Kädentaidot ovat nousemassa arvoonsa. Ennen oli maisterit, virkamiehet, oikeusoppineet ja kynänpyörittäjät kunniassa ja kateuden pistoksissa – oli valkoinen paita ja kravatti. Naisilla jakut, nutturat ja lukulasit. Nyt arvostetaan taitoa, jossa tehdään jotain konkreettista – osataan korjata, nikkaroida ja ollaan samalla miehen näköisiä, jos uroksesta on kysymys …

Tänään YLE Aamu-TV:ssä oli esillä kirvesmies, joka osasi käyttää akkuporakonetta, nitojaa ja muita vempeleitä, joilla valmistui maustehylly. Aamussa olleet juontajat (kaksi naista) olivat silminnähden innostuneita miehestä, joka osasi muutakin kuin puhua – broilerpoliitikkojemme ainut ”hyve”.

 

Maailmassa me olemme tottuneet saamaan kaiken valmiina

Valmistusketjut ovat jo niin täydelliset, ettei kohta ruoan purentaakaan tarvita, vaan ravinto imeytyy suoraan suolistoon – jopa lihottamatta. Ennen kaikki tehtiin itse, tarvekalut, käyttöesineet sekä muut elämälle välttämättömät kalut ja vermeet

 

Nyt hankitaan kaikkea sellaista, jota ei itse asiassa välttämättä tarvittaisi –

… markkinamiehet ovat jo pidempään osanneet luoda tarpeet; ja tarvetta osata itse, ei enää tarvita. Siksipä mies, joka osasi jotain konkreetista, herätti ihastusta kauniimmassa sukupuolessa. Vaistoavatkohan naisemme jotain sellaista, mitä me miehet emme oivalla, kun olemme niin kiinni näyttö- ja vertailutaloudessa? 1]

Naiset saattavat alitajunnassaan synnyttävinä olioina vaistota, että maailma muuttuu ja kädentaito herää uudelleen eloon – ei tule liukuhihnoilta rompetta ja roinaa ja ruokakin pitää itse kasvattaa. Nämä ominaisuudet uinuvat useimmissa meissä  - osalla vielä ollen jäänteenä taitoa tehdä jotain sellaista, joka elonkorjuun mahdollistaa!

 

Naiset ovat aina tehneet valinnat –

… kuka saa oikeuden siittää lapsia ja kenelle. Nyt tarkkaavaisuus on herännyt jo tutkailemaan osaamista, todellista elämän osaamista. Naaraat luomakunnassa ovat aina vertailleet uroksia ja valinneet osaavimmat, vahvimmat ja kykenevimmät. Valkoinen kaulus ja kravatti ei elätä lapsia, vaan se kyky, joka tuo ravinnon ja lämmön perheelle – konkreettisesti, toivottavasti myös henkisesti.

 

Sortuuko läntisen miehen itsekeskeinen kulutusähkytalous? 2]

Lähestymmekö hetkeä, jolloin yhteiskuntarakenteet sortuvat ja alkaa taistelu elon oikeudesta ja mahdollisuudesta. Kirvesmies tienaa ehkä jo huomenna paremmin naaraan kuin kynänpyörittäjä konttoreista – ehkä asenneilmastokin muuttuu sen oikean ilmaston myötä? Kädentaito on jo noussut arvostuksen portaissa ylemmäksi.

 

[16072013] YLE AamuTV:ssa kirvesmies rakensi maustehyllyn ihastelevien katseiden alla. Naaras oli herännyt alitajuisiin virtauksiinsa ja katseli jo ’sillä silmällä’ – kykenevää urosta, joka voisi huomennakin elättää ja huolehtia … mihin menemme tänään näyttö- ja vertailutaloudessamme?

 

VIITE

1] Näyttö- ja vertailutalous ~  http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131588-nayttotaloudesta-...  --- [US_P/IL]

2] Kun läntinen maailma romahti” ~  http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106219-kun-l%C3%A4ntinen...  --- [US_P/IL]

 

 

EKSTRA

~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65585-kasun-jalkeen-neut...   --- [US_P/IL]

 

 

 

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.blogspot.fi

http://www.facebook.com/first.ilkka

 

 

 

AL – US

BLOG 20 994 | 1 661 – IL

---16072013---

 

 

383  ~  P

Katselukerrat: 615

Neuvos kommentoi_ 16. heinäkuu 2013 14:50

Valitsemamme edustajat osaavat lausua slouganeita tietämättä johtavatko ne mihinkään käytännön tasolla.

K.Tuomari kommentoi_ 16. heinäkuu 2013 15:55

Kuinka ajankohtaista asia onkaan.Aamutuimaan juuri kiskoin rikkaruohoja kasvimaasta.Naurista,porkkanaa ,perunaa,marjapensaita on sekä muita harvinaisuuksiakin on kasvamassa.Tein nurmikosta kasvimaata,sekä istutin valkoapilaa heikosti kasvaviin paikkoihin jäljelle jääneisiin nurmikonosiin,paras sijoitus pitkään aikaan.Valkoapila tuo "pölyttäjiä"(niitä harvinaisuuksia,joita ei vielä ole myrkytetty kuoliaaksi,nurmikon halaajien toimesta),ja on erittäin miellyttävän pehmeä kävellä paljain jaloin.Paljon voidaan tehdä ainoan elinpaikkamme hyväksi,eikä vain pulista.

K.Tuomari kommentoi_ 16. heinäkuu 2013 16:07

Kirvesmies on harhauttava nimi,niinkuin on "puuseppäkin".Seppä takoo rautaa ja kirvesmies karsii oksia.Käsityöläinenkin on ennen tarkoittanut enemmän pukukankaiden neulojaa.Rikkinäisten esineiden korjaajia tullaan vielä tarvitsemaan kipeästi,kun rahat on lopussa uusien ostoon.Rakennusten korjaajia,sisätiloista ulkokattoon asti.Materiaalien korkeat hinnat asettavat rajoituksia pitää paikat kunnossa.Yksilön on kuitenkin vaikeaa kilpailla suurfirmojen kanssa huoltohommista.USAassa on kaikki menossa "kartellin haltuun".Kilpailu on ohi.Suomessa se voi vielä toimia jonkin aikaa,kunnes kaikki palvelut on jaettu ulkopuolisille?

Ilkka Luoma kommentoi_ 16. heinäkuu 2013 16:23

Kirvesmies nimitys johtui siitä, että YLE AamuTV:ssä tänään oli tosiaan kirvesmies haastattelussa - hän oli valinnut tittelikseen juuri tuon tehtäväkuvan - kuvastaa hyvin miehistä työtä ...

Jukka Mäki kommentoi_ 16. heinäkuu 2013 16:56

Naisten mielestä "komee"miäs voi olla vähä kirveelläveistetyn näköne!  :))

K.Tuomari kommentoi_ 16. heinäkuu 2013 17:56

Timpureita kutsuttiin ennen kirvesmiehiksi,mutta silloin myös käytettiin pientä veistokirvestä ahkerasti,ja se kuului osana työkalupakkiin.Puuseppäkin saattoi joskus tarttua kirveenvarteen.Isontalon Antin ja Rannanjärven aikaan Lapualla hiottiin puukot ja kirveet "häätilaisuutta varten",heheh,Ei häätilaisuus ollu mistään kotoisin,jos ei tullu kuin muutamia "rumihia".

Neuvos kommentoi_ 16. heinäkuu 2013 18:50

Päätalon Kalle oli kirvesmies ja asui Kirvestiellä. Eksyi kuitenkin mestariksi raksalle ja kirjoitti möllereitä isänsä harmiksi.

Tein aikanaan kodin lähes omin käsin opetelle raksan monet ammatit ja työvaiheet paitsi sähkö ja muuraustyöt teetin vähillä rahoilla. Nykyään ei saa tehdä sitä eikä tätä ellei ole alan koulutusta ja sertifikaatia ja aina tarvitaan piirustukset ja rak lupa sekä valvoja joka vaiheelle. No sutta tulee näköjään enemmän kuin ennen maalaisjärjen käytön aikaan.

Ilkka Luoma kommentoi_ 18. heinäkuu 2013 07:46

Aiemmin omatekemät talot eivät homehtuneet.

Ilkka Luoma kommentoi_ 18. heinäkuu 2013 07:47

Ennen joka miehellä roikkui puukko vyötäisillä ja sitä käytettiin - osattiin tehdä kaikenlaista.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot