Kielitaito - hyvä, kohtalainen,välttävä, huono?

Unohdetaan hetkeksi pakkoruotsi ja puhutaan kielitaidosta, sen tasosta ja laajuudesta yleisemmin.

Milloin kielitaitoa (vieraat kielet) voidaan pitää hyvänä, jopa erinomaisena?

Riittääkö se, että pärjää vaikkapa arkisessa keskustelussa ja saa "turistina" asiansa hoidettua, vai asetaanko rimaa ylemmäs esim. kykenee hoitamaan työnsä myös muulla kuin äidinkielellään?

Monellako kielellä itse pystyisit työskentelemään sujuvasti ja vailla ongelmia ammatissasi?

Henkilökohtaisesti tunnustan, että edellisellä kriteerillä itse jään englantiin ja ruotsiin, mutta toki tunnen erittäin hyvin henkilön, joka pystyy viidellä, ehkä jopa kuudella vieraalla kielellä hoitamaan työnsä sujuvasti. 

Mikäli taasen kriteeri olisi "turistina pärjääminen", niin pari kolme kieltä voisin lisätä mukaan ja vaikka esim. uutisia pystyn niillä lukemaan, niin en voi kuitenkaan pitää sen perusteella osaamistani kuin korkeintaan kohtalainen arvosanan arvoisena.

Katselukerrat: 250

Juutas kommentoi_ 19. toukokuu 2017 20:47

Äidinkielen hallinta on tärkeä pohja muiden kielten oppimiselle. Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten lapsissa on todettu sellainen ilmiö, että kun äidinkieltä ei ole opittu kunnolla, on ruotsinkin taito jäänyt vajavaiseksi. Heistä on tullut puolikielisiä. Tämä säteilee kouluun huonon menestyksenä. Tällainen nuori ihminen jää ammattiportaikossa alas.

Tästä syystä meillä maahanmuuttaneiden ja varsinkin lasten kielikoulutukseen täytyy kiinnittää vakavaa huomiota. Heidän kohdallaan tulisi varmistaa äidinkielen oppiminen.Tarvitaan kotikielen opetusta.  Suomen kieli tulee sekä järjestelmän (kotoutus, koulu) että kaveriympäristön kautta. Kehitys kulkee ilmeisesti siten, että äidinkielensä hallitseva lapsi uutta kieltä opetellessaan törmää jatkuvasti kielten rakenne-eroihin, jolloin hän kohtaa ihmettelynsä kautta kieliopin

Äidinkielen opettamisen  olennainen piirre on perehdyttäminen kielen käytön erilaisiin muotoihin, silmien avaaminen merkitysten hienojakoisuudelle ja huomion kiinnittäminen siihen, miten kielellä ohjaillaan. Oma merkityksellinen alueensa on kirjallisuuden kieli. Se on aivan toinen asia kuin vieraan kielen teknisen hallinnan opetteleminen. Äidinkielen opettaminen alkaa joltain osin  siitä, mihin vieraan kielen opettaminen parhaimmillaan päättyy.

Olen oppikoulussa aikoinaan lukenut kahdeksan vuotta ruotsia, seitsemän vuotta saksaa, kolme vuotta englantia ja sen rinnalla latinaa. Kun en työssäni ole koskaan joutunut käyttämään vieraita kieliä ja puhuminen on rajoittunut varsin harvoihin ulkomaanmatkoihini, olen vieraassa kieliympäristössä jokseenkin suuton sanaton. Tekstejä olen sen sijaan kohdannut paljonlaisen.  Seuraan netin kautta päivittäin yhtä saksalaista lehteä ja välillä ruotsalaisia ja englantilaisia. Teksti on siitä mukavaa, että siinä ei edes haittaa huono kuuloni.

Pitkällä koululukemisella on ollut arvonsa. Ruotsi on ollut minulle kielenä arkipäivän elämässä  merkityksetön. Ja kuitenkin, kun yhden matkan yhteydessä pöytäkumppaniksi osui ruotsalainen, löytyi jostain muistin syövereistä kuitenkin käsittämätön määrä sanoja ja rakenteita ja puhe kävi. Vähän vain kaivelee, että sellaisella kahdeksassa vuodessa hankitulla perusosaamisella ei sitten ole käytöä juuri ollenkaan. Ja kuitenkin osaaminen tuntuu joskus mukavalta ylellisyydeltä. Ruotsin matkalla menin perehtymään taalainmaalaisen karjamajaan (paremminkin rakennusryhmään) ja oli ihan mukava huomata saavansa keskustelemalla selvän järjestelmän toimimisesta.

Aivan toinen on tilanne sellaisissa tapauksissa, joissa lapsi joutuu jo pienenä kaksikieliseen ympäristöön esimerkiksi erikielisten vanhempien vuoksi. Oppimisen nopeus voi takuta, mutta  tilanteesta ei ole haittaa lapselle. Voisi ajatella, että silloin virikeympäristö on kokonaisuudessaan yksikielisiä suurempi.

Suomi on niin pieni kielialue, että yhden maailmankielen hyvä taito koulussa hankittuna on paikallaan. Peruskoulun seitsemännellä sopii hyvin tarjota toinen kieli, mutta kuulun niihin,joiden mielestä siinä kohtaa vapaaehtoisuus on pakkoa parempi. Lukiossa soisin mielellään pakollisena yhden lyhyen kielen. Vaikka sen opiskelu jäisi kahteen vuoteen eikä menestyskään olisi häävi, niin siinä olisi kuitenkin pohja valmiina myöhemmässä elämässä mahdollisesti tulevalle tarpeelle.

Lasse Kallo kommentoi_ 19. toukokuu 2017 21:49

Juutas puhuu asiaa, äidinkielen hallinta on tärkeä pohja muiden kielien oppimiseen.

Winston Churchilliä pidettiin hyvänä puhujana ja kyllä hänen kirjoituksiaankin kelpaa lukea. Omaelämäkerrassaan "Nuoruuteni" (on muuten hyvin kirjoitettu kirja), Churchill kertoo opiskeluvuosistaan. Hän kertoo, että kun etevämmät pojat saivat oppia latinaa, kreikkaa ja muita sen kaltaisia aineita, hänet pantiin opiskelemaan äidinkieltään. "Meitä pidettiin sellaisina pölkkypäinä, ettei meidän uskottu oppivan muuta kuin englantia. Mr. Somerwell - mitä viehättävin mies, jolle kiitollisuudenvelkani on suuri - oli saanut tehtäväkseen opettaa tyhmimmille pojille ylenkatsotuinta ainetta - pelkää englanninkielen oikeinkirjoitusta. Hän osasi opettamisen taidon. Kukaan ei ole opettanut englantia niinkuin hän. - - Ja myöhempinä vuosina, kun koulutovereitteni, jotka olivat voittaneet palkintoja ja mainetta kauniiden latinalaisten runojen tai ytimekkäiden kreikkalaisten epigrammien sommittelemisesta, oli palattava tavalliseen englanninkieleen ansaitakseen elatuksensa ja päästäkseen eteenpäin urallaan, en katsonut olevani mitenkään heikommassa asemassa. Olen luonnollisesti puolueellinen englanninkielen opetuksen suhteen. Panisin kaikki pojat oppimaan englantia; ja siten antaisin etevimpien opetella latinaa palkinnoksi ja kreikkaa kiitokseksi. Mutta ainoa, mistä antaisin heille selkään, olisi huono äidinkielen taito. Siitä antaisinkin ankaran selkäsaunan."

Mika Helasvuo kommentoi_ 19. toukokuu 2017 22:11

Kiitän avauksen saamasta mielenkiinnosta ja hyvää pohdintaa on noussut esille.

On varmasti totta, että oman äidinkielen hallinta auttaa vieraiden kielien kanssa, mutta itse en pidä sitä kuitenkaan "elinehtona" vieraiden kielten oppimiselle.

Ruotsin "tarpeettomuudestakin" on mainitittu ja itse yhdyn siihen siinä mielessä, että pakkoruotsi ei panostukseen nähden tuota edes välttävää tulosta, vaikka itse ruotsiksi kykenenkin toimimaan.

Latina on myös mainittu ja itse tunnustan omaavani jonkinasteisen viehtymyksen siihen, mutta varsinainen osaaminen on jäänyt lääketieteelliseen sanastoon.  

Mika Helasvuo kommentoi_ 19. toukokuu 2017 22:36

"Täällä kotimaassa unohtuu hyväkin kielitaito, jos sitä ei käytännössä käytä."

Heikiltä hyvä huomio, mutta olen siinä suhteessa eri mieltä, että mikäli henkilö näkee kielitaidon olevan arvokas osa omaa osaamista, niin hän myös näkee vaivaa ja tuntee vastuunsa taidon ylläpitämiselle. 

Neuvos kommentoi_ 20. toukokuu 2017 08:17

Komppaan Karia ja Juutasta.

Ruotsin kieli pois ja suomen kieli etusijalle suomessa ja siihen lisäksi englannin kieli .

Heikki Karjalainen kommentoi_ 20. toukokuu 2017 08:39

Mistähän Neuvos oikein puhuu;englanti on jo kouluissa "pakollinen"ja välttämätön.

Suomenkielisessä kieliosastossa esikoulun ja ala-asteen opetus on suomenkielistä paitsi vieraiden kielten ja Eurooppa-tuntien osalta. Äidinkieltä nimitetään L1-kieleksi. Yläasteella ja lukiossa osa oppiaineista opiskellaan kieliosaston kielellä (esim. suomalaisessa osastossa suomeksi). Näitä ovat äidinkieli (L1) ja matematiikka sekä 1–3 luokilla luonnontutkimus (biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa integroituina), 1–2 luokilla human science (historia ja maantieto integroituina), 4–7 luokilla biologia, fysiikka ja kemia erillisinä oppiaineina sekä 6–7 luokilla filosofia. Muut aineet opiskellaan sekaryhmissä oppilaan valitsemalla ns. ensimmäisellä vieraalla kielellä (L2), joka on joko englanti, saksa ja ranska. Ensimmäisen vieraan kielen opiskelu alkaa ala-asteen 1. luokalta.

Eurooppa-koulussa kategorian 1 oppilaalla on kaikilla asteilla oikeus oman äidinkielen opetukseen. Edellytyksenä on, että kieli on jokin virallisista EU-kielistä. Koulu pyrkii rakentamaan ja vahvistamaan oppilaiden kansallista ja kulttuurista identiteettiä takaamalla kansainvälisyyden rinnalla hyvät tiedot ja taidot omassa äidinkielessä ja kirjallisuudessa.

http://www.oph.fi/opetushallitus/kansainvalinen_toiminta/eurooppa-k...

Kari Rönkä kommentoi_ 20. toukokuu 2017 13:33

Mika tuossa osui arkaan paikkaan. Lukemattomat kerrat olen kironnut omaa tyhmyyttäni, kun annoin aivan sujuvan ruotsin ja kohtalaisen sujuvan saksan rapistua käytön puutteessa. Ilman muuta olisi pitänyt löytää keinot ja aikaa pitää niitä yllä, vaikka käyttöä ei ole ollutkaan.

Ruotsin suhteen kävi jopa niin, että olin kahteen otteeseen tilanteessa, jossa tein paljon yhteistyötä ruotsalaisten kanssa, mutta silti en tarvinnut ruotsia käytännössä ollenkaan muualla kuin sosiaalisissa yhteyksissä. Kansainvälisissä yrityksissä mukana oli aina ja kaikkialla joku, jonka kanssa ainoa yhteinen kieli oli englanti, joten sitä sitten myös käytettiin.

Aika pitkään lueskelin edes lehtiä ja katselin esim. elokuvia ilman tekstitystä, mutta, mutta...

Työelämän kiireet pääsivät voitolle. Sen myötä englanti kyllä kehittyi, kun en vuosikausiin edes sähköposteja kovin montaa viikossa suomeksi kirjoittanut, lähimmät kollegat kun olivat enimmäkseen vierasmaalaisia. Kun työ vielä oli englanninkielisen erittäin suurta tarkkuutta vaativan tekstin tutkiminen ja tuottaminen, siinä automaattisesti kehittyi englannin osaaminen niin, että jossain vaiheessa huomasin jopa korjaavani englanninkielisen tekstin kielivirheitä herkemmin kuin suomenkielisen tekstin, vaikka jälkimmäisessä olinkin ennen ollut suorastaan ärsyttävän tarkka, kuten varmaan moni sanoisi.

Mutta joo, siis pointtini oli, että Mika osui pahanpäiväisesti asian ytimeen. Kielitaitoa ei kannattaisi hukata, vaikka kieltä ei tarvitsisikaan. Pitäisi löytää kekseliäisyyttä taidon ylläpitoon.

Teho Paketti kommentoi_ 21. toukokuu 2017 19:29

Heikki taisi paljastaa jotain...

".. eikä sibbo edes muille ruotsinkileisille, eikä närpes pernajalaisille, eikä"

Eli ei ole olemassakaan kieltä jota suomalaisille opetetaan koulussa.

SE on keksitty soopa jota meille syötetään.

Se on totta että ruotsalaiset ovat paljosta velkaa suomalaisille.

Suomalaiset soti heidän puolestaan Ruotsin vallan alaisuudessa.

Siksi se ei kelpaa rantaruotsalaisille.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Aamulehti Blogit

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot