Kesädekkari osa 21: Ei näe poliisitaloa puilta

[Ei vasikka käskien laula]

Kertaus: Masa lähestyy paikkaa, johon hän vuosia sitten kätki murtokeikalla viemänsä ison kultaisen ristin. Ristissä oli jotain niin erikoista, ettei hän halunnut noutaa sitä ennen kuin nyt.

Hiace seisoi samalla hiekkaisella paikalla kuin sinä vuosituhannen vaihteen sateisena lokakuun yönä, jolloin Masa oli käynyt kätkemässä kultaristin. Silloin oli ollut pimeää. Nyt aurinko kuumotti taivaalta ja paarmat iskivät Masan kimppuun.
Kuolleen isännän mökki oli järven rannan tuntumassa parinkymmenen metrin päässä. Tummanruskea maali näytti hilseilevän. Kun autoja ei ollut pihassa, niin kukaan farmarin lapsista ei ollut paikalla.
Masa läpsäisi tatuoidulle käsivarrelleen laskeutuneen verenimijän ja nimesi sen Mulkku-Paavoksi. Raato putosi hiekalle, jossa muurahainen iski heti kimppuun. Jos hän voisi palata lapsuuteen, monet asiat tulisi tehtyä toisin. Katuminen oli turhaa.
Masa muisti ison pellavakiven ja suuntasi sinne. Aikanaan hänen oli pitänyt kävellä ryteikön läpi, mutta nyt sinne vei pieni polku.
Keikka oli aikanaan ollut yksinkertainen. Lokakuu ja pimeä huvila. Hän oli tehnyt kymmeniä samanlaisia. Ovesta tai ikkunasta sisään. Isossa mökissä oli ollut hälytyslaitteet ja se oli herättänyt Masan kiinnostuksen. Siihen aikaan ne olivat enemmän pelotteita. Masa oli katkaissut taloon johtavat sähkö- ja puhelinlinjat, jolloin hälytys ei mennyt eteenpäin. Nykyisin se ei toiminut koska hälytysjärjestelmät olivat langattomia ja toimivat netin tai kännyköiden kautta. Vanhaan aikaan rosvon hommat olivat muutenkin helpompia.
Masa tuli isolle kivelle. Hänen piti ottaa muutama askel metsikköön pois polulta. Hän ei ollut varma mihin se vei, koska polku oli uusi. Ehkä uudelle laiturille.
Suuren osan mökkikeikoista Masa oli tehnyt kännissä. Se ei ollut sinänsä tarkoitus, vaan pikemminkin seuraus. Tässäkin mökissä Masa oli etsinyt ensin viinakaapin ja ottanut votkahuikan.
Umpihumalassa hän ei tietenkään ollut. Se olisi ollut hölmöä. Mökkikeikoilla kannatti käyttää järkeä ja miettiä mitä kannatti ottaa mukaan.
Piilo oli loppujen lopuksi helppo. Makuuhuoneen kaapistossa oli valeseinä ja risti sen takana. Tietyt piilot oli helppo löytää, jos oli kokemusta – ja humalaa alle promille.
Masa laski askeleita ryteikössä. Niitä oli vaikea ottaa, mutta vanha tammi oli seuraava merkki. Ei kukaan kaataisi sellaista, joten puu löytyisi varmasti. Jos se olisi poissa, niin hän mittaisi matkan uudestaan.
25…26…27. Matka lyheni ja pusikon välistä näkyi auringon valoa.
Hyttysparvi inisi Masan ympärillä ja muutama itikka tunki korviin sisään.
Kolmenkymmenenneljän kohdalla Masa pysähtyi. Ryteikkö aukeni nurmikoksi. Järvi oli vasemmalla ja edessä oli uusi mökki. Masa aavisti pahaa, mutta jatkoi askelten mittaamista. Tammi oli edessä viiden askeleen päässä ja siitä piti ottaa vielä kaksikymmentä jalanmittaa. Masa laski askeleita, vaikka tiesi sen turhaksi. Seinä tuli vastaan kymmenen kohdalla.
Hänen kätkönsä oli uuden mökin alla.

Jarkko Sipilä