Kesädekkari osa 38: Viina on poliisien juoma
Kertaus: Grigori ryösti kasteristin Mulkku-Paavon käsistä. Poliisi epäili Masan olleen kuviossa mukana, mutta Masa antoi Mulkku-Paavolle kokaiinikaupoista etsintäkuulutetun Dmitri Vasilievin puhelinnumeron.
Masa Rouhe astui ulos kiiltävän mustasta, lähes lasisesta rakennuksesta. Talo oli synkkä, mutta Masan mieli kevyt. Hän oli maksanut kotitalonsa verovelat Tampereen verotoimistoon Dmitriltä saaduilta rahoilla. Virkailija oli hymyillyt, kun Masa oli latonut riittävän määrän viissatasia tiskin. Mulkku-Paavon puheet väärennetystä rahasta eivät olleet totta tai sitten väärennökset olivat niin hyvä, että ne kelpasivat tarkastuslaitteelle.
Autoja vilisti aurinkoista Hatanpään valtatietä ja Masa lähti tallustelemaan kohti pohjoista ja linja-autoasemaa. Ehkä matkalla voisi poiketa jollekin terassille, mutta korkeintaan kahdelle. Taskussa oli reilut viisitoista tuhatta.
Tapahtumat olivat edenneet nopeasti edellisillasta. Kun Mulkku-Paavo oli tajunnut Grigorin kännykästä löytyneen numeron arvon, Masa oli päässyt lähtemään. Hotelli Seurahuoneen sänky oli ollut pehmeä ja Masa oli nukkunut kaksitoista tuntia. Lehtipihvi lounaaksi ja Tampereen junaan.
Masa tajusi Mulkku-Paavon kuvion. Hän oli kuullut kultarististä epäilemättä Lillalta. Poliisi tiesi myös sen kuuluvan kokaiinikauppias Dmitri Vasilieville. Mulkku-Paavo halusi Masan hakevan ristin piilosta, jotta se johdattaisi poliisit huumediilerin luo.
Tunnin päästä hän olisi kotitalolla ja äiti olisi keittänyt kahvit. Kahden tunnin päästä hän istuisi laiturin nokassa ja onkisi. Tosin ongessa ei olisi koukkua.
Linja-autoasema näkyi jo vasemmalla, kun sininen Golf pysähtyi Masan viereen. Kuski kurottautui avaaman oven ja Masa tunnisti Mulkku-Paavon.
– Sisään.
Masan periaatteet eivät olleet muuttuneet. Poliisia kannatti yleensä totella, jos sillä vältti lisäongelmat.
Golf jäi valtatien varteen seisomaan.
Mulkku-Paavo ojensi kätensä. – Kiitos.
Masa ei tarttunut siihen.
– Me löydettiin Vasiliev kännytietojen perusteella ja luovutetaan se Saksaan lähipäivinä. Grigori saatiin häkkiin myös.
Tavallaan hyvä, Masa mietti. Etenkin jos se teki Mulkku-Paavon onnelliseksi.
– Purista nyt, kaljupäinen poliisi tarjosi edelleen kättään ja hymyili.
– En.
– Hä? Kaljupää protestoi. – Mä järkkäsin sut sivuraiteelle siitä kokaiinijutusta. Kirjattiin se valvotuksi läpilaskuksi.
Laitinen vaikutti ärsyyntyneeltä. – Jos ei apu kelpaa, niin voin mä ryhtyä selvittämään millä rahoilla sä äsken maksoit ne kotitalos verovelat.
Masa katsoi Laitista silmiin. – Kuule mulkvisti, just tuon takia mä en purista sun kättäsi. Mutta mulle sopii lähestymiskieltosopimus, Mä en kerro kenellekään sun menetelmistä ja pysy sä poissa mun elämästä.
Poliisin katse väisti ensin ja Masa tiesi voittaneensa. Kerrankin. Hän nousi autosta ja lähti kävelemään kohti linja-autoasemaa.
Jarkko Sipilä
Masa Rouhe astui ulos kiiltävän mustasta, lähes lasisesta rakennuksesta. Talo oli synkkä, mutta Masan mieli kevyt. Hän oli maksanut kotitalonsa verovelat Tampereen verotoimistoon Dmitriltä saaduilta rahoilla. Virkailija oli hymyillyt, kun Masa oli latonut riittävän määrän viissatasia tiskin. Mulkku-Paavon puheet väärennetystä rahasta eivät olleet totta tai sitten väärennökset olivat niin hyvä, että ne kelpasivat tarkastuslaitteelle.
Autoja vilisti aurinkoista Hatanpään valtatietä ja Masa lähti tallustelemaan kohti pohjoista ja linja-autoasemaa. Ehkä matkalla voisi poiketa jollekin terassille, mutta korkeintaan kahdelle. Taskussa oli reilut viisitoista tuhatta.
Tapahtumat olivat edenneet nopeasti edellisillasta. Kun Mulkku-Paavo oli tajunnut Grigorin kännykästä löytyneen numeron arvon, Masa oli päässyt lähtemään. Hotelli Seurahuoneen sänky oli ollut pehmeä ja Masa oli nukkunut kaksitoista tuntia. Lehtipihvi lounaaksi ja Tampereen junaan.
Masa tajusi Mulkku-Paavon kuvion. Hän oli kuullut kultarististä epäilemättä Lillalta. Poliisi tiesi myös sen kuuluvan kokaiinikauppias Dmitri Vasilieville. Mulkku-Paavo halusi Masan hakevan ristin piilosta, jotta se johdattaisi poliisit huumediilerin luo.
Tunnin päästä hän olisi kotitalolla ja äiti olisi keittänyt kahvit. Kahden tunnin päästä hän istuisi laiturin nokassa ja onkisi. Tosin ongessa ei olisi koukkua.
Linja-autoasema näkyi jo vasemmalla, kun sininen Golf pysähtyi Masan viereen. Kuski kurottautui avaaman oven ja Masa tunnisti Mulkku-Paavon.
– Sisään.
Masan periaatteet eivät olleet muuttuneet. Poliisia kannatti yleensä totella, jos sillä vältti lisäongelmat.
Golf jäi valtatien varteen seisomaan.
Mulkku-Paavo ojensi kätensä. – Kiitos.
Masa ei tarttunut siihen.
– Me löydettiin Vasiliev kännytietojen perusteella ja luovutetaan se Saksaan lähipäivinä. Grigori saatiin häkkiin myös.
Tavallaan hyvä, Masa mietti. Etenkin jos se teki Mulkku-Paavon onnelliseksi.
– Purista nyt, kaljupäinen poliisi tarjosi edelleen kättään ja hymyili.
– En.
– Hä? Kaljupää protestoi. – Mä järkkäsin sut sivuraiteelle siitä kokaiinijutusta. Kirjattiin se valvotuksi läpilaskuksi.
Laitinen vaikutti ärsyyntyneeltä. – Jos ei apu kelpaa, niin voin mä ryhtyä selvittämään millä rahoilla sä äsken maksoit ne kotitalos verovelat.
Masa katsoi Laitista silmiin. – Kuule mulkvisti, just tuon takia mä en purista sun kättäsi. Mutta mulle sopii lähestymiskieltosopimus, Mä en kerro kenellekään sun menetelmistä ja pysy sä poissa mun elämästä.
Poliisin katse väisti ensin ja Masa tiesi voittaneensa. Kerrankin. Hän nousi autosta ja lähti kävelemään kohti linja-autoasemaa.
Jarkko Sipilä
Tagit: kesädekkari, sipilä
Kommentoi
Tervetuloa
Aamulehti Blogit -palveluun
© 2010 on luonut Aamulehti
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon