Kesädekkari osa 24: Kuulusteluoppia ikä kaikki

[Ei vasikka käskien laula]

Kertaus: Masa löysi mökiltä vanhan ortodoksiristin ja muutakin kallisarvoista. Hän on palaamassa Helsinkiin, mutta maantiellä poliisi näyttää seis-merkkiä.

Masa hiljensi ja pysäytti poliisiauton taakse. Konstaapeli Vasara tuli topakasti pakun ikkunalle ja joutui kumartumaan.
Masa piti totisen ilmeen. Poliisi selvästi muisti hänet muutaman tunnin takaa Teboililta. Toivottavasti konstaapeli ei kuitenkaan ollut nähnyt hänen etsintäkuulutustaan törkeästä huumausainerikoksesta. Keskusrikospoliisi Paavo ”Mulkku” Laitinen oli luvannut hoitaa Masan kotitalon ulosottovelat pientä apua vastaan. Masa oli vienyt kokaiinipaketin espoolaiselle johtajalle ja juttu oli tullut lehteen. Mulkku-Paavo oli ollut nimensä veroinen ja sanonut, ettei pystyisikään hoitamaan velkaa.
– Vai niin. Tebomies, lippalakkipäinen poliisi sanoi ja nyrpisti nenäänsä.
Masa oli hiljaa. Niin poliisien kanssa useimmiten kannatti olla.
– Melkoinen löyhkä, Vasara jatkoi. Hän oli haistanut mökillä Masan valkoiselle teepaidalle kaatuneen konjakin. Tahrakin näkyi ja poliisi toi alkometrin suun eteen. – Pii-iitkä puhallus.
Masa hönkäisi.
Poliisi katsoi mittaria ja odotti. – Nolla? hän ihmetteli.
– Kaverin muutossa jeesasin. Yksi pullo hajosi ja konjakkia pirskui rinnuksille.
Vasaran ilme oli epäluuloinen. – Vai niin.
Masan teki mieli kysyä olivatko poliisit löytäneet punaisella Audilla pakoon lähteneen Grigorin, mutta hän muisti, että poliisien kanssa kannatti olla hiljaa.
Toinen poliiseista tuli kännykkä kädessä Vasaran luokse. – Ongelma?
Vasara piti katseen Masassa, mutta vastasi partiokaverille. – Ei. Viina haisee, mutta tebomies sanoo pullon hajonneen. Tässä ei kaikki…
Partiokaveri keskeytti. – Tuli toinen keikka. Apulaispoliisipäällikön mökille on murtauduttu. Oli saanut hälyn kännyyn ja pitäisi lähteä paikalle katsomaan.
Masa piti ilmeensä peruslukemilla.
– Francken mökille murtauduttu? Vasara ihmetteli. – Mehän oltiin siellä saunomassa ja kateltiin futiksen MM-karsintaa.
– Niinpä, partiokaveri vastasi. – Siitä kalliista telkkarista se on varmaan huolestunut.
Vasara käänsi katseen takaisin Rouheen ilmeettömiin kasvoihin. – Kuulehan kaveri, poliisi sanoi. Sammuta moottori.
Masa totteli.
– Viitsisitkö näyttää pakun takaosan meille. Ihan niin kuin varmuuden vuoksi.
– Miksi? Masa kysyi. – Epäilläänkö mua jostain?
– Ei varsinaisesti. Ainakaan vielä. Mutta jos et avaa, niin syytä epäillä -kynnys ylittyy ja lähdetään poliisiasemalle selvittämään juttua.
– Mitä juttua? Masa kuittasi.
– Meillä on vaikka mitä. Eiköhän jotain niistä saada sullekin soviteltua. Näytät siltä, että putka on tuttu paikka.
Tässä oli rikospoliisin ja partiopoliisin ero: rikospoliisi olisi tunnistanut heti, että myös vankiloiden sellit olivat tuttuja.
– Se takaluukku. Tule avaamaan, konstaapeli Vasara vaati.

Jarkko Sipilä