Kesädekkari osa 27: Poliisi ei lue lakia

[Ei vasikka käskien laula]

Kertaus: Lilla lupaa auttaa kasteristin myymisessä, mutta Masaa ihmetyttää mistä vanha rosvokaveri oli kuullut, että venäläinen Grigori oli etsintäkuulutettu.

Romuluinen Lilla hikoili ja otti olutta. Mäkeläntien kupeessa sijaitsevan asunnon keittiön ikkuna oli auki, mutta sieltä tuli vain lisää iltaan kääntyvän hellepäivän lämpöä.
Masa istui vastapäätä ja katsoi mustaan hihattomaan paitaa pukeutunutta miestä. Vanha keikkakaveri oli käynyt ulkona soittamassa jollekin venäläiselle kasteristin myymisestä ja nyt kertonut Grigorin olevan etsintäkuulutettu murhasta.
Masa ja Lilla olivat nähneet, kun venäläinen oli Malmin teollisuushallissa järjestetyssä laittomassa tappelussa piessyt pahanpäiväisesti porilaisen amatöörin.
Masa oli kuullut Grigorin etsintäkuulutuksesta poliisilta, Mulkku-Paavolta. Mistä Lilla tiesi siitä?
Masa otti punaisesta tölkistä kaljaa ja toinen käsi kävi vaivihkaa tuolin selkämyksellä olevan takin taskulla. Pistooli oli tallella.
– Mistä sä tiedät Grigorin etsintäkuulutuksesta? Masa kysyi suoraan.
Lillan katse oli hölmistynyt, mutta kertoi Masalle paljon. Siinä oli liikaa syyllisyyttä. – Tota… Sä tiedät, että mä seuraan niitä matseja ja kuulin siitä yhdeltä järkkäriltä, Lilla selitti.
Masa veti pistoolin taskusta ja osoitti sillä Lillaa. – Mä en olisi uskonut susta.
– Häh, Lilla yritti vielä. – Uskonut mitä?
Rouhe piti pistoolin piipun Lindströmissä ja nousi. Toisella kädellä hän nappasi kultaisen ristin ja ujutti sen keltaiseen muovikassiin.
Masa pudisti päätään. – Saatana, aioit kalvaa mut.
– Älä nyt viitti. Emmä…
Masa mietti hetken. Ei hän voisi ampua Lillaa. Tai tietysti voisi, jos tilanne kehittyisi riittävän pahaksi.
– Mulkku-Paavo vai?
Lilla huokaisi ja nyökkäsi. – Kiristi mua… Se tietää että toi risti on sulla.
– Mistä se tietää sen? Masa tivasi.
– Emmä tiedä. Käski ilmoittaa, jos sä tuut tänne. Lupasi pitää mut ulkona yhdestä kokkelijutusta, jos mä autan, Lilla selitti. – Oli pakko.
Masa nyökkäsi ja laski aseen. Hän tiesi tilanteen, johon Mulkku-Paavo saattoi ihmisen ajaa. Kaveriin saattoi luottaa, mutta viime kädessä jokainen vastasi vain itsestään. Jos kaveri petti luottamuksen, se oli aina oma virhe.
– Okei. Mun lienee parasta kadota.
Lilla nyökkäsi. – Tässä on aika monia voimia liikkeellä.
Masa kuuli rakennuksen eteen pysähtyvän auton äänen. Hänen olisi halunnut tentata Lillaa pidempään, mutta siihen ei ollut aikaa.
– Mä tarvitsen muutaman minuutin.
– Mä hoidan, Lilla sanoi ja vilkaisi olohuoneen ikkunan suuntaan. Asunto oli katutasossa, joten sieltä pääsisi pakoon. – Sori, Lilla totesi vielä.
Masa kiirehti ikkunalle ja katsoi kadulle. Mulkku-Paavo oli liikkeellä yksin, koska ketään poliisinnäköistä ei ulkona näkynyt. Masa kiipesi ikkunasta ja hölkkäsi Hiacelleen. Risti oli muovikassissa toisessa kädessä.

Jarkko Sipilä