tämän nykyisen mallin epäonnistuminen ja palattaisiin takaisin perinteellisiin suomalaisiin arvoihin 50-luvun arvoihin, jolloin vielä miehet kävivät töissä ja naiset hoitivat lapset ja vanhukset kotona silloin kun niin tarvitsi tehdä."

Hyvä ehdotus sinänsä. Monet näin pyrkivätkin tekemään siinä määrin kuin se on mahdollista. Taitaa nyt kuitenkin puhtaasti taloudelliset syyt estää monilta tämän paluun. Miehen palkalla ei välttämättä aina pysty perhettä elättämään.

Naisten töissäkäynnin lisääntymiseen aikoinaan taisi sittenkin olla syynä ensisijassa taloudelliset pakottavat syyt, vasta toissijaisesti ja vähemmistön kohdalla tasa-arvosyyt.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot