Keskustelun pelko

[Kyuu Eturautti]

Kun sitä katsoo maailman uutisia sitä tahtia kun allekirjoittanut, alkaa välistä aivot huutamaan gaa gaa gaa ja vaatimaan pakoonpääsyä. En voi suoraan sanoen moittia, sillä ajatus ei jaksa aina pysyä tahdissa. Sen verran psykedeeliseltä tuntuvat maailman johtajien perustelut känkkäränkkäpäiville.

Juuri äskettäin, Ranskan presidentti Sarkozy tapasi Tiibetin hengellisen johtajan, Dalai-laman. Tapaaminen oli lyhyt ja yksinkertainen, lähinnä tervehtiminen. Tätä pikaista kättelyä oli vastustettu kautta maailman etukäteen ja vaadittu, että moista julkeutta ei saa tapahtua. Hauskimmaksi asia meni, kun televisiokamera vietiin Kiinan kaduille ja kyseltiin tavallisten tallaajien mielipiteitä. Yksi tyytyi toteamaan, ettei osta mitään ranskalaista koskaan, siinä missä toinen vaati sodan julistamista EU:ta vastaan. Analyytikot ja viralliset tahot uhkaavat vakavilla kostotoimenpiteillä, syyttäen Ranskaa sapelin kalistelusta. Kieltämättä samassa huoneessa seisominen hengellisen johtajan kanssa on tekona lähes samaa vakavuusastetta kun ydinasepatterin suuntaaminen vieraan vallan pääkaupunkia kohti.

Vastaavia tapauksia on reilusti. Palestiinalaisen Hamas-järjestön edustajan vieraillessa EU:n alueella tuli Israelista isot haukut ja uhkailut. Rikoshan oli siis ilmiselvä - EU kehtasi päästää demokraattisesti valitun hallituksen edustajan diplomaattiseen tapaamiseen. Muutkin Hamasin kanssa keskustelleet tahot ovat saaneet haukut niskaansa, niin Euroopassa, Venäjällä kuin USA:ssakin. Hädin tuskin Fatahin edustajan kanssa saa sanaa vaihtaa ja pääosa valtion päämiehistä päättääkin jättää Abu Mazenin omaan rauhaansa. Kiinan tasavallan, eli paremmin Taiwanina tunnetun valtion noteeraaminen on vaarallista peliä ja voi herraisä mitä siitä tulisi, jos Syyrian edustajan sallisi samaan pöytään. Vähemmästäkin on maailmansotia aloitettu.

Oli missä päin maailmaa mitkä vaan kissanristiäiset, on tärkeintä ensin kieltää dialogi. Samassa pitää toki yhtä lujaa valitella kun diplomatia ei toimi. Robert Mugaben kanssa ei pidä jutella, Kim Jong-il ei saa päätyä liian henkilökohtaiseen dialogiin kenenkään kanssa ja Hugo Chávez pysyköön kotonaan. Raúl Castron nimeäkään ei sopisi lausua ääneen, Muammar Gaddafi nautti pitkään diplomaattista hiljaiseloa ja tuhannen merimailin etäisyys Mahmoud Ahmadinejadiin ei ole tarpeeksi. Pieni etsintä löytäisi vastaavia epätoivottavia persoonia vaikka kuinka. Monilta heistä löytyy tärkeä, kenties demokraattisesti saavutettu valta-asema, monen kansalaisen aito kunnioitus ja halu dialogiin.

Suomessa pelkoa on hieman vähemmän, mutta tarpeeksi kuitenkin, eli toisin sanoen liikaa. En muista Matti Nikkiä kutsuttaneen sensuurikeskusteluihin kovin hanakasti mukaan. Jussi Halla-ahosta keskustelu on usein helpompaa ilman hänen läsnäoloa. Tekijänoikeuskeskusteluissa kiellettiin sopimattomana paitsi kansalaisjärjestöjen, myös kuluttajaviraston kannanotto. Urkintalaki Lex Nokian keskusteluissa käskettiin jopa oikeuskansleria pitämään turpansa tukossa ja tunkemaan Suomen lakinsa mielummin jollekin jota asia kiinnostaa - ei siis eduskunnalle. Piraattipuolueen näkökantojakaan ei mieluusti kuultaisi, joskin pari positiivista poikkeusta tähän on näkynyt.

En väitä hetkeäkään, etteikö maailmassa olisi diktaattoreja, murhamiehiä ja muita epätoivottavia persoonia joiden mielipiteille ei sovi antaa paljon painoarvoa. Heitäkin olisin silti valmis kuuntelemaan. Maailmalla leviävä keskustelun pelko ei voi kuin pahentaa joka ikistä kriisiä. Mikään ongelma ei voi lopullisesti ratketa ilman dialogia ja epäilenpä jokaisen ongelman myös olevan diplomaattisesti ratkaistavissa. Maailman suurvaltojen yhä kovemmin ajama trendi keskustelun tappamisesta on kuitenkin myrkkyä koko maailmalle

Perään totean oman johtopäätökseni aiheesta lyhyesti: saatanan tunarit.

[Oula Lintula]

Juuri tämänlaiset tapaukset herättävät toisinaan raivokasta vastareaktiota. Välillä punkee kovasti mieleen toive, että Suomi solmisi diplomaattisuhteet Kiinan tasavallan kanssa. Jos Pekingin kommunistihallitus (tai sellaiseksi itseään kutsuva) siitä suuttuisi, niin pahimmassa tapauksessa työpaikkojen maastapako sille sektorille voisi vaikka vähän hiljentyä.

Pisteet Sarkozylle joka tapauksessa.

[Siponinjo]

Kannatettavia mielipiteitä. Itse kannatan varsinkin Taiwanin kanssa solmittivia diplomaattisuhteita, mutta muistutan, ettei ihan kaikkien itsevaltaisten pullistelijoiden kanssa ainakaan heti istuisi samaan ruokapöytään. Sitä vartenhan he pullistelevat, koska haluavat näyttää suurimmilta varsinkin oman kansansa silmissä. Jos heidät kutsuu heti samaan pöytää niin oma kansakin luulee, että heidät ja heidän harjoittamansa sortopolitiikka on kansainvälisen yhteisön hyväksymää.

Usein ratkaisut on tapahtuneet vasta senjälkeen kun on ensin räyhätty kuten apinat ja sitten väsytty räyhäämään, jolloin molemmat osapuolet ovat saaneet pitää kasvonsa. Asioiden ei tietenkään tarvitse mennä sodan asteelle vaikka näinkin joskus käy ihmisluonnon mukaisesti(varsinkin jos on vastapuolena on diplomaattiset taidot omaavaton henkilö. kuten Bush)

Luulen että Irakin sota varsinkin olisi voitu välttää pelkästään ensin antamalla Husseinin rähistä sisäpolittisista syistä(koska hänhän valehteli mm. ydinaseiden olemassa olosta jopa omalle kansalle, jotta olisi näyttänyt kovemmalta jätkältä) sekä länsivallat yhdessä kiinan ja venäjän kanssa käyttäneet vielä kovempaa ääntä. Myöhemmin paineen kasvaessa Hussein olisi varmasti istunut neuvottelupöytään jo hiukan valmiinpana dialogiin hengensä säilyttämiseksi.

[Jaakko Kojo]

Sen leipää syöt, kenen ääntä kuuntelet. Sitä kuusta kuuleminen, minkä juurella asunto. Vanhat kansanviisaudet pitävät hyvin paikkansa. Suomi ei ole enää puolueeton, vaan olemme eurooppalaista perhettä. Noudatamme siis Unionin lakeja ja määräyksiä ja diplomatiaa. Silti on arveluttavaa kommentoida Ranskan presidentin ja Da lai Laman tapaamista. Meillä on liikaa taloudellisia sijoituksia manner-Kiinaan, että voisimme ilmaista kantamme vapaasti.

ETYJ-kokous päättyi laihoin tuloksin. Ei saatu yhteistä mielipidettä ja julkilausumaa. Maailman eripura jatkuu, ja EU:n puheenjohtaja tekee mitä haluaa. Venäjä harrastaa jo suurvaltapolitiikkaa. Putin on sanonut, että hän nostaa Venäjän suurvallaksi. Venäjän karhu on entisensä, eikä se voi kääntää turkkiaan. Vuonna 2012 Venäjällä käydään presidentinvaalit ja Putin valitaan johtoon. Maailman demokraattisin maa estää opposition käymästä vaalikampanjaa. Maailma on entisensä ja tsaari Putin I johtaa Venäjää kuusi vuotta.
Jaakko O. Kojo
www.yaccocoyo.fi

[Kyuu Eturautti]

Osuvaa, että juuri äsken televisiossa Sarkozy totesi, miten Mugaben kanssa ei saisi kukaan keskustella enää ollenkaan. Taisi unohtua mieheltä mitä käskyä juuri itse rikkoi.

Lentäen tulee, viheltäen menee, sano...

[Kyuu Eturautti]

Tarina jatkuu. Katsoin juuri tuubista brittilän TV:ssä näytetyn vaihtoehtoisen joulupuheen, jonka esitti Mahmoud Ahmadinejad. Puhe oli melkoisen yllätyksetön, puhetta jumalan profeetoista, metaforiikkaa Jeesuksen ajan maailman ja nykyhetken välillä, yllätyksettömiä sanoja rauhan puolesta, lopussa hieman lisää onnitteluja ja toivotuksia.

Puheen katsottuani katselin samaisen tuubin kommenttibokseja ja googlettelin maailmalta kommentteja tähän. Ja mitäpä siellä yleisö, suuressa viisaudessaan keksinytkään.

- "kuin laittaisi bin Ladenin amerikan televisioon puhumaan"
- "[puheen lähettänyt] tv-kanava pitäisi polttaa"
- (suhteettoman pitkä englanninkielistä nelimerkkistä f-sanaa kohdistettuna Iraniin ja muslimeihin)
- "ei hänellä ole oikeutta puhua Jeesuksesta"
- "tällaisten lähettäminen pitäisi kieltää lailla"

Liekö tarpeen kommentoida...

[esa]

OIKEUS PUHUA, KIRJOITTAA SEKÄ KOMMENTOIDA
Ihminen syntyy kuulemma syntisenä. Hänet vapautetan synneistä,jonka jälkeen annetaan oikeus puhua,kirjoittaa sekä kommentoida. Kun ihminen puhuu hän todenäköisesti vastustaa aina jotakin, (jos ei tunnelia, niin vuoresta ntyt kuitenkin).Kolmas vaihe on se että edellä mainutut kielletään.