Aamulehti Blogit

Richard Järnefelt avasi äskettäin tärkeän aiheen kirkon (evlut) sanomasta. Aihe on kiinnostava, ajankohtainen ja laaja-alainen jonka vuoksi katson aiheelliseksi työntää lusikkani soppaan. Itse katson asiaa hieman kyynisemmältä, poliittiselta näkökulmalta. Pohdin myös, miksi KD puolueena käyttää niin paljon aikaa siltojen polttamiseen, vaikka tarvetta muulle olisi.

Sanoma.

Olen Richardin kanssa paljolti samaa mieltä siitä, minkä tulisi olla kirkon ja kristinuskon sanoman. Itse tiivistän sen yhteen sanaan: rakasta. Rakasta itseäsi ja toista ihmistä sellaisena kun jokainen on. Ihmisen tehtävä ei ole toimia ylemmän voiman puolesta moraalivahtina. Jos lähdemme siitä, että luoja on meidät luonut sellaiseksi kuin olemme, on hyväksyttävä se että jokainen meistä on täydellinen, Jumalan luoma.

Kultainen käsky on myös hyvä tapa toteuttaa kristinuskon sanomaa, vaikka sanoma itsessään ei olekaan kristinuskolle spesifinen.

Kirkon ristiriidat

Ensimmäinen kirkon virhe on tukea kastijärjestelmiä ja epämääräisiä moraalilajitteluja. Naiset, miehet, hetero- ja homoseksuaalit, vaalea- ja tummaihoiset, perisuomalaiset ja maahanmuuttajat, vanhat ja nuoret, hyvä- ja vähäosaiset - kaikkien kirkon läsnäoloa haluavien pitäisi olla kirkon edessä samalla viivalla. Väitteet siitä, että Jumalan sana käskee tuomitsemaan Hänen puolestaan ihmisiä tällaisten tekijöiden perusteella on mielestäni räikeästi pyhää sanomaa vastaan.

Kirkon toiminnan ristiriitana on se, että he toimivat liikelaitoksena yritysmaailman ehdoilla. Pr-kelpoinen toiminta saa rahaa, mutta kipeimmin tarvittava avustustyö, kuten vaikkapa erityisnuorisotyö, saa pärjätä murusilla. Kirkon omistamiin tiloihin kelpaa vain siisti toiminta, kaikki vähänkin hyödyllinen ruohonjuuritason työ piilotetaan kylän huonolaatuisimpiin vuokralla oleviin kellareihin. Kirkko istuu hirveän rahakasan päällä ja pyrkii vain kasvattamaan pottiaan. Kirkon liiketoiminnassa on kaikki kvartaalitalouden likaiset puolet. Yhdellä ihmisellä ei kirkon silmissä ole enää mitään osaa tai arpaa. Mieluummin puhutaan asiakkaista, kuluttajista ja markkinatilastoista.

Ideologinen virhe on liiallinen myötäily toisten uskontojen tapoja kohtaan. On varsin suotavaa hyväksyä muut uskonnot ja heidän harjoittajat, mutta on väärin tuoda kristilliseen kirkkoon liiaksi vaikkapa islamilaisia tapoja. He, jotka evankelisluterilaisen uskonnon valitsevat, tekevät sen tietoisena kristillisistä arvoista. Kirkko ei saa nyökkäillä vastoin pyhää sanomaa toimivia laitoksia kohtaan vain kivojen lehtiotsikoiden tai hyvän bisneksen toivossa. Kirkko ei saisi nykyisen lailla ottaa osaa vieraiden uskontojen sisäisiin taisteluihin.

KD:n ongelma

Kristillisdemokraatit ovat Suomessa jääneet kovasti vähemmistöön, vaikka EU-vaaleissa he hieman normaalia paremmin näkyivätkin. Mielestäni ongelma on siinä, että he koittavat nykyisellään olla lähinnä Kepu Jr, ilman vastaavaa kannattajapohjaa. On näkökulmasta katsoen ironista tai humoristista, että Perussuomalaiset toteuttaa tänä päivänä jo monelta osin paremmin kristillistä sanomaa, vaikka ehdottomasi persuillakin on PAHOJA ongelmia sanomassaan.

Kritiikin aiheet ovat pitkälti samoja kuin kirkolla. Ensinnäkin KD:ssä eriarvoistetaan ihmisiä täysin tarpeettomasti. Kepun vanhoillislestadiolaiset, puhtaan valkoiset arjalaisjoukot pitävät kyllä huolen äärimielipiteiden tarjonnasta. KD:n on täysin turha karkottaa potentiaalisia nuoria äänestäjiä saarnaamalla homoseksuaalisuutta tai ihmisarvoja vastaan. Pelkästään Päivi Räsäsen tarjoamat ihmisrodun puhdistusvinkit ovat merkki isosta ongelmasta. Osa KD:n ja Päivin lausunnoista voisi ihan hyvin olla Adolf Hitlerin kynästä kotoisin. Päivi-tädillä ei muutenkaan ole mitään varaa saarnata moraalista - toisaalta hän käskee ajattelemaan lapsia, mutta toisella suulla hän kauppaa omista lapsistaan salaa otettuja kuvia iltapäivälehdille. Pisteitä ei irtoa myöskään KD:n tukemalla ajatuksella edistää lapsipornon levitystä Internetissä valtion rahoilla.

Ikävää on myös KD:n yltyvä islamin ihannointi, joka tuntui Räsäsen lisäksi olevan erityisen vahvaa Sari Essayahilla varsinkin vaalien alla. Miten kristillisiä arvoja politiikassa edistetään tukemalla toista uskontoa, joka käskee tappamaan vääräuskoiset, siis muunmuassa kristityt? Kuten tiedämme, islaminuskoisissa maissa näin myös tehdään. Kuitenkin KD haluaa lisää islamilaista maahanmuuttoa ja yhä lisääntyvää tukea islamin opeille, rajoitteille ja väkivallalle tarjotaan. Miten psykopaattisen pedofiilin ihannointi voi edistää KD:n ajamaa kristillistä sanomaa, minä vaan kysyn.

Pienessä mittakaavassa näen ongelmana sen, että KD esiintyy vain negatiivisin sanomin. Koskaan heiltä ei tule kannatusta millekään, ei tukea, ei nyökkäilyä. Aina pitää olla kaikkea vastaan, mahdollisimman röyhkeästi. Ei kristinusko opeta vihaamaan, joten en hyväksy tällaista toimintaa.

KD:n ja kirkon mahdollisuus

KD voisi olla moderni, positiivisen sanoman omaava puolue, jonka ytimessä olisivat ajattomat, yksinkertaiset kristilliset arvot joiden puolesta he ovat valmiita toimimaan. Taistelusta on turha puhua, sillä kristillisiä arvoja voi toteuttaa ilman kiihkoiluakin. Vain määrätietoisuutta ja suoraselkäisyyttä tarvitaan.

Evlut kirkkomme voisi toimia vastaavasti. He voisivat sanoa, lausua selvään ääneen, että he ovat kristillinen kirkko, ihmistä rakastavin kristillisin arvoin. He voisivat tarjota vihdoinkin ihmisille syyn liittyä takaisin, eikä vain lisää syitä eroamiseen. He voisivat toimia kotina heille, jotka haluavat väkivallattomasti, pehmein keinoin puolustaa suomalaisuutta ja suomalaisia kristillisiä arvoja. Heidän ei tarvitse nyökkäillä kristillisiltä poluilta harhautuneita ääriliikkeitä tai vieraan vallan väkivaltaisia aatteita hautovia vääräuskoisia kohtaan. Itse asiassa näihin ei pitäisi ottaa kantaa ollenkaan.

Uskon, että kirkon ja kristillisen yhteisön suurin voimavara on yhtenäisyys. Rivien rakoileminen tuhoaa vain hitaasti kaiken sisältäpäin. Uskon vilpittömästi siihen, että islam on suurin uhka ihmisarvoille ja sivistykselle ja siihen, että asialle on jotain tehtävissä. Toivon, että maamme kristillinen perinne voisi olla osa ratkaisua.

Tagit: islam, kristillisdemokraatit, kristinusko, politiikka, uskonto

Jaa 

Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 26. kesäkuu 2009 13:15
Vesa-A, olin sinua tuossa kehumassa fiksusta tulkinnasta, en itseäni. En missään nimessä väitä että osaan tulkita raamattua oikein. Kukaan ei osaa. Väitän vain, että olen löytänyt siitä oman tulkintani. Se ei ole oikea. Se ei ole väärä. Se on se sanoma ja voima mitä minä siitä saan. En edellytä, oleta taikka luule, että kukaan muu lukee sitä niinkuin minä.

En ymmärrä miksi Vesa olet ottanut näin nimettömyyden turvin hirveän vihamielisen asenteen? Ei kristinusko ole mikään absoluuttinen määritelmä tai yksi ainoa tulkinta. Jos niin olisi, turha olisi pappien itse saarnoja kirjoitella kun voisivat vain lukea samat pari sanaa joka kerta viikosta ja vuodesta toiseen. Rikkaus on etsimisessä, tutkimisessa ja löytämisessä.

Sinä löydät jotain muuta kuin minä. Niin pitääkin. Ei se ole syy suuttua tai lähteä naljailemaan.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 26. kesäkuu 2009 13:21
Ihmetteleva, arvelin toki näin mutta se ei estä minua vastaamasta kun saan nenälleni hieman oudoilta tuntuvia väitteitä.

Kuten jatkuvasti muistan sanoa, hänellä on oikeus tulkita asiat kuten hän haluaa. Ehkäpä hän ei näe tätä oikeutta kuuluvan muille, mutta minä näen. Olkoon näin.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 27. kesäkuu 2009 20:45
"Kuyy, etkö tiedä, vesa on niitä veikkoja jotka kulkevat ovelta ovelle parittain, kaupitellen tiettyä lehteä..."

Mihin perustat tämän väiteen. Oletko nähnyt minut sellaisissa toimissa? Pystytkö tunnistamaan minut ulkonäöltä?

Arvoisa K. Eturautti. Selitä vähän tarkemmin miten "olet saanut nenillesi", tai miksi ajattelet minun "ottaneen sinua kohtaan vihamielisen asenteen." Sellaista en ole tehnyt.

Keskustelupalstan tarkoitus on myöskin esittää näkökantoja ja perustella niitä. Myöskin tilaisuus osoittaa perusteet esitellen virheelliset näkemykset sellaisiksi.

Kristinuskosta ja Raamatun sanomasta ei voi olla useita tulkintoja. Alkukristillisyyden historia (ennen 200-300-lukujen luopumusta tapahtunut) ja Jeesuksen sanoma osoittaa tämän selvästi.

Puhutaan "yhdestä uskosta", yhdestä tiestä pelastukseen, yksimielisestä veljesseurasta jne.

Puhtaasti älyllisesti asiaa tarkistellen, puheesi jostain henkilökohtaisista tulkinnoista ja kokemuksista ovat totaalisesti ristiriidassa alkuperäisten kristinuskon oppien ja periaatteiden kanssa.

Perehdy asiaan joskus vähän tarkemmin, niin huomaat asian.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 27. kesäkuu 2009 22:39
Eipä tähän tarvitse paljoa sanoa.

Tottapuhuen, pidin kyllä alkuun hyvin neutraalia linjaa. Sitten tein pari koetta, ja totesin Vesa-A:n olevan vastaan ihan mitä tahansa sanon, vaikka laittaisin sanamuotoni pienoisen paradoksin muotoon. Kun huomasin, että hän vastustaa minua sanoin sitten juu tai ei, sain vahvistuksen kuulemalleni.

Ja kyllä, nautin pällien ajamisesta ansaan oikein urakalla. Korostan, etten missään nimessä kyseenalaista fundistapausten sananvapautta - en hetkeäkään. Menettäisin elämästäni monet naurut jos sanoisin mitään heidän ilmaisunvapautta vastaan.

Bonuspiste Ihmettelevalle myös. Jos ei muuta niin koristeeksi.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 28. kesäkuu 2009 21:35
Et tunnu arvoisa K. Eturautti olevan ihan niitä kaiken vaatimattomimman sortin ihmisiä.

Sen lisäksi olet jo ehtinyt nimittelemäänkin minua jo aika eri tavoilla (yllä pälliksi ja fundamentalistiksi, toisaalla muita nimittelyjä).

Keksisitkö vielä mahdollisesti niitä lisää? Olethan antanut ymmärtää olevasi hieman muita fiksumpi henkilö.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 29. kesäkuu 2009 12:15
Eipä tässä tarvitse, riittää mainiosti kun laitat sanoja suuhuni, kiitos vaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot